VATTUKYLÄN MAISEMISSA

Olikohan se viikko sitten torstai-iltana, kun karistin Rovaniemen pölyt lenkkarieni pohjista ja  lähdin valumaan alaspäin etelän maihin. - Joku Lapin mies Inarista oli kertonut joskus ennen talvisotaa kaverilleen pistäytyneensä etelässä ja taisi silloin poiketa vain Ivalossa.
 Etelä on suhteellinen käsite.
Pysähdyin Haapavedelle , mutta sitä ennen nukuin Transitissani jossain tienvarsihuoltamon pihassa Oulun alapuolella.  Tarkoitus oli täällä  Haapavedelläkin asua Transitissa, mutta Janne sai ylipuhuttua minut kortteeraamaan heidän kerrostaloasuntoonsa, josta heidän nelihenkinen perheensä on muuttamassa pois elokuun loppuun mennessä.  Poismuuton syy on asunnon vanhempien makuuhuoneessa ilmennyt homeongelma,joka on aiheuttanut turhaa pitkäaikaista sairastelua. Jannen perhe (vaimo ja kaksi lasta) ovat olleet Luohuan mummolassa, jonne Janne roudailee muuttolaatikoita, kunnes löytyy varsinainen asunto.
Rovaniemen Ounasvaaralla pääsin keskiviikkona aloittamaan oman muovimäkiharjoituskauteni . Hyppyjä K64 mäestä kertyi ke. ja torstaina yhteensä seitsemän. Pohjoisen reissuni sokeri ja  suola olivat vanhojen ja uusienkin urheilukavereitten ja valmentajien tapaamiset.
 Eilisaamuna soitin ystävälleni Matti Nykäselle Jyväskylään. Uutiset olivat hyviä. Matti oli bändinsä rumpalin Kristian Ijäksen kanssa käynyt edellispäivänä Jämsänkosken K45 mäessä. Nyt on Matillakin taas kerran onnistunut  lajiharjoitusvaihe alkanut. - Kristian harrastaa myös mäkihyppyä veteraanisarjoissa.
Aloitimme Jannen kanssa Vattukylän Muorinmäessä melkoisen maanvaihto-operaation, johon liittyy myös K35 hyppyrimäen puisen alastulorinteen rungon ja kannen oikaisu ja nostaminen oikeaan profiiliin.
Viisi vuotta sitten remontoimme ja suurensimme kolmistaan Jannen ja Vellun kanssa Vattukylän pojankossien (puolenkymmentä 12-15v) Muorinmäen "jyrkänteeseen" rakentaman K25 mäen kolmevitoseksi. Jo silloin aikoinaan alamäen savikkorinne oli vetänyt herneet nenäänsä ja päättänyt lähteä valumaan kohti parin-kolmensadan metrin  päässä Pohjanlahteen päin virtaavaa Pyhäjokea.
Muorinmäen ja Pyhäjoen välissä sijaitsee alkujaan Jaakko Haukipuron, mutta nykyisin poikansa Kallen
vuokraama laidunmaa. Tässäkin talkoorempassa meillä on ollut ihan haitaksi asti uskollisia  faneja. Kallen monikymmenpäinen suominautojen karja seuraa hyvin uteliaasti  remontinkehittymistä.
Hyppyrimäen suurennusremontin vaiheissa ajoimme syvennetystä mäkimontusta  melkoisen määrän savea maanparannusaineeksi Kallen pellolle. Remontin monttuvaiheessa paalutimme js salaojitimme alamäen kaarretta.
Talkoilla monttua syventänyt kylän kaivurimies joutui lähtemään viljankorjuuhommiin ja salaojitus jäi puutteelliseksi, vain toiseen laitaan tuli yksi salaoja ,kun toiseen laitaankin ja  niitten väliinkin muutaman metrin päähän toisistaan olisi salaojat tarvittu.
Itse lähdin kyläilemään Texasiin ystäväni ja Siperian missiokaverini Kusti Materon luokse. Viivyin Amerikoissa kolme viikkoa ja jo sinne tuli viestejä syksyn rankkasateista Haapavedellä. Ekana alkoivat sortua liian jyrkiksi jääneet sivupenkat ja niistä tauti tarttui myös varsinaiseen alastulorinteeseenkin vaikka se olikin paalutettu.
Myöhemmin alkutalvesta ajoimme Vellun kanssa kahdella traktorilla satoja kuormia tuota valunutta savikkoa Kallen laidunpellolle Jannen toimiessa lainakaivurin puikoissa.
Pojat pääsivät hyppäämään kahtena talvena, mutta 2-3 viimeistä talvea Muorinmäki on ollut hyppyrimäen osalta käyttämättömänä. Vieressä sijaitseva lumilautailuhyppyri on kylläjoka talvi ollut ahkerassa käytössä
Laadin mäkimiehille suunnitelmat ja piirustukset Muorinmäen maanvaihto-operaatiota varten. Saimme
hieman vastaavanlaisten,mutta kuitenkin pienempien maaperäongelmien kanssa Pielavedellä painiskelleitten veteraanihyppääjien porukalta hyviä vinkkejä ongelmista selviämiseen.
Mäkihyppääjät ja lumilautailijoitten edustaja perustivat Muorinmäen mäenlaskijat nimisen rekisteröidyn yhdistyksen lajiharjoituspaikkojen kohentamista ja käyttöä varten.
Suunnitelmat kustannusarviointeineen menivät läpi aluellisessa ELY-keskuksess, mutta kuitenkin ne avustusrahat jäivät käyttämättä.  Mäkimiehiä alkoi arveluttaa, että  jos korjausremontti epäonnistuu ja he joutuisivat ehkä maksamaan nuo avustusrahat takaisin Ely-keskukselle. -Nyt noitten avustusrahojen mahdollinen käyttöaikakin on jo mennyt umpeen.
Pari vuotta veljeään vanhempi Vellu  lopetti jo hyppäämisenkin vedettyään "lipat" mäessä. Vellu oli samoihinaikoihin alkanut viihtyä entistä enemmän Orimattilan ja Villähteen suunnalla.
-Kaksi viikkoa sitten sain kunnian olla suomalaisten ja muunmaalaistenkin vetraanimäkihyppääjien edustajana kannattamassa junnujärvistä mäkisuksivartiossa, kun Vellu ja Saara marssivat vihkimisen jälkeen ulos kirkosta. Häitä juhlittiin sitten, "niin maanperusteellisesti" Villähteen Seurojen talolla.
Viime talvena Jannelle löytyi uusi harrastuskaveri Jouni Isoaho, jonka kaivurihommia tehnyt isä oli tehnyt alkuperäiset maansiirtotyöt Vattumäen K25 mäessä. Pojat tekivät lukuisia harjoitusmatkoja n 150 km päähän Pielavedelle, jossa on sopivan kokoiset mäet. Talven viimeisillä keleillä Janne ja Jouni ajoivat n 350 kuutiota karkeaa sepeliä ja vieläkin karkeampaa tavaraa hyppyrimäen viereiselle pellolle.  Nyt menossa oleva maanvaihto-, ja rakenteitten korjausoperaatio on hyvässä alussa.
-Eilen Janne haastoi Facebookissa (www.autamiestämuorinmäessä.com) mahdollisesti joutilaita traktorimiehiä kärryineen talkoisiin Muorinmäelle.  Janne lupasi talkoolaisille palkkioksi hyvän mielen
ja kausilipun Muorinmäkeen
Tänään varmistui lopultakin Siperiaan lähtöaikataulu. Toinen lähettisihteerini Satu Eronen matkustaa Johannan ja lasten kanssa syyskuun lopulla. Joose lentänee Omskiin ja porukalla osallistumme Aitamäkien muuttoon ja käymme katsastamassa yhtä taloa Orlovkan "suomalaiskylässä".
Pitkästen lasten suomiope Aino Vuorimies lähtee Transitissa ja hänen kanssaan teimme komprosmissin aikataulusta. Lähdemme neljästään (Aino, isänsä Mikael ja "talkkarini"Arska) jos Jumala suo 17.09., siis viikkoa myöhemmin kuin olin suunnitellut. Ilmeisesti jätän näinollen mäkihyppykaluston Suomeen.
- Toivottavasti Taivalkoskelle tulee hyvä alkutalvi, sillä ensi talven veteraanien  MM-kisat pidetäänkin jo tammi-helmikuun vaihteessa Romanian uudessa Rasnovin mäkikeskuksessa.
Karatusan kirkkoherra Vitali Lutzhagov on laittanut facebooksivulleen  (Vitaly) hyviä kuvia kirkon perustus-, ja kellarivaiheen edistymisestä. Rakennusprojektia hoitaa joku babtistipohjainen rakennusfirma.
Minun ohjelmani jatkunee täällä Vattukylän maisemissa Kuuselan Tapion häihin (Alajärven kirkossa 7.9) saakka ja niistä ajelen Jyväskylän ja Kuopion kautta kotiin Savonlinnaan valmistelemaan seitsemättä Siperian keikkaa.

RENKAITTEN LÄMMITTELYKIERROKSELLA

Alaotsakkeeksi voisi hyvin laittaa vanhan tutun sanonnan "Kaapin takana on nainen".
Olivatkohan ne Matti ja Teppo, jotka aikoinaan esittivät hitiksi nousseen biisinsä "Kaiken takana on nainen".
Jos muistan oikein niin biisi jatkui: " .. joka ihanasti rakastaa... jota ei voi vastustaa."
Joku aihetta syvemmin spekuloinut oli joskus todennut, että mies ei oikein tahdo tulla toimeen ilman naista ja sitten jos ja kun saa juostua jonkun naisimmeisen kiinni joutuu huomaamaan, ettei se niin helppoa ole tulla toimeen hänen kanssaan. -No  meikäläinenhän voisi aihetta kommenteerata kokemuksen syvällä rintaäänellä, useammastakin näkövinkkelistä.
Perustavimmat ja parhaimmat pohjat aiheeseen löytyvät jo Raamatun alkulehdiltä luomisesta lähtien, mutta ei siitä nyt sen enempää.
Viime viikonlopulla lähdin jo perinteiselle renkaitten lämmittelykierrokselle ennen tämän syksyn Siperian "pikataipaleelle lähtöä". Paalupaikasta ja lähtöruudusta,sen paremmin kuin aivan tarkasta lähtölaukaukseastakaan ei ollut aivan tarkkaa tietoa, mutta olin mukaani lähtijöitä informoinut, että 9 tai 10.syyskuuta olisi tarkoitus lähteä.
Jo kolmen vuoden ajan olen "kosiskellut" näille karuille miesporukoitten siperialaiskeikoille jotain piristävää ja keventävää "laastienekeliseuraa", tosin heikolla menestyksellä.
Tälle reissulle oli sitten kuitenkin lopulta ilmoittautunut toinen lähettisihteerini, valtiotieteitä Helsingissä opiskeleva kolmenkympinkriisiä lähestyvä Satu Eronen, jota en ole kuitenkaan tavottanut ihan äskettäin puhelimella.  Jossain Kemijokivartta Rovaniemen suuntaan ajaessani  pärähti kännykkä ja Pitkästen lasten suomiope Aino Vuorimies soitti kyselleen Siperiaan lähtöaikatauluani. Muut matkaan lähtijät, jos Herra suo, ovat Ainon isä Mikael Bergman ja vävyni Jannen isoveli Arska Teivainen.  Aino olisi ollut kiinnostunut automatkasta halkiVenäjän, kun on tähän asti reissannut lentäen tai junalla, mutta tuo lähtöaikataulu oli hänelle liian kiireinen.
Minulla tuohon 9. tai 10. syyskuuta ajankohtaan sisältyi "oma lehmä ojassa"- juttu, joka liittyy mäkihyppyyn. Reitinvarrella Uralin itäpuolella olisi Venäjän kesämestaruuskisat 13-15.9. Nishni Tagilin juuri uusitussa mäkikeskuksessa (100km Jekaterinburgista pohjoiseen). Olisin yrittänyt päästä siellä jatkamaan muutama päivä sitten aloittamiani muovimäkitreenejä.
Tässä nyt sulattelen asiaa ja olen jo taipumassa  ajatukseen  lähtöaikataulun muuttamisesta, mutta en ole siitä vielä kenellekään laittanut infoa. Melko "vaivatonta" on sopia ja sommitella lähtöaikataulua kolmeen mieheen, mutta kun soppaan lisätään kokeiksi vielä pari itsenäiseen elämään tottunutta naisihmistä, yhtälön toteuttamisen vaikeusaste kasvaa huomattavasti.
Mutta kattellaan, kuten Kummun Kalle aikoinaan tuumaili. Eiköhän tästäkin päästä etiäpäin.
Nyt olen Haapavedellä virittelemässä Haukipuron Jannen kanssa paikallisen 1995 alkujaan Vattukylän pojankossien keskenään rakentaman ja 2008  K25:sta K35:seksi remontoimamme hyppyrimäen montun maanvaihto-operaatiota ja siihen liittyviä rakenteellisia korjauksia.
Aloitamme uusimalla monttuun umpitukkeeseen savivellistä menneen kaivon. Sitten poistamme montusta ja alamäen kaarteelta aina valuvan savikerroksen, laitamme suodatinkankaan ja riittävän tiheän salaojituksen, jonka päälle 60-70 cm paksun karkean sorapatjan. Pojat ajoivat talvella traktorien kanssa kilometrien takaa useita satoja kuutioita karkeaa vaihtomaata paikalle.
Melkoinen operaatio on myös puurunkoisen alastulorinteen kannen oikaisu ja kohottaminen oikeaan profiiliinsa. -Toivottavasti kaikki onnistuu ja paikalliset mäkihyppääjät pääsevät taas kolmen vuoden tauon jälkeen harjoittelemaan myös omassa mäessään ja aloittamaan myös mäkikoulun pitämisen
uusille junioreille.
Syyskuun seitsemäs päivä lupailin poiketa Kuuselan Tapion ja Kantosen Katjan häissä Alajärvellä ja Vimpelissä. Jos ehdin, niin käyn sitä ennen kotona. Varmuuden vuoksi otin kuitenkin pukutakin ja "simpsetit" mukaani Transitiin. Siellä ne kamppeet ovat sulassa sovussa moottorisahan ja kaiken muun remontti- ja mäkihyppykaluston kanssa.
Tämän renkaitten lämmittelykierroksen taaimmainen kääntöpaikka oli Yläkemijokivarressa Pekkalan koululla. Samassa paikassa kävimme kolme vuotta sitten Nykäs-Matin kanssa vihkimässä
ja saattamassa avioliiton rauhaisaan satamaan urheilukaverimme Matti Saaren ja hänen morsiamensa Virpin. Matin mäkitreenit ovat monipuolistuneet.Tosin olihan hänellä alan kokemusta ja jälkikasvua jo ennestäänkin. Nyt Matin treenilenkkiin on jo toista jaksoa sisältynyt vaipanvaihtamisen lisäksi lastenvaunujen lykkäämistä.  Kaiken muun menemisen ja tekemisen ohessa Matti hoitelee kalankasvatusbisnestään, jossa apuna häärii nuoruuden mäkihyppykaveri -80 luvulla maailmancupit ja lentomäetkin Suomen maajoukkueessa kolunnut Heikki Ylipulli.
Pääsin kahtenailtana hyppäämään Ounasvaaran K64 mäessä.Avasin näin myöhään muovimäkikauteni,kun oikea polvi sattui venähtämään toukokuussa Siperiassa futistreeneissä.
Heikki  coutsasi minua ja Mattikin ehti katsomaan toista mäkitreeniäni.
Ounasvaaran betonissa harjoitteli uutta paluuta mäkihuipulle yrittävä Harri Olli muutaman juniorin kanssa. Huolimatta molempina iltoina vallinneesta takatuulesta pojat pommittivat punaiselle.
Omat hyppyni jysähtelivät aivan kumpuun, mutta silti olin tyytyväinen ja myös valmentaja löysi niistä jotain hyvääkin. - Kukaan valmentajalavalla ei ollut joutunut hyppyjeni vuoksi kopasemaan nitropurkkia povitaskustaan.
Ehdin vaihtamaan muutaman ajatuksen Harrin kanssa ja kun kyselin kesän treenien sujumisesta, hän kommentoi, että pikku hiljaa mennään eteenpäin.Harrin harjoittelua on haitannut polvitulehdus, joka on estänyt kovemmat fysiikkatreenit.
Kävimme Heikin kanssa saunomassa Esko Ylipullin mökillä Kemijokivarressa. Seitkyt luvulla Esko valmensi Martti Niemen kanssa omien poikiensa ohessa myös meitä sallalaisia. - Juttua olisi riittänyt, mutta piti lähteä yöpuulle,sillä seuraavana päivänä oli ohjelmassa sorsanmetästyksen aloittaminen.
Ennen kakkostreenejä onnistuin tavottamaan langan päähän ja sitten myös ihan kasvokkain hyvän ystäväni, 70-80 luvun suomimäkihypyn kestotähden Esko "Piki" Rautionahon.  Esko kuuluu samaan korkeasti ihailemaani sarjaan Eino Kirjosen ja kaimani Aatto Pietikäisen kanssa, joille ei suotu arvokisamenestystä, vaikka olivatkin pitkään aivan mäkimaailman huipulla.
Muutaman vuoden ajan olen seurannut Pikin tyttären Jenny Rautionahon kehittymistä . Jenny on yksi Suomen lupaavimmista naismäkihyppääjistä. Viime kevättalven polvivamma iski väliaikaistatakapakkia,mutta uskon että se vaan kasvattaa kilpailijaluonnetta, jota tarvitaan sitten kun taistellaan menestyksestä maailmancupissa ja arvokisoissa.
Meillä oli Pikin kanssa todella  hyvät "raatit" hänen kämppänsä pihalla.  Kumpanenkin meistä on käynyt melko rankkaakin elämän koulua.Lämpimästi halaten ja siunaten jätin rakkaan veljen kun lähdin mäelle verryttelemään ennen hyppäämistä.
Tuolle renkaitten lämmittelymatkalle olin lähtenyt  jatkamaan tyttäreni Kaisan perheen luota Kuopion Itkonniemeltä hieman epävarmoin tunnoin.Pörssin pohja paistoi jo pahasti ja Transit imaisee likemmä kaheksan satasella ja dieselikin on Suomessa niin kallista.
Jo ajomatkalla pohjoiseen alkoi helpottaa. Sielu lepäsi jotenkin pohjoisen avarissa maisemissa.Oulun seudulla kokeilin tavottaa hyvää veteraanihyppääjäkaveriani , huippuluontokuvaaja Jorma Luhtaa, josta en ollut pariin vuoteen kuullut  juuri mitään.  Moneen kertaan olin soittanut,mutta hän ei ollut vastannut, mutta nyt vastasi tuttu ääni. -Siinä humahti kilometri, jos toinenkin ja "raatit" senkun jatkuivat.Luulen, että  Soneran laskuttajatkin tuon pitkän puhelun jälkeen huomaavat, ettäliikevaihto taisi nousta vaihteeksi plussan puolelle.
Etelään päin ajellessani oli todella hyvämieli. Kannatti tehdä tämäkin renkaitten lämmittely reissu, vaikka se finanssipuolella kirveleekin. Kavereitten tapaamisissa oli johdatuksen makua. Taivaan Isä meitä kaikkia siunatkoon ja valmistakoon Taivasta varten.

HARJOITTELUA UUDELLA KOMPJUUTERILLA

Kotilieden päätoimittaja, olikohan se Maire Varhela, kirjoitti joskus kymmenisen vuotta sitten, että suomalaista miestä ei saa helpolla lääkärin tarkastukseen eikä edes pieneen PSA verikokeeseen.
 Satuin lukemaan tuon jutun ja kun vähän myöhemmin sattuneesta syystä jouduin menemään työterveyslääkärille ja tämä kysyi tarkastuksen lopuksi sattuiko ,minussa olemaan muuta vikaa, niin pyysin lähetettä labraan k.o. verikoetta varten selittäen että piti yöllä käydä 3-4 kertaa vessassa.
Monien mutkien jälkeen, joita on tässä turha kertoa, heräsin keskussairaalassa eturauhasta köyhempänä nukutuksesta onnistuneen leikkauksen jälkeen.
Joskus elämä on kuin hiuskarvan varassa. Onneksi olin lukenut tuon artikkelin ja onneksi sattui hirsihommissa haaveri, jonka vuoksi oli pakko mennä lääkäriin  ja onneksi seuraavana vuonna uusintakokeen tuloksia katsellut uusi työpaikkalääkäri passitti minut urologin vastaanotolle koepalan ottoon.
Melkoinen kynnys suomalaiselle miehelle on myös mennä ostamaan uusia housuja, kun ne vanhat on niin hyvät ja mukavat, vaikka ovatkin jo pahasti kulahtaneet. Joltain sain hyvän vinkin, jonka haluan jakaa muillekin. Jos ja kun satut löytämään sopivat ja kelvolliset housut, niin osta samalla usemmat.
Yhtä lailla vetkuttelin tässä kompjuuteriasiassa. Kohta kahdeksan vuotias vanha palvelija oli nikotellut pitkään ja vetänyt herneen muutaman kerran ainankin toiseen sieraimeensa ja keväällä  molempiin.
 Lopulta reilu viikko sitten kampesin itteni viiskulmassa toimivaan alan liikkeeseen. Otin mukaani vanhan palvelijan, koska elättelin toivoa sen henkiin heräämisestä tai ainankin, että jos siitä saisi pelastettua valokuvat ja hyvässä lykyssä muutakin minulle tärkeää dokumenttia.
Kerroin tilanteestani ja katselimme tiskillä esillä olleita kannettavia. Mukavan oloinen nuori kauppamies lupasi tarkistaa mitä oli tehtävissä vanhan palvelijan kanssa ja seuraavana päivänä palasin kotiin uuden koneen kanssa huomattavasti köyhempänä noin euroja ajatellen. - Otin varmuuden vuoksi vanhan palvelijankin vielä vaivoikseni,  koska ajattelin, että jospa lapsenlapset keksivät sille vielä jotain käyttöä. Kauppamies kertoi siirtäneensä materiaalit uudelle koneelle. Hän piti käytönopastuskurssin, josta heti suurimman osan unohdin, mutta sain sentään internetin toimimaan.
Viikon päivät yritin päästä kirjoittamaan omaa blogia sekä veteraanien vieraskirjaa.Jälkimäinen onnistui lopulta eilen ja tänään kävin kyselemässä neuvoa ensin Arskalta ja lopuksi siitä kompjuuteriliikkestäkin.
Kuten arvoisa lukija huomaa,niin nyt onnistuu jo tää blogin päivittäminenekin.
Kesä on sujunut säitä pijellessä. Sikäli kuin tyttäriä perheineen on ollut Tallisaaressa olen minäkin poikennut sahailemassa ja karsimassa tuulenkaatoja ja suunnittelemassa puuliiterin kehikon pystyttämistä. Alulle en ole sitä vielä saanut.  Tässä kotona oon ajellut nurmikkoa ja raivaillut puskittunutta puutarhaa ja sain jopa kerättyä muutamasta puskasta punaiset viinimarjat ennen kuin rastaat ehtivät asialle.
Oma ruohonleikkurinikin  lakkasi toimimasta  (Oli huono ostos vain muutama vuosi sitten,olisko kymmentäkään),mutta olen kuletellut ikivanhaa, mutta myös vuorenvarmaa,  Joosen ruohonleikkuria Viuhonmäen ja Särkikujan (Pihlajaniemellä) väliä ja samalla ajellut nurmikoita ja marjapuskien vierustoja sielläkin. Samalla on tullut kyläiltyäkin, sikäli kuin isäntäväki on sattunut olemaan kotosalla.
Joku viikko sitten piipahdin Ryttylässäkin hoitelemassa Siperian reissuihin liittyviä asioita.
Kuluneena viikonloppuna kävin ensin Puijolla kattomassa FIS-cupin mäkikisoja ja samalla piipahdin Kaisaa Anttia ja pikku Eppua tapaamassa. Lauantaina edustin veteraanimäkihyppääjiä Vellun ja Saaran häissä Orimattilassa. Netinkautta auotoharrastusten tiimoilla Velluun tutustunut Saara oli kesyttänyt rekkamiehen ja häät olivat upeat ja lämminhenkiset. Yövyin Vääksyssä Teivaisilla ja sunnuntaina poikkesin urheilukaverini Hannu Rosenlundin farmilla Nastolassa. Tein lähes kahden kuukauden tauon jälkeen ekan "punttitreenin" Hannun kalustohallissa, jospa kuntoilu lähtisi tästä käyntiin.
Ensi viikonloppuna olen taasmenossa Ryttylään lähettipäiville.  Pari päivää sitten näin ensimmäiset Vitalin nettiin (facebookiin) laittamat kuvat Karatusan kirkon perustusmontusta. Anturat ja pohjalaatta oli jo valettu.
Lähden syyskuun alkupuolella jos Luoja suo taas ajelemaan kohti Siperiaa. Siellä on edessä kirkon hirsikehikon pystytys. Arskan piti olla lähdössä mukaan, mutta katsotaan miten äijän käy.
Lähettisihteerini Erosen Satu ja Aino Vuorimiehen isä valmistelevat lähtöä kuitenkin.
Puijolla tapasin erästä Pietarista kotoisin olevaa venäläistä coutsia, joka kertoi, että 13-15.9. on Nishni-Tagilissa  Venäjän kesämäen mestaruuskisat. Kattotaan pääsenkö riittävän hyvään kuntoon,jotta voisin poiketa siellä harjoittelemassa.

OMAA SÄNKYÄ EI VOITA MIKÄÄN

Niin se vaan on, että kotiin on aina hyvä tulla ja oma sänky on paras paikka nukkua.
Kompjuuterini veti sitten kait aivan lopullisesti herneet nenäänsä ja niinpä täällä blogirintamalla on ollut jo pitkään hiljaista. -Nyt kirjoittelen vanhimman tyttäreni kotona Jyväskylässä hänen koneellaan ja kotisänkykin saa luvan odottaa ainankin yhden yön verran ellei kaksikin.
Viikonloppu meni Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä. Tapahtuman aihe oli "Kuninkaan lähteellä".
Kankaanpäässä on lähde jossa aikoinaan Ruotsin kuningas on käynyt sammuttamassa janoaan ja siitä oli saatu idea tapahtuman yleisteemaksi. Todellisuudessa saatiin kuitenkin olla Kuninkaitten Kuninkaan Jeesuksen lähteellä. Taas kerran saatiin kokea, että itse Jumala oli oli Henkensä kautta vahvasti keskellämme ja siunasi koko tapahtuman alusta loppuun. Itse sain jo kolmannen kerran olla siunattavana muitten lähetyskentälle lähtevien kanssa tapahtuman päätösjuhlassa. Uusia lähettejä taisi olla neljä tai viisi ja muutama lapsikin. Meitä uudelleen lähtijöitä lienee ollut tusinan verran.
Suurimman osan ajasta olin päivystämässä Lähetysnäyttelyssä Venäjän osastolla, mutta ehdin kuitenkin tavata monia tuttuja sekä osallistua muutamaan tilaisuuteenkin. Perjantai-iltana kuulin työtoveriltani arkkitehti Jorma Laineelta, että Karatusan kirkkohankkeen perustus-, ja kellari osan tarjouskilpailun pohjalta oli päästy sopimukseen Minusinskilaisen rakennusfirman kanssa. Näin maalaispoikaa huimasi urakan hinta 7,5 miljoonaa ruplaa (181 tuhatta euroa) sen verran, etten nukkunut kunnolla kumpanakaan yönä. Kokonaiskustannusarvio on liikkunut 450-550 tuhannen euron tietämissä. Jos kaikki sujuu hyvin voitaisiin päästä jo lokakuussa nostamaan hirsikehikkoa ja
unelmana on saada uusi kirkko vesikattovaiheeseen, ennen talventuloa.
Ilmeisesti niin hirsikehikon pystytyksestä  kuin muustakin jatkorakentamisesta järjestetään myös tarjouskilpailu ja  Joosen ja minun sekä muitten mahdollisten talkoomiesten  osuus on toimia jonkunlaisina apumiehinä. No meillä Joosen kanssa on paras tieto ja kokemus Bulankasta purettujen ja siirrettyjen hirsien kunnosta . - Tärkeintä tässä vaiheessa on rukoilla, että Jumala saisi johtaa kaikissa ratkaisuissa ja myös, että Hän vaikuttaisi niin, että löytyisi tarvittava taloudellinen tuki eri rakennusvaiheisiin.
Kankaanpäähän lähdin perjantaina aamupäivällä Riikan ja Jannen luota, jossa teimme pientä vesiränni-, ikkuna- ja seinäremppaa. Janne jäi jatkamaan hommia ja oli saanut Riikan ja Tuitun avustuksella tehtyä myös tarvittavat maalaushommat. Nyt sadevedet kulkevat taas oikeaa turvallista  reittiä maastoon.
Paluumatkan Minusinskista tein yksin Transitilla SEKLin tyhjän peräkärryn kanssa Moskovaan saakka. Sieltä hain Sheremedovan kentältä Pitkästen perheen joitten kanssa ajettiin Suomen tulliin saakka, josta he siirtyivät Johannan äidin Kirstin tuomaan tuttuun Volkswagen Transporteriin.
Minä vein peräkärryn Ryttylään. Poikkesin veljeni Martin luokse Taavettiin pariksi yöksi.
Savonlinnan Tallisaaressa oli jo Riikan ja Kaisan perhe kesänvietossa ja siellä minäkin olin muutaman päivän ajan.  Yöt nukuin kotona Viuhonmäessä.
Myös ystäväni Kusti Matero palasi OB-joelta missioreissultaan. Hain hänet Lahden rautatieasemalta
ja samana iltana vierailimme Uukuniemellä Veikko ja Sofia Ainaloitten upeassa suuressa hirsitalossa.
Tapasimme myös 6-10v lapset, kaksi poikaa ja tytön sekä Aunuksesta sinne lomailemaan saapuneet Sofian vanhemmat. Edellisestä vierailustamme Veikon rannassa oli jo 15 vuotta. Silloin Veikko oli vielä poikamies ja rannassa oli vain pieni saunamökki. Nyt paikkaa ei ollut tuntea, niin paljon sinne oli rakennettu.
Seuraavana päivänä menimme Kustin kanssa etsimään hänelle reilun viikon ajaksi vuokra-autoa, mutta lopulta ostimme puoliksi koppakuoriaista muistuttavan rippikoulupojan ikäisen 220 tkm ajetun Ford Ka:n. 700 eurolla. Sovimme, että aina kun Kusti tulee Suomeen auto on hänen käytössään.
Koppakuoriainen rekisteröitiin minun nimiini. Voin käyttää sitä itse  tai lainata tyttärilleni tai talonmies Arskallekin tarvittaessa, tai laittaa seisontavakuutukseen. Suurin kustannus onkin vakuutukset, kun siihen ei ole vielä bonuksia.
Mäkihyppytreenit ovat olleet jo viisi viikkoa jäissä Minusinskissa sattuneen polvivenähdyksen vuoksi. Nyt polvi alkaa olla jo suht hyvä, mutta elopaino on lisääntynyt taas melkoisesti.Vävy Karin digivaaka näytti äsken 73 kiloa  vaatteet päällä. No aamupaino lienee kiloa vähemmän, mutta "Itku ei auta markkinoilla", oikotietä onneen ei ole. Liikkeelle on lähdettävä ja hieman myös katsottava mitä laittaa suuhunsa.

SUOMEENLÄHTÖTUNNELMISSA

Edellisen blogin otsikko ei oikein sovi tämän kertaiseen.  Kulunut viikko yhdessä suomalais-ruotsalais-norjalaisryhmän kanssa on nyt takana. Viime yön nukuimme Sajanin vuoristossa Jergagin luonnonpuistossa retkeilymökeissä. Paluumatkalla pääosa ryhmää jatkoi Joosen kanssa katsomaan Jenisein suurvoimalaa ja suurta (245m korkea ja n 700-1000m pitkä) patoa.  Vein juuri krasnojarskilaisen tulkki Bertan ja Susanna Melasen junalle, jolla he lähtivät Krasnojarskiin. Toiset menevät perässä myös junalla perjantaina.
Joose jää vielä perheensä kanssa tänne  Minusinskiin , koska tänne tulee huomenna  Karatusan kirkon suunnittelija arkkitehti Jorma Laine.He lentävät kait maanantaina Suomeen ja ovat ennen minua perillä. Lähden tällä kertaa  ajelemaan yksin Ford Transitilla (perässä SEKLin katettu peltikärry).
Tämä viimeinen vieralijaryhmä kuuluu lestadiolaisen herätysliikkeeseen ja sen ruotsinkieliseen LFF ryhmään.Yhdeksän miestä ja kolme viehättävää neitokaista. Heidän kanssaan oli ilo tehdä työtä. Toivottavsti tapaamme heitä niin täällä kuin joskus siellä "lännessäkin".
Oma kompjuuterini on nikotellut taas viime aikoina, mutta eipä tässä olisi ollut juuri aikaakaan kirjoitella. Katsotaan josko kotimaassa saisin akaiseksi palata tarkemmin kulunee
n viikon tapahtumiin.

MELKO TAVALLINEN VIIKKO

Tiistaisella Sagaiskojen nuorteniltareissulla oli Minusinskin khra Slava Shadrinkin mukana. Sää oli edelleenkin sen verran viileä, ettei yritettykään mennä luvatulle picnikille läheisen lammen rantaan, vaan pidettiin tavanomainen nuortenilta kulttuuritalolla.   Tällä kertaa se oli poikakerho. Slava veivasi Vitalin kitaralla melkoiset säestykset yhteislauluille. Slava on aikamoinen virtuoosi kitaran kanssa ja myös hyvä laulaja.
Ennen Joosen ja Vitalin syventävää opetusjaksoa kerroin pojille " hoono" venäjälläni ( jota Slava jossainkohden lisätulkkailikin) meidän aikuisten "tekopaikoista". Slavahan on miljoonakaupunki Novosibirskista, Vitali  Baikalin takaa 600 tuhannen Ulan-Udesta ja Joosekin sentään Tohmajärven suurpitäjän kirkonkylästä  (ehkä 2-3 th)syntyisin. Kerroin että itse synnyin hyvin syrjäisessä Silosaaren pikkukylässä Savitaipaleen ja Mäntyharjun rajamailla, jossa ei ollut juuri nähty autojakaan ja kuinka isommat kylän pojat kerrankin ajoivat 7 km päähän katsomaan siellä käyneen kirkonkylän Osuuskaupan kuorma-auton renkaitten jälkiä mutaisessa tien risteyksessä. Kerroin myös kylän ensimmäisestä  venäjällä valmistetusta Popeda merkkisestä taksista ja myös että ensimmäisten oppimieni venäläisten hengellisten laulujen joukossa oli : "Maja  popeda, popeda vBoge, popeda viimeni Isus sa Gospada", jossa tuo sana Popeda= Voitto, toistuu ( "Minulla on voitto Jumalassa ja  Jeesuksessa Herrasani". Hyvin vapaasti suomennettuna).
Ennen nuorteniltaa olimme käyneet ostamassa Karatusan sahalta kahden sortin panelit Vitalin pappilan verannan kattoon ja seiniin. Ne on tarkoitus asentaa talkoilla alkavalla viikolla tänne saapuvan lestaduiolaisryhmän kanssa.  Katsotaan, josko ehkä jotain muutakin ehtisimme rakennella vieraittemme kanssa.  Myöhään illalla palasimme Minusinskiin ja tietenkin poikkesimme tutussa saslikpaikassa korkean mäen päällä iltapalalla.
Keskiviikkona tuli Vitali Minusinskiin ja menimme n 10 km päähän hautakiviveistämölle (oikeammin veistämön markkinapaikalle, jossa valmiisiin kiviin tehdään tekstit ja kuvat). Pitkän harkinnan jälkeen  ostimme marmoriset kivet joista oli tarkoitus tehdä   Nishnaja-Bulankaan  1893 rakennetun ja viime kesänä kylästä puretun ja Karatusaan siirretyn hylätyn kirkon hirsikehikon perustuskivien keskelle alttari ja puinen kivilaatalla varustettu risti muistomerkiksi .  Ensi lauantaina N.Bulankassa on juhlallinen muistomerkin paljastus ja varmaankin myös ulkoilmajumalanpalvelus eli messu.  Paikallisten lisäksi tilaisuuteen on tulossa vieraita lähikylistä, Karatusasta,Minusinskista,Krasnojarskista sekä jo mainittu vieralileva lestadiolaisryhmä Pohjois-Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Tilannetta juhlistamaan on kutsuttu myös historiallinen Suetukin torviseitsikko.
Torstaina oli  nuortenillassa vieraileva  pastori Abakanin saksalaisesta luterilaisesta srk:sta. Hänellä oli opetus neljännestä käskystä, johon liittyen pari lyhytfilmiä. Paikalle tulleet ja haetut nuoret kuuntelivat opetusta tarkkaavaisesti.
Slava ja Joose esittelivät vierailijan kanssa myös mahdollisuutta osallistua Abakanin srk:n kesällä järjestämälle nuorten leirille, jossa on mm. ohjattua kalliokiipeilyä ja kait muutakin extremeä.
Perjantaina lähdimme kohta kahdeksan jälkeen hakemaan kivet, joista tulikin melko tuhti lasti Transitiin.
Karatusasta otimme SEKLin katetun peräkärryn, johon lastattiin kottikärryt,työkaluja, lankkuja sekä melkoinen lasti sepeliä sekä säkillinen sementtiä ja ajettiin  Joosen ja Vitalin kanssa Ylä-Bulankan kylään.
Oli mukava tavata tuttuja kylän miehiä, joille Joose jakeli edelliskesän purkutyömaalla otettuja valokuvia, ja kertoi ensi lauantain paikalla pidettävistä muistomerkin juhlallisista avajaisista.
Pienen suunnittelutuokion jälkeen aloitettiin työt. Kärräsimme Sergein kanssa kirkon kivijalasta enimmäkseen pienempää kivitavaraa, jota Joose tasoitteli tulevan alttarin
(entisen alttarin kohdalle) pohjaksi. Alttarin taakse kaivettiin monttu ristin betonijalustalle. Betoniin istutettiin kaksi rautapalkkia, joitten väliin on lauantaina tarkoitus nostaa risti seisomaan ("Risti viittoo ajan yössä Tietä kotihin, Jos ei valoa se loisi korpeen eksyisin...."  lauletaan vanhassa Henksussa).
Viimeisessä vaiheessa, kun oli sopivasti verrytelty kannettiin kolmestaan (Sergei oli mennyt jo menojaan) Joosen ja Vitalin kanssa nuo marmoriset kivipalkit ja asennettiin paikoilleen ja laitettiin liimat väliin.
Kaksi   ehkä n 60 kg painoista  (20x20x60 cm) aluspalkkia kulki jotenkin kahteen mieheen, mutta seuraavat kolme ( pystyjalat 8x40x100 ja kansilevy 8x45x110) joista kukin painoi jonkunmatkaa toistasataa kiloa vaativat meiltä kolmestaan melkoisen ponnistuksen, mutta onnistuihan se lopulta kuitenkin.
Oma vaivansa oli saada passattua nuo alttarikivet juuri oikeaan asentoon. Työtä hankaloitti se, että vatupassi oli jäänyt pois matkasta. No Joose rakensi kengännauhoistaan luotilangan, joka raamatullisena mittausvälineenä sopikin hyvin tilanteeseen.
Poislähtövaiheessa paikalle tuli purkutyömaamme yövahti emäntineen. Mies lahjoitti minulle muistoksi erikoismallisen ohut kaulaisen pullon, jonka sisälle oli joku näppäräsorminen rakentanut puisen ristin. Joose kyseli, kuten oli tehnyt jo aikaisemminkin löytyisikö joku joka siistisi kirkon paikkaa ja tarjosi työstä ihan mukavan summan rupliakin. Siivooja saisi halutessaan myös melkoisen määrän maahan rojautetusta savupiipusta jääneitä tiiliäkin.
Poikkesimme vielä Sergein kotona ja samalla tavattiin lisää kylän väkeä.
Harmillista ettei meillä ollut sahatavaraa, joista olisi voitu rakentaa aita muistomerkille. Tosin meiltä oli jo puhtikin aivan lopussa.
Viime kuten jo muutamana aikaisempanakin kesänä kirkon sisältä hakivat sateen ja auringon suojaa kylän lehmät ja ehkä siatkin. Jäljistä päätellen kivijalan sisällä ei nyt ollut eläimiä liikkunut. Kuitenkin jouduimme jättämään rakennelmat "Herran haltuun". Joose piti asian puolesta hartaat rukouksetkin. Olisihan harmi, jos lehmälauma olisi puskenut suurella vaivalla pystytetyn alttarin nurinniskoin.
Ensi lauantaina on tarkoitus, että minä ajan muutaman henkilön kanssa Bulankaan aikaisemmin ja vien mennessäni lisää sepeliä sekä lankkuja ym. tarvikkeita yleisön penkkejä varten Transitilla ja peräkärryllä.
Joose , Slava ja Vitali tuovat autoillaan lisää väkeä sitten kun on juhlan aika.
Paluu meni nytkin puolille öin. Onneksi tuttu saslikpaikka oli vielä auki. Iltapala oli enemmän kuin kaivattu rankan ja pitkän työpäivän lopuksi.
Lauantaina heräsin kerran joskus seitsemän maissa ja kävin toiletissa ja myös juomassa. Seuraavan kerran heräsin iltapäivällä joskus kait yhden maissa.  - Illalla oli Ainon kämpillä suuret suomalaiskoulun kevätjuhlat.  Hiljalla, Saimalla ja Selmalla oli runsas ja hyvin valmistettu ohjelmisto, jonka lopuksi veisattiin aivan kokonaan Suvivirsi. Sen jälkeen oli vielä kakkukahvit ja mehut. Valokuvia ja videotakin otettiin runsaasti.
Tänään oli tavallinen sunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus eli messu ja lapsilla saarnan aikana pyhäkoulu.
Väkeä oli ihan mukavasti olosuhteet huomioiden ja lähes kaikki jäivät kirkkokahveille (Slava vei yhden miehen autolla kotiin ilman kahveja).  Iltapäivällä vierailtiin suomalaisporukalla Shadrinien kotona ja lopuksi menimme Ainon kanssa lenkille mäntymetsään. Aino yritti juostakin. Minä tein vain tunnustelevan ensimmäisen rauhallisen kävelylenkin oikean polveni venähdyksen jälkeen. Muutaman kerran olin kävellyt jo kadullakin ehkä vajaan kilometrin joitten seurauksena kun laskin painoa enemmän terveelle vasemmalle jalalle se oli alkanut lonkanseutuvilta hieman ärtyä. - Pehmeä pohjaisessa kangasmaastossa kävely tuntui hyvältä.
Huomenna tehdään erinäisiä valmisteluja vierilijaryhmää ajatellen ja tiistaina lähdetään taas ensin Karatusaan ja klo 16 Sagaiskojen nuorteniltaan.  Siitä se toiseksi viimeinen viikko tämän kertaisella Siperian matkalla käynnistyy.

HILJAISELOA JA JUHLAA MINUSINSKIN MAISEMISSA

Sleyn aktioryhmän lähtemisen jälkeen vedettiin lonkkaa ja henkeä Joosen kanssa, jopa niin että perjantaiksi suunniteltu talkootyökeikkakin Karatusaan jätettiin tekemättä. Joose oli tosi väsynyt ja vähän kipeäkin, enkä minäkään sitten yksin sinne lähtenyt.
Sen verran saatiin aikaiseksi liikunnan harrastamista, että keskiviikkona käytiin pikkuporukalla potkimassa palloa lähellä vanhaa kaupunkia, kuitenkin uuden puolella hyväkuntoisella ja kookkaalla keinonurmikentällä, jossa oli myös jonkun futisjoukkueen melko isot harjoitukset.
 Olimme käyneet samassa paikassa myös edellisviikolla, vai oliko se kaksi viikkoa aikaisemmin. Silloin edelliskerralla sille alustalle sopimattomat tavalliset lenkkarini olivat  kova tehoisessa potkussa "leikanneet  kiinni" ja oikea polvi oli kipeytynyt jonkun verran.  Olin jo unohtanut polvikivun, mutta nyt se uusiutui ja oli jo vaikea kävelläkin. Laukustani löytyi onneksi joskus Virosta ostamaani Viprosal B salvaa (kärmesalvaa), jonka haju on melkoinen, mutta se rauhoitti särkevää polvea. Samaan syssyyn löysin myös vanhat Instrun angoravillaiset polvenlämmittimet, jotka samalla hieman tukevat polviniveltä.
Viikko sitten olin käynyt yksin hölkkä/kävely/loikkatreenilenkillä "Sosnovi borissa" (mäntymetsässä) ja ehtinyt Jooselle kehaista uutta enkkaria kymppiloikissa. Joosen merkki oli jäänyt 20 cm minun uuden rekortin taakse. - Nyt polvi alkaa olla jo normaalin oloinen, mutta ainankin loikkatreenit pitää aloittaa hyvin varoen.
Torstain nuorteniltaan  haettiin Slavan kanssa kahdella autolla nuorisoa amiksen oppilasasuntolasta, Joose teki sillä aikaa leipomishommia. Ilta oli taas kerran ihan mukava, päättyen yhteiseen tee-, ja kahvitarjoiluun. Nuoret lauloivat hyvin mukana Inkerin kirkon sinistä laulukirjaa ja Joose ja Slava selittivät sanaa yhdessä. Aiheena oli "Troitsa" (Kolmiyhteinen Jumala) Suurin osa nuorista oli ollut mukana jo useita kertoja.
Sunnuntaina oli juhlallinen konfirmaatiojumalanpalvelus, sillä Slava (Joosekin) oli pitänyt noin kahden vuoden ajan "rippikoulua" arviolta 55-60v Amalialle  joka nyt pääsi ensimmäistä kertaa nauttimaan srk:n kanssa Herran Pyhää Ehtoollista.
Sunnuntai-iltapäivällä käytiin koko suomalaisryhmällä (Saima ja Hilja puuttuivat, he olivat kavereittensa luona) Abakanissa syömässä melko uudessa amerikkalaistyylisessä ravintola/vapaa-aikakeskuksessa.
Sen jälkeen mentiin vielä Slavan ja hänen lastensa (nyt Saima ja Hiljakin mukana) ulkoilemaan vanhan kaupungin puolella sijaitsevaan  melko laajaan vapaa-aika- ja leikki-puistoon. Siellä oli monenlaisia melko vanhoja ja vähän alkeellisiakin  laitteita. Opasteitten mukaan siellä olisi mahdollisuus myös ratsastaa poneilla. Nyt siellä ei poneja näkynyt. Ilmeisesti paikan avajaisetkin ovat vasta koulujen päättymisen jälkeen.
Lauantai-iltana kävimme Ainon kanssa ajelulla Abakanissa. Löysimme tutun tasokkaan kahvilan ja sieltä menimme elokuviin. Filmi oli amerikkalainen  kolmio/neliödraama. Harmi vaan kun se oli puhuttu päälle venäjäksi. -No Aino sanoi ymmärtäneensä melko hyvin, kun minä taas melko huonosti. Filmin nimi oli ......
Suuri (  elikä Feliki...........). Pitänee joskus lainata se Savonlinnassa ja katsoa vävyjen ja tyttärieni kanssa.
Jo aktiolaisryhmän aikana tai sitä ennen olin aloittanut lukea paksun tiiliskiven kokoista Stalingratin taistelua (Hitlerin ja Stalinin joukot). Lopettelin sen loppuviikosta ja sunnuntaina hain Pitkäsiltä Jack Londonin "Merisuden" ja  Jane Austinin "Kasvattitytön tarinan". Nyt Merisusi on kahlattu läpi. Se olikin mielenkiintoinen ja myös jännittävä kirja. Luulin että olisin sen joskus aikoinaan lukenut kun lainasin mielestäni kaikki Londonin kirjat jonkun rospuuttokelin aikana.
Huomenna lähdemme Karatusaan luultavasti jo aamupäivällä ja yritämme saada jotain kesken olevaa hommaa jatkumaan. Klo 16 on Sagaiskojen kylässä nuortenilta. Parikin kertaa on jouduttu liian kylmän tai sateisen sään vuoksi nuorisolle luvattua picnikretkeä siirtämään.
Arkkitehti Jorma Laine, jota odottelimme tänne toukokuun aikana oli soittanut Jooselle ja kertonut, että Karatusan kirkkoprojektilupapaketista puuttuu vielä jonkun paikallisen viskaalin allekirjoitus. Sitten olisi kait jo alulle laitetun perustus/kellarivaiheen tarjouskilpailun loppuun vienti.
Olemme Joosen kanssa lähdössä Transitilla kohti Suomea kait 14.06. Johanna lähtee vähän aikaisemmin lasten kanssa lentämällä. Ainon lähtö myös lentäen  tapahtunee samoihin aikoihin.
Ennen meidän lähtöä tänne tulee pastori Tuomas Pöyhtärin johtamana vieraileva lestadiolaisryhmä Pohjois-Suomesta, Ruotsista ja Norjasta  (9 miestä ja kolme naista +  tulkki Bertta Krasnojarskista ja Sleyn naislähetti). Me Joosen ja Slavan kanssa toimimme kyytimiehinä ja varmaan Vitalikin silloin kun ollaan Karatusan suunnalla. Vierailuohjelma täällä kestää 8 päivää ja sitten ryhmä siirtyy Krasnojarskiin.