Novosibirskissä"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä...mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti....... Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."
Juuri äsken olimme diakoni Olegin toimittamassa Minusinskin luter.srk:n ehtoollisjumalanpalveluksessa ja olimme myös kirkkokahveilla. Minusinskilaiset ovat lisänneet kahvin ja teen juontiin myös kevyehkön lounaan paistettujen tai keitettyjen perunoitten ym höystön merkeissä.
Yön olimme nukkuneet oikein hyvin ja tämä lepojakso kuten aikaisemmatkin viikonloput täällä Minusinskissa ovat olleet todella tarpeen.
Tämän syksyisen Siperian reissun talkooprojekti alkaa olla lopuillaan. Ylihuomeniltana eli tiistaina on tarkoitus pakata tavarat ( melkoinen määrä myös Slavan tavaroita alkaen Ladan talvirenkaista odottaa siirtämistä Novosibirskiin)Transitiin ja aloittaa kotimatka yötä myöten. Eskon pitää olla kotonaan Jäppilässä 27.10. illalla, sillä hänellä on siitä vain parin kolmen päivän perästä lähtö Etiopiaan.
Vielä eilen teimme hommia Karatusan pappilassa pimeän tuloon saakka. Eskolla on menossa pappilan ulko-oven molemmin puolinen panelointi verandassa. Väliseinän ja oven hän asensi jo aikaisemmin. Yhdessä (lähinnä Esko, minä olin enemmän tavaran hankinta-, ja harkintapuolella)olimme valmistaneet valumuotit pappilan ulkovaraston perustuksia varten. Sitten tehtiin valuhommat, joissa apuna oli myös Vitali poikineen. Minusinskilaispojat Andrei (kolmasti) ja Eduard (kerran) ovat olleet apunamme lähinnä sepelin, hiekan ja joenpohjasta nostetun graven lapiointihommissa.Kutakin tavaraa ajatin kuorma-autolastin pihalle lähelle saunaa.
Edellisviikonlopun Minusinskin leporeissulla olimme hakeneet Abakanista toisen lastin (20x20x40 cm 25 kpl) betonitiiliä ja kun viikolla kävin viemässä Slavan Minusinskiin , kävin Slavan kanssa ostamassa Abakanista lämpimäksi suunniteltuun varastoon eristysmateriaalia (levyinä vuorivillaa 50x600x1200mm) Sain sullottua Transitiin vain 8 pakettia. Loput ostan Minusinskista 10 senttiä kapeampaa, mutta hiukan jäykempää materiaalia. Vitalin pappilan ulkovaraston eli saranin varsinainen rakentaminen jää ensi kevääseen. Teemme siitä kaksikerroksisen venäläisellä kattoratkaisulla jolla saamme yläkerroksen 3m levyisen pikkuhuoneen (Lisämajoitustila/Vitalin tsto) molemmin puolin liki 1,5m lautatavaran varastotilan. Alempi kerros tulee toimimaan sekä varsto-, että askartelutilana. Ennen Suomeen lähtöä teen vielä kaupat Karatusassa lisävilloista ja kattopelleistä nyt kun ruplan kurssi on meille edullinen. Eka vaihtokurssi rajalla 24.09. oli 73 ja osia.Toinen vaihto pari vk sitten ja kurssi oli 72 ja osia., ja viimeinen muutama päivä sitten 71,9 .
Slavasta venäläisenä on aina ollut kaikilla tavaran hankinta tai auton huolto-reissuilla paljon apua. Mainitulla harkkojen hakureissulla kahdestaan Eskon kanssa oli ongelmia löytää sama paikka, josta olimme viikkoa aikaisemmin hakeneet Vitalin kanssa harkkolastin (20 kpl noin 15-20 kg painoisia 20x20x60). Itse ehdin jo mielessäni noitua moneen kertaan neuvostoliittolais-venäläisen systeemin, jossa " kukaan" ei tiedä mitä 1-200 metrin säteellä omasta työpaikasta tapahtuu.
-No onneksi Esko muisti oman raamattupiirinsä opetuksen, että kannattaa rukoilla.Sen hän tekikin odotellessaan Transitissa, kun minä kävelin erästä laajaa korttelia ristiin rastiin ilman tulosta.
Saimme uuden osoitteen ja uuden paikan josta saimme tarvittavan lastin ja samalla saimme tutustua miellyttävään ja työstämme kiinnostuneeseen henkilökuntaan.
Betonivalun kuivuttua muurasimme anturan päälle yhden kierroksen betonitiilistä, johin laitoimme pitkiä n 8 tuuman rautanauloja alalankun tartunnoiksi. Harkoista törröttävät naulat pitää suojata vaikka puupötiköillä, ettei lapset talvella riko vaatteitaan ja itseään niihin törmäillessään.
Eilen purin paikoiltaan 5v sitten Joosen kanssa ostamamme saunan kiukaan. Savutorven ympärillä kiukaan päällä sijainneen peltisen vesisäilön nostin ylemmäs lankkujen varaan. Sitten tein kiukaan betonipetille oikaisuvalun, niin että vesi valuu nyt oikeaan suuntaan pois alustalta. 5 vuotiaan kiukaan ulompi "koristepelti" oli vesihanan puolelta ruostunut ja palanut rikki. Vitali oli sitä hieman irtopelleillä "paikkaillut. Täällä kesällä vierallut entinen Siperian lääninrovasti Juha Saari oli "määrännyt" kiukaan uusittavaksi, mutta kun tarkastin kiukaan niin tanakammasta ehkä n 3-5mm teräksestä rakennettu sisäkuori oli lähes ehjä, vain pari halkeamaa oli, joista kiuas vetää palotilaan lisäilmaa ja parantaa palamista. Vitalilla oli varastossa 55x120cm galvanoitu pelti, josta rakensin rikkinäiselle puolelle uuden "paraatipellin". Luulen että kiuas toimii vielä 2-3 vuotta. Tietenkin nyt hyvän kurssin aikana kannattaisi kiuas ostaa, mutta aika käy tällä reissulla vähiin.
Vitali on käymässä Pietarissa. Siellä on ollut kirkolliskokous, jonka yhteydessä vihittiin lauantaina Inkerin kirkon diakoniksi Novosibirskissä perheineen asuva ja SEKLin lähettinä työskentelevä Markus Aitamäki.
Nukumme vielä toisenkin yön täällä Minusinskissa. Esko lähtee aikaisin aamulla lentämällä Pietarista palaavan Vitalin kyydissä jatkamaan rakennushommia Karatusaan. Minä menen Transitin kanssa tuttuun autohuoltoon ja jos selviän sieltä nopeasti ajan perässä Karatusaan tekemään puolen päivän hommia. Jos huollossa (pitää korjata pissapojan moottori ja kiristää laturin hihna) menee pitempään jään tänne maanantain ja tiistain väliseksi yöksikin, koska minun pitää olla aikaisin (klo 08.15 )vastassa tänne Pietarista lentävää neljän miehen ryhmää (arkkit.Laine, SEKLin koordinaattori Kaitainen, rak.firman johtaja Maikov ja Inkerin kirkon rak.insinööri olikohan nimi Arkadi).
Porukan tulkiksi lähtee äsken jumalanpalveluksessa ollut Elena Semjenova. Karatusassa tarkastetaan kirkon rakentamisvaihe ja delegaatio pitää Vitalin kanssa aiheeseen liittyvän kokouksen. Tapani Kaitainen tutustuu ja meidän talkooprojektiimme. Illaksi vien porukan Abakaniin johonkin hotelliin, josta he (ainakin Jorma ja Tapani) jatkavat iltapäivällä junalla Novosibirskiin.
Me Eskon kanssa lastaamme tavarat Transitiin ja lähdemme Suomeen jos Luoja suo.

Shalom Aatsa, kaik on luettu ja rukouksin Siunattu,,,myöskin edelliset jaksot,,,,
VastaaPoistaKiitos Mikael kommentista ja esirukouksista. Palattiin eilen Eskon kanssa Suomeen. Ajettiin ns."yhden pysäytyksen" taktiikalla. Yksi yö nukuttiin bonnelilla tutun mordvalaispain Aleksei Aljoskinin kirkossa Saranskissa. Melkoinen lumimyrskykin koettiin Novosibirskin ja Omskin välillä. Mutta jo Uralilla (Ufan kautta) ja siitä tännepäin oli sulat tiet vaikka kinoksia olikin tien poskessa ja lunta pelloilla ja metsissä noin 500 kilometriin Moskovaan ajettaessa.
VastaaPoista