PAASTON AIKAA

Tänä vuonna pääsiäinen sijoittuu huhtikuun alkupuolelle. Suurissa vanhoissa kirkoissa ja erityisesti ortodoksi kirkossa pääsiäistä edeltää paastonaika. Luterilaisessa kirkossamme paaston viettäminen on pikku hiljaa jäänyt pois muodista. Entisaikoina varsinkin syrjäseutujen väestö ja myös karjakin on joutunut paastoamaan ihan käytännön syistä, koska ruokapula loppukeväästä on ollut hyvin usein totta.
Rikkaiden länsimaiden ongelma on viime vuosikymmenien  aikana ruokapulan sijasta alkanut olla liikalihavuus.  Lihavuusongelmien myötä  yhä useampi joutuu miettimään kuinka voisi päästä liikakiloistaan. Eräs tämän päivän suurbisnekseksi  tullut ovat mitä moninaisemmat hyvin markkinoidut dieettiohjelmat. Myös kirjallisuutta aiheesta on julkaistu hyllymetreittäin.
Itsekin olen joutunut "painimaan" aiheen tiimoilla, koska harrastan edelleenkin mäkihyppyä veteraanisarjoissa ja jokainen liikakilo hankaloittaa liikkuvuutta ja tasapainoa, mutta myös fysiikan lakien mukaan maanvetovoima pudottaa ylipainoisen ennen aikojaan kummulle.   Urheilukaverini  "Yläkemijokivarren- keisarin  Mahtisaaren" houkuttelemana sorruin kokeilemaan jopa erästä ihmedieettiäkin.
Tämän talven päätavoite on maaliskuun lopulla Taivalkoskella pidettävät Veteraanien MM-kisat mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Loppukesän maksimilukemista ( 165 cm pituiselle miehelle 72-73kg on ihan liikaa) on tultu pikkuhiljaa alaspäin viitisen kiloa. Tavoite olisi päästä eroon vielä toisesta mokomasta.
Vaikka talvi on jo pitkällä ja luntakin on saatu myös eteläisempäänkin Suomeen on allekirjoittaneen hyppykunto vielä melkolailla hakusessa. Voisi sanoa että oma hyppykuntoni on edelleen "kesäterässä", mutta pieniä pilkahduksia "auringosta risukasaan" on muutaman vähän paremmin onnistuneitten hyppyjen kautta luvassa.
Omalla kohdalla kysymys paastosta on viime päivinä saanut aivan spesiaalivivahduksen.  Olikohan se toista viikkoa sitten kun lähdin "Etelän maihin" nuorimman tyttäreni Kaisan perheen luota Kuopion Itkonniemeltä , jossa olimme vävy Antin kanssa tehneet lattiaremppaa ja välillä 4 vuotiaan Eppu Akustin kanssa ulkoilleet ja leikkineet milloin mitäkin  ( Lapin mies kertoi poikennensa etelässä kun oli käynyt Inarista  Ivalossa.)
Olin tehnyt matkaa kait tunnin verran kun Kaisa soitti ja sanoi, että nyt pappa taitaa joutua nettipaastolle, kun kompjuuterin latauslaite oli unohtunut Sandellsinkadun kotiin. - Muistin, että kotona Savonlinnassa on yksi samanmerkkisen koneen latauslaite ja ajattelin että eiköhän tässä toimeen tulla.
Etelän reissun funktiona oli osallistuminen veter.cupin kisaviikonloppuun Imatran Mellonmäessä. Imatralle oli siirretty myös yhdistetyn SM-kisa Siilinjärveltä, jossa oli liian kova pakkanen hiihtämistä ajatellen.
Ensimmäiset treenihypyt tehtiin Mikkelin Tornimäen K42 mäessä  ystäväni Kari Pesosen kanssa. Mikkelistäajoin Anja-siskoni luokse Ryttylään. Vein Anjalle muutamia valokuvia äitimme albumista. Anja kirjoittaa puhtaaksi Ilmarin "Salomonin sukua" elämänkertakirjaa. Tarkoitus oli ajaa yöksi Vääksyyn, mutta kun aloitin lukea käsikirjoitusta jäin koukkuun  ja yövyin Anjan ja Reinon kotona.  Seuraavan yön  olin Riikan perheen luona Vääksyssä.  Aikaisin aamulla tutun autohuollon miehet asensivat Transitiin uuden virtalukon. Tarkoitus oli asentaa myös uusi virtalukon pohja, mutta  uusi osa ei sopimutkaan autooni Savonlinnan Fordilta . Toiset treenit hypättiin torstaina Lahden kuusnelosessa. kolmantena oli minun sarjassa kilpaileva nastolalainen Hannu Rosenlund. Samaan aikaan valmentajalegenda Hannu Lepistö coutsasi betonissa Janne Ahosta ja Harri Ollia. Kolmantena heidän kanssaan harjoitteli jo 50v hyvinkääläinen veteraanihyppääjä Mikko Taskila. Hyvin näyttivät hyppäävän niin Janne kuin Harrikin, mutta hyvätä vaikuttivat Mikonkin hypyt. Lähtikö Mikko kuinka paljon korkeammalta sitä en tiedä, mutta hyvää tekemistä yli viisikymppiseltä.
Perjantaiksi olimme tehneet treffit  klo 13 muutaman veteraanihyppääjäm kamssa Imatran Mellonmäelle, jossa on mukava K63 mäki. Yöllä oli satanut lumta jotain 6-7 cm. Ehdin mäelle jo ennen puoltapäivää ja löysin sieltä tamppaushommista minua vuotta nuoremman nuoruusiän kilpakumppanin Timo Forsmanin. Timon pojat Juho ja Mikko kilpailivat menestyksekkäästi -80 luvulla. Juho mäessä ja Mikko yhdistetyssä. Juho oli parhaimmillaan aivan lähellä maajoukkueeseen pääsemistä. Juhon paras sijoitus oli uusitussa Rukan suurmäessä voitto Conticupissa.
Muutama vuosi sitten Timo kiersi jonkunverran veteraanien mäkikisoja ja kävi jopa yhdet MM-kisatkin. Kaivoin Transitista vanhat pujottelusukseni ja kunnostimme Timon kanssa alastulorinteen. Muut kaverit puhdistivat vauhtimäen ladut ja lopuksi hyppäsimme muutaman hypyn. Omat hyppyni 37 ja 40m olivat yllättävän hyvät, mutta ekana kisapäivänä lauantaina olin aivan pihalla hyppäämisessä.  Uhdistetyn mäki oli laitettu yli 60 vuotiailla viereiseen K35 pikkumäkeen, josta en yhtään pitänyt. Selvisimme lisäurakasta jollain lailla. Isomman mäen kisan aikana alkoi sataa lunta, joka muuttui toisen kisakierroksen aikana rännäksi.
En pystynyt ponnistamaan ollenkaan toisella kierroksella ja tein kisan pohjanoteerauksen 25m mittaisella läpilaskulla. -Tosin hyppyjen mitat lyhenivät toisella kierroksella muillakin.
Harmillista ja hyvin valitettavaa oli erään venäläishyppääjän paha loukkaantuminen. Hyppy sinänsä oli hyvä, mutta mies kaatui notkossa eikä toinen suksi irronnut. Kaverin polvi vääntyi pahasti ja jouduttiin leikkaamaan Lappeenrannassa ennen kipsaamista. Kilpailuun tuli lähes tunnin tauko. Yhdistetyn hiihto-osuus suoritettiin jo illan hämärtyessä Vuoksenniskan urheilukentän maastossa. Onneksi siellä oli valot.
Olin hiihtosuksilla eka kertaa kahteen vuoteen ja hiihdin kahden kilometrin ladun kuin sunnuntaihiihtäjä. Jäin viimeiseksi, mutta sain hopeaa kun meitä oli vain kaksi. Nuoremman sarjan hiihtäjä joka lähti heti jälkeeni tyytyi hiihtämään perässäni  koko matkan.
Eka yön olin nuoruuden kodissani Somerharjussa Ilmarin ja Saimin luona ja toisen Taavetissa Martin ja Annelin luona. Saunoimme   lauantai-iltana Martin kanssa ja venyttelin hyvin. Martilla oli niin vähän hyppyjä alla että  hän jätti Imatran kisat väliin.
Säätiedoitus oli uhannut  pohjoismyrskyllä , jonka piti alkaa jo yöllä.  Aamulla oli vielä aivan tyyntä. mutta sitten alkoi lumisade ja voimakas pohjoistuuli, joka kävi  länteen laskevassa Mellonmäessä poikittain oikealta,   Sunnuntaina hypättiin ensin junnujen LIDL-cupin kisa pikkumäessä. Tuomaritornin puoleinen metsäkaistale suojasi niin hyvin ettei ruuli haitannut kisaa. Isomman mäen kisakin saatiin vietyä hyvin läpi, vaikka voimakas sivutuuli haittasi lähtötornissa. Oli pidettävä suksista kiinni kaksin käsin, mutta kun metsä suojasi, niin tuulen vaikutus oli lähinnä korvien välissä. Omat hyppyni paranivat koko ajan ja niin tuloslista muuttui melkoisesti lauantaista. minua 7-8v nuorempi Arsi Sjögren voitti yli 60 vuotisten veter.cupin kisan. Nousin lauantain viimeiseltä sijalta hopealle. -Ihan jonkun verran kohosi myös mäkihypyn osalta pohjamutiin vaipunut itsetuntoni.
Ajelin sunnuntai-iltana kotiin Savonlinnaan. Tämä viikko on mennyt Joroisten hyppyrimäen tiimoilla. Kunnanhallitus oli jo tehnyt päätöksen vuonna 1988 rakennetun ja -90 luvulla K50 mäeksi suurennetun hyppyrimäen purkamisesta. Mäki on minun suunnittelema ja paikallisen talkooryhmän rakentama.
Mäen säilyttämiseksi aloitettu taistelu on lopultakin saamassa jo nousevia toiveita. Olisihan se harmillista purkaa hyväkuntoinen mäki, vaikka se onkin ollut viime vuosina hyvin vähäisellä käytöllä.

SE ON TALVI NYT JA SIPERIA KUTSUU HUHTIKUUSSA

Pari vuotta sitä odotettiin ja nyt se on toteutunut, nimittäin talven tulo muuallekin kuin Pohjois-Suomeen. Aivan eteläisestä Suomesta en osaa sanoa, sillä kun pistäydyin Joosen kanssa viime viikon torstaina SEKLin työntekijäseminaarissa Ryttylässä ja veimme samana iltana syksyn Siperian reissulla tuomani Sleyn lähetin Sirpa Mäkitalon loput muuttotavarat Helsinkiin, niin siellä oli aivan loskaiset kelit. Paluumatkalla vesisade muuttui Lahden seudulla rännäksi ja myöhemmin lumeksi. Savonlinnassakin lunta oli pari kymmentä senttiä. Kirjoittelen tätä juttua Haapaveden ABC:n pihassa Inva paikalla. Sovin henkilökunnan kanssa, että maksan aamupuurolla jonkun euron kun saan sähkövirtaa Transitin sisätilan lämmittimeen. Ulkona on pakkasta parisen kymmentä astetta, mutta huomiseksi pitäs kelin lauhtua hieman. Oottelen Jannea huomenna Muorinmäkeen. Janne oli testannut mäkeä joulun jälkeenkin, mutta ei ollut vielä jatkanut hyppyriä. Vauhtia hän oli ottanut edelleen alapuomilta ja mittaa hypyille oli kertynyt 25 metriä. -Kattotaan nyt auttaako vauhdin lisääminen. Luulen että hyppyriä on jatkettava metrin verran. Janne oli viime viikolla hakenut Rovaniemeltä käyteyn Lynxin (moottorikelkan) Muorinmäen tamppaushommia varten. Oikeasti kelkka on Sodankylästä. Ex.omistaja oli tuonut kelkan Rovaniemelle ja näin helpottanut Jannen urakkaa.
Viime viikonloppuna hypättiin Puijolla (K65) ja Siilinjärvellä (K42) Veteraanien SM mäkikisat. Molemmissa paikoissa oli ensin junnujen LIDL-Cup. Veteraanien osallistuminen oli melko vähäistä. Kuopiossa hieman yli 20 ja Siilinjärvellä vajaa 30 hyppääjää. Oma hyppäämiseni oli aivan surkeaa. Puijolla (en tykkää varsinkaan talvella K65 mäen liian matalasta lentoradasta kummun alkuosalla) oli 65-69 sarjan toiseksi viimeinen ja Siilinjärvellä neljänneksi viimeinen. Molemmissa mäissä oli sarjassamme vain neljä osallistujaa ,joten siitä voi päätellä sijoitusta.  -Nuoremmat veteraanit hyppäsivät hienosti molemmissa kisoissa.
Olin luvannut yrittää etsiä etelän reissulla Epulle käytettyä lasten lumilautaa ja löysinkin sellaisen Savonlinnasta.Olen kasaillut Sandellsinkadun pihaan lumesta mäkeä ja isompi mäki löytyy aivan läheltä kadun toisella puolella sijaitsevan kerrostalon vierestä.  Epulla on nyt melkoinen arsenaali mäenalaskukalustoa:Stiga,pulkka,iso pyöreä liukuri, minkkarit ja jo vuosi sitten saadut hiihtosukset. Varsinainen hiihtoharjoittelu ei ole vielä nelivuotiasta Eppua kiinnostanut, mutta muulla kalustolla on kovasti käyttöä ja aina pitää mäestä löytyä jonkunlainen hyppyri. Ennen talventuloa Eppu hurjasteli joltain tutulta lainatulla potkupyörällä, niin että pappaa hirvitti. Kun yritin toppuutella Epun hurjastelua potkupyörällä, Eppu nimitti minut jänishousuksi vaikka oli joskus aikaisemmin nimittänyt minua hurjapääksikin, kun olen kuulemma niin nopea rakentamaan. -Äiti-Kaisa odottaa perheen toista lasta. Eppu oli kovasti toivonut siskoa itselleen, mutta ultraäänikuvauksessa oli havaittu äidin kohdussa potkivalla vauvalla pippeli, joten Eppu on saamassa pikkuveljen leikkikaverikseen. -Vauvan "työnimenä" on "Toppu". Siis Eppu ja Toppu. Papalla on paljon aihetta kiittää Taivaan Isää koko Sandellsinkadun sakista kuin myös muista tyttärien perheistä, mutta myös esirukousaihetta riittää, että Topun odotus ja tuleva synnyttäminen sujuisi hyvin.
Joose soitti tänään ja kertoi että Ralf oli soitellut Pietarsaaresta. Ralf oli yrittänyt minunkin kännykkääni, mutta se lienee unohtunut autoon ja siksi en ollut vastannut. Ralf olisi lähdössä jonkun kaverin kanssa ruotsinkielisen Rauhan Sanan suht`uudella pikkubussilla huhtikuun alussa Siperiaan. Minua tarvittaisiin kuskiksi ja oppaaksi. Joose tulisi taas lentäen Novosibirskiin ja sieltä kyytiimme. Menisimme valmistelemaan Suetukin talkoita. Muu talkooporukka lentäisi sopivalla aikataululla. Paluu olisi kait huhtikuun lopulla. Joosen vanhimmalla veljellä Juholla on häät toukokuun alkupäivinä ja  kun  minun nuorin tyttäreni Kaisa odottaa perheeseen toista lasta. Laskettu aika on toukokuun alkupuolella. Minun läsnäoloni Kuopion Itkonniemellä olisi suotavaa.

"JA NIIN JOULU JOUTUI JO TAAS POHJOLAAN - JOULU JOUTUI JO RINTOIHINKIN"

Pysähdyin yömyöhällä tänne "Eppulaan" Kuopion Itkonniemen Sandellsin kadulle, nuorimman tyttäreni Kaisan, Antin ja Epun kotiin etelän matkallani.Täällä olen poikennut melko usein ohiajaessani ja viipynyt jonkun yönkin tutustumassa lapsenlapseeni Eppuun. Olen jonkunverran auttanut Anttia myös talon remontoimisessa, jota Antti edistää pikkuhiljaa töittensä lomassa.
 Olin lähtenyt Haapaveden Muorinmäeltä lumetustalkoista melko myöhään ajalemaan lumisateessa etelän suuntaan. Tarkoitus on mennä viettämään joulua  vanhimman tyttäreni Tiinan kotiin Jyväskylän Kannaksenkadulle.Aion kuitenkin poiketa ohimennen kotonani Savonlinnassa varmistamassa että talo seisoo paikoillaan ja kaikki on ok.
 Kaisan perhe suunnistaa joulunviettoon siskonsa Riikan perheen luokse Vääksyn Myllytielle tiistaina, jonne mekin menemme jyväskyläläisten kanssa Tapanin päivänä juhlimaan Epun nelivuotissynttäreitä.
Neljä vuotta sitten Kaisalla ja Antilla oli näihin aikoihin jännittävät ajat. Esikoisen laskettuaika oli ollut jo 18 pnä joulukuuta. Eppu syntyi Tapaninpäivän aamuna varttia vaille yhdeksän ja Aatsa-pappa ei ollut ehtinyt kunnolla jännittää ja huolestuakaan kun sitten vaan  kuulin että Eppu oli syntynyt pitemmän kaavan mukaan kivulla ja vaivalla. Nyt Kaisa ja Antti odottavat toista lastaan, jonka laskettuaika on toukokuun alussa. Kaisa kertoi tänään, että paritalon toisen puolikkaan uudet omistajat jännittävät parhaillaan esikoisensa syntymistä.
Jos minun eläkeläispäiväni ovat olleetkin enimmäkseen melkolailla ohjelmoituja, niin tämän päivän on nuorin kahdeksas lapsenlapseni Eppu ohjelmoinut melko vauhdikkaksi .Kaiken sisällä touhuamisen lomassa olimme Epun kanssa läheisen kerrostalon vireisessä  "isossa" mäessä pulkan ja suksien kanssa. Ensi töikseen Eppu esitteli papalle hyppyrin, joka oli pyöreä parin kymmenen sentin korkuinen ja puolen metrin levyinen kivi. Lunta täällä Kuopiossa on noin kymmenen senttiä.  Lumetin kiveä turvallisuussyistäkin lisää. Eppua tuo hyppyri sekä kiinnosti, että samalla jännitti ja vähän pelottikin. mutta siitä vaan piti aluksi pulkalla ja sitten myös suksilla kokeilla.  Yritin ehdottaa Epulle hiihtoharjoittelua tasamaalla, mutta se ei poikaa kiinnostanut ollenkaan. Ehkä suksilla liikkumisen innostus tulee ajan kanssa.  - Onneksi Eppu nukkuu nyt jo onnellista pikkulapsen untaan tuolla yläkerran makuuhuoneessa.
 Reilu viikko sitten kävimme Janne Haukipuron kanssa Haapavedeltä käsin veteraanihyppääjien lumileirillä ja veter.cupin avajaisissa Taivalkoskella. Kahdessa päivässä tuli Jannelle hyppyjä K49 mäessä viitisentoista ja minulle kahdeksan ja K73 mäestä kolme. Hakusessa on vielä koko homma näin ensi lumen kosketuksen osalta.Yövyimme hyvän tuttavani Tuomo Leinosen meitä varten lämmittämässä asuntovaunussa, tosin kumpikin nukuimme todella huonosti. Liekö syynä ollut se, että kävimme syömässä melko raskaasti ABC:llä melko myöhään. Sen jälkeen menimme Noposen Arin kutsumina heidän Tapsalta vuokraamalleen Kuujärven mökille.
Alkujaan minun piti jäädä veteraanihyppääjien vuosikokoukseen ja pikkujouluunkin, mutta lähdimme heti palkintojen jaon jälkeen takaisin Haapavedelle, jossa olemme laittamassa alastulorinteen valaistusta kuntoon ja kun loppuviikosta alkoi sadella luntakin, niin pääsimme aloittamaan lumettamista ja siihen hommaan tuli meille avuksi Tampereella asuva 25v mäkihypyn aloittelija Tuomas               , joka oli vaimonsa ja esikoispoikansa kanssa juuri tullut joululoman viettoon Kokkolaan. Tuomasaloitti mäkihypyn 2008 talvena, mutta on  mäkihypyssä edennyt pienin askelin, vaikka onkin liikunnallisesti lahjakas ja pelaa mm.hyvin tennistä. Tuomas opiskelee Tampereella talonrakennusinsinööriksi.
Eilen eli lauantaina oli Joutsenossa veteraanihyppääjäkaverimme hieman yli 60v Pekka Korhosen hautajaiset, joissa meitä edusti Pekan läheisin hyppykaveri Veijo Stranden yhdessä pitkään Hiihtoliiton luottamus-, ym tehtävissä toimineen jo 73v Paavo Talonpojan kanssa. Pekka oli yksi monista eniten ruohonjuuritasolla mäkihypyn ja yhdistetyn parissa vapaaehtoistyötä  seutukuntansa muitten lajipuurtajien kanssa tehneitä urheilijoita. Sadat jollei tuhannet eri ikäiset mäen,yh:n ja hiihdon harrastajat ja jopa maailmancupin tasolle nousseet huiput ovat käyneet Joutsenon Ahvenlammin MM-Paavon (Pekan isä) kisoissa ja myöhemmin myös Imatran Mellonmäessä. Varsin huomattava on ollut Pekan panos vaimonsa Tiinan kanssa Suomen Veteraanimäkihyppääjien yhdistyksen parissa koko sen toiminnan ajan ja varsinkin viime vuodet jolloin Tiina toimi puheenjohtajana ja Pekka hoiti sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät.
Koko veteraanihyppääjien perhe ja laajempikin lajien väki jää Pekkaa kaipaamaan yhdessä hänen lähiomaistensa kanssa. - Pekka on kuollut, mutta elää silti meidän kaikkien muistoissamme hienona urheilijan, iloisena Karjalanpoikana ja huumorimiehenä, jolla myös elämän arvot olivat kohdallaan.

Karatusan kirkkoherra Vitali Luchagovin nettipäivitysten valokuvien mukaan Karatusan kirkossa jatketaan rakennustöitä katon alla. Kellotapulin katto-osakin on jo koottuna kirkon vieressä ja odottaa paikalleen nostamista.  Joose Pitkäsen kanssa on kehitteillä kolmannen talkoojakson suunnittelu Suetukin kirkon ulkovuorausremontin loppuunsaattamiseksi. Tammikuussa meillä on SEKLin vastuunkantajaseminaari Ryttylässä ja mahdollisesti myös seurakuntavierailuja lähettäjäseurakunnissamme. Karatusaprojektin keräyspäälikkö Heikki Huttusella on myös suunnitelmia asiaan liittyen. Voi olla että meitä Joosen kanssa tarvitaan myös niissä mahdollisissa vierailuissa.

'Talven Veteraanien MM-kisat pidetään kotoisasti Taivalkoskella maaliskuun viimeisellä viikolla. Siihen mennessä pitää saada muutama kilo pois ja paljon harjoitushyppyjä, jotta hyppy ja ehkä myös yh:n hiihtokin kulkisivat.

SAMALLA OTSAKKEELLA JATKETAAN

Itsenäisyyspäivän aattona sain olla yhtenä kuudesta kantajasta kun saatoimme lastenlasteni Ansko-mummia hänen viimeisellä matkallaan kymmenen vuotta aikaisemmin haudatun miehensä viereen Pääskylahden hautausmaalla.  Veljeksistä vanhin (49v poikamies) Arska oli toiminut kesästä lähtien äitinsä omaishoitajana.Kymmenen vuotta aikaisemmin Arska oli hoitanut äitinsä Anskon kanssa isäänsä myös  loppuun saakka. Kolmen veljeksen ja minun  lisäksi oli kantajina kaksi sukulaismiestä.
Anskon siunauksen toimitti perheelle tuttu pappi Tero Tyni, joka kuului aikoinaan  vävyni Jannen ja minun kanssa seurakunnan futisjoukkueeseen. Kappelissa veisattiin  nuorimman veljeksen Vilhon valitsemia vanhoja minulle hyvin tuttuja hautajaisvirsiä (" Minä vaivainen oon mato matkamies maan" ja  "Nyt ylös sieluni, nous ylös mullast tästä" sekä vähän uudempi "Päivä vain ja hetki kerrallansa"). Janne oli pyytänyt nuorimman vävyni Antin säestämään irlantilaisella buzukilla, kun hän saksofonilla ja Hermanni (8v) bassorummulla ja Tähkä (10v) peltirummuilla soittivat "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" sekä  Kappelissa, että Pääskylahden kirkon srk.salissa pidetyssä muistotilaisuudessa. Ruokailun, musiikkiesityksen ja adressien lukemisen (Janne ja Vilho) jälkeen Vilho muisteli äitiään lämpimästi puheessaan. Vilho oli opiskellut teologiaa Joensuussa ja hänet oli vihitty Luther-Säätiön papiksi muutama vuosi sitten. Hän oli papin virkapuvussa kaunis iso risti kaulassaan ja kertoi kuinka äiti oli osallistunut hänen papiksi vihkimistilaisuuteensa Kuopiossa ja kuinka hän oli myöhemmin jumalanpalveluksessa saanut jakaa äidilleen ehtoollisleivässä Kristuksen ruumiin ja viinissä Kristuksen veren ja sanoa "Sinun edestäsi annettu ja sinun edestäsi vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Yhdessä lauletun "Kerro ihmisille ilosta, kerro surusta, kerro väreistä maailman.." laulun  jälkeen jatkoin Ansko-mummista muistelemista. Kerroin kuinka olin oppinut tuntemaan niin Tasikka-pappaa kuin Ansko-mummiakin heidän kolmen poikansa kautta. Vilhoa kirjamiehenä, Arskaa automiehenä kuten isänsäkin ja Jannea hirsiveistäjäkaverinani. Kerroin että olin kokenut suurena etuoikeutena kulkea   veljesten tukena  heidän  vanhempiensa viimeisillä matkoilla.

Ennen Ansko-mummin hautajaisia olin käynyt pohjoisessa ensin Taivalkoskella harjoittelemassa ensimmäisiä hyppyjä lumella ja sitten neljän päivän ajan Rukalla Maailman-cup kisoissa lapiointi ja tamppaushommissa. Ruka-Nordic tapahtuma sujui hyvin. Sain melkoisen kuntokuurin sillä päivät olivat todella pitkiä. Havutimme  Jussi Saapungin ja muun kuusamolaisryhmän kanssa koko alamäen 5 metrin välein alkaen 80 metrin kohdalta ja tamppasimme alastulorinnettä useimmiten K120 pisteestä notkon kaarteelle saakka.  Onnistuimme tehtävässämme hyvin ja itse Fis:n mäkihypyn pääkoordinattori kävi kiittämässä meitä kisan jälkeen. Myös Olli Leinonen mittaporukkansa sekä Rane Komulainen ja Pasi Huttunen kavereineen vauhtimäessä olivat tehneet kiitettävää työtä.

Sunnuntaina minulle tekstiviestinä Tiina Korhoselta Joutsenosta saapunut suruviesti että hyvä ystävämme veteraanimäkihyppääjä, vasta vähän yli 60v Pekka Korhonen oli vaikean sairauden murtamana nukkunut pois, veti koko veteraanitalkooryhmämme hyvin hiljaiseksi.
Kymmenen vuotta sitten olimme olleet Pekan kanssa molemmat "telakalla" toipilaina syöpäleikkauksen jälkeen. Operaatiot olivat kummankin osalta sujuneet hyvin. Olimme mukana veteraanien syysharjoitusleirillä Harjavallan K42 muovimäessä, mutta emme vielä voineet hypätä. Itse toimin videokuvaajana ja Pekka toimi kuuluttajana. Hieman aikaisemmin samana kesänä vakava sairaus oli vienyt hautaan meitä reilusti nuoremman mäkihyppääjän Janne Heinosen isän, joka oli kulkenut aina poikansa Jannen harjoitus-, ja kisamatkoilla. Pekka ilmoitti että pidämme hiljaisen hetken Jannen isän muistoksi, mutta sitä ennen porukkamme "pastori" Aatsa sanoo muutaman sanan.
Olimme 10v sitten saaneet Pekan kanssa jatkoajan. Loppukesällä Pekalla oli ollut työmatkalla sairaskohtaus, josta hän oli kuitenkin toipumassa kun soitin heille. Juttelimme sekä Tiinan, että Pekan kanssa ja elättelimme toivoa että Pekka pääsisi talvella taas mäkeen. Taivaan Isän aikataulu oli  toisenlainen. Pekan jatkoaika päättyi  ennen adventtia.
Koko Suomen mäkihyppyperhe muistaa kiitollisena Pekan (yhdessä Joutsenon Lpr:n ja Imatran lajipuurtajien kanssa suorittamaa) mittaamattoman suurta työpanosta mäkihypyn ja yhdistetyn saralla.
Sadat ja kukaties tuhannet eri-ikäiset urheilijat ovat osallistuneet menneitten vuosikymmenten aikana MM-Paavon kisoihin Ahvenlammilla ja myöhemmin Imatran Mellonmäellä (Joutsenossa oli myös jokin  muu  mäki ja jokunen vuosi sitten erälle kylälle rakennetut K30 ja 15 mäet).
Myös Pekan panos alusta lähtien Suomen Veteraanimäkihyppääjien yhdistyksessä vaimonsa Tiinan kanssa on ollut hyvin mittava ja arvokas.
Jäämme kaipaamaan rehtiä kilpakumppania ja iloista Karjalanpoikaa ja huumormiestä, jolla myös elämänarvot olivat kohdallaan. Toivotamme lähimmille sureville voimia ja siunausta heidän surutyöhönsä!

"OPETA MEITÄ LASKEMAAN PÄIVÄMME OIKEIN, ETTÄ SAISIMME VIISAAN SYDÄMEN"

Olin muutamana päivänä jelppimässä nuorisonohjaajakollegaani Valtteria polttopuuhommissa Kangaslammilla. Aamupuurolla kunneltiin levyltä hartaita säveliä ja Valtteri luki pätkän Raamatusta. Muunmuassa tuo otsakkeen teksti tuli siinä kuultua  ja viime päivinä sitä on tullut pohdittua enemmänkin. - Noin parikymmenvuotisella Palax 600:lla , jota pyöritettiin vanhalla Ford merkkisellä traktorilla, pätkittiin ja pilkottiin liki parikymmenmetriä pitkää ja puolitoista metriä korkeaa kolmemetristä propsipinoa. Suurin osa jo käsitellyistä pölleistä oli koivua ja jonkunverran leppääkin. Jälellä on vielä melkoisesti koivua ja loppuosa melko tanakkaa haapaakin. Valtteri arveli kuorivansa ainankin osan haapapölleistä mahdollisia rakennusprojekteja varten. Joskus toistakymmentä vuotta sitten kun harjoittelin kolleegan opastuksella hirsisalvosten tekemistä rakensimme yhdessä heidän rantasaunansa lähelle halkoliiterin haapapölleistä.  Ennen k.o. polttopuusavottaa olin ollut Haapaveden Muorinmäellä lumettamassa Janne Haukipuron hyppyrimäkeä.Sieltä olin suunnitellut siirtyä Taivalkoskelle tsekkaamaan mäkikeskuksen tilannetta tulevan maaliskuun Veter.MM-kisoja ajatellen. Olin myös ilmoittautunut Rukan Maailman Cupin talkoisiin hyppyrimäen kunnostusryhmään, jossa olin ollut muutamana talvena aikaisemminkin.
Vuotta aikaisemmin olimme tehneet melkoisen peruskorjausurakan kyseisen vuonna 2008  uusitun, (alkujaan 1993 rak.) K25:sta K35:ksi suurennetun hyppyrimäen erittäin ongelmallisen valuvan savikkorinteen ja montun salaojittamiseksi  ja sen päälle rakennetun osittain jo sortuneen puukummun korjaamiseksi. Kun rakennustyöt viime talvena oli saatu valmiiksi olimme lumettaneet mäen hyppykuntoon iltamyöhäsellä, mutta emme jaksaneet ja ehtineet hypätä, Sitten vesisateet sulattivat lumet pois eikä uusia lumia satanut koko talvena. Vajaat kolme viikkoa sitten oli  Haapavedellä  satanut reippaat kymmenen senttiä lunta sulaan maahan. Janne oli käynyt itekseen tamppailemassa mäkeä ja menin hänen avukseen. Muorinmäelle oli tullut talkoisiin myös  eräs Jannen kaveri ja saimmekin mäen  hyppykuntoon, mutta taas meni kovin  myöhäiseksi Alastulorinteessä  oli vain kolme pientä valonheitintä ja lisäksi olimme niin puhki , että hyppäämättä jäi. Seuraavana päivänä oli Isänpäivä, eikä Janne päässyt mäkeen. Niinpä ajelin Kuopioon tyttäreni  luokse juhlimaan  Kaisan Epun ja Antin kanssa Isänpäivää .- Vesisade vei sitten nekin lumet.
Muutin suunnitelmia ja vein Savonlinnaan tyttäreni pihasta pahasti homehtuneita mäntypöllejä ja kun poikkesin Valtterin luona lastasin Transitiin lisäksi hyviä ja kuivia koivuklapeja. Samana iltana kun menin kotiini Viuhonmäkeen toivat veljeni Aulis ja Martti Ivecolla polttopuulastin jonka heittelimme talon itäpäädyssä sijaitsevaan halkoliiteriin. Velimiesten lähdettyä tyhjensin lastin myös Transitista. Kuivat koivuklapit liiteriin ja homeiset mäntypöllit trukkilavojen päälle ja pressun alle pihalle. Velimiehet olivat myöhemmin estelyistäni huolimatta vieneet toisenkin lastin puita halkoliiteriini, joka on nyt täynnä "kuin Turusen pyssy".
Ennen näitä reissuja olin poikennut monta kertaa kannettavan tietokoneeni kanssa Arskan kotona Viiskulmassa, koska Arska ei voinut juurikaan poistua kotoaan, jossa hän hoiteli äitiään Annelia. Ansko-mummi oli jo pitkin kesää ollut huonovointinen. Alkusyksystä Arska oli saanut äitinsä viimein sairaalaan tutkimuksiin joista selvisi että tilanne oli hyvin vakava.  Ruokakaan ei juuri maistunut eikä mikään pysynyt sisällä. Arska joutui vähän väliä taluttamaan äitiään vessaan.

Kun olin lähdössä Valtterin klapitalkoisiin ja ajelin  jo Kellarpellossa soitti vävy-Janne ja kysyi voisinko mennä Arskan tueksi. Ambulanssi oli menossa hakemaan Anskoa sairaalaan. Tein u-käännöksen ja menin ensiapupoliklinikalle. Kun hyvästelimme melko kalsean tuntuiseen valvontahuoneeseen jätettyä tippaan laitettua heikkoa potilasta ajattelin, että mahdammekohan enää nähdä. Sanoin Anskolle että koska Jeesus on sovittanut kaikki syntimme saa hänkin  uskoa kaiken anteeksi ja luin  Herran siunauksen hänelle. Kun poistuimme sairaalasta sanoin Arskalle, että jos olisimme Afrikassa, niin sinulle olisi laitettu petipaikka äitisi viereen, mutta ei se käy täällä niin steriilissä Suomessa.
Seuraavana päivänä olivat käyneet Jannen ja Vilhon perheet jo osastolle siirrettyä  äitiään katsomassa. Arska kertoi, että Ansko oli ollut jo vähän virkeämpi ja jutellut jo lastenlasten kanssa. Tyttäreni Riikka kertoi puhelimessa, että heidän nuoremmat lapsensa Tähkä ja Hermanni olivat olleet jossain seurakunnan lasten tapahtumassa josta palattuaan olivat naapurin lasten kanssa rakentaneet pihalle lumilyhdyn ja sen ympärillä siunanneet Ansko-mummia. Vävy-Janne oli käynyt maanantina uudelleen ja laittoi minullekin kännykkään kuvan kovasti piristyneestä äidistään. Kun sitten itsekin pistäytdyin sairaalassa en ollut uskoa näkemääni. Tyttäreni anoppi istui sängyllään ja oli syömässä päivällistä. Palattuani polttopuusavottaan kuulin Arskalta että Ansko oli päästetty kotihoitoon hyvän lääkityksen kanssa ja sairaalan sosiaalihoitaja oli puhunut hänelle omaishoitajan tehtäviin liittyvistä asioista. Melkoinen yllätys oli sitten kun Janne soitti torstaina minulle Kangaslammille, että hän on lähtenyt ajamaan Vääksystä Savonlinnaan. Äiti oli saanut sydänkohtauksen aamulla. Ambulanssimiehet olivat elvyttäneet kahdesti. Ladoin liiteristä jonkun verran halkoja painolastiksi Transitin perälle ja lähdin ajamaan Savonlinnaan. Olin luvannut hakea Taidelukiossa toista vuotta opiskelevan Tuitun hänen kaupunkiasunnoltaan Sokkarin vastapäätä ja arvelin että olisimme jonkun verran ennen Jannea sairaalan pihassa.

 Jo edellispäivä oli meillä Valtterin kanssa mennyt niinsanotusti "pelastusarmeijalle". Kolleega oli käynyt jossain koululla pitämässä päivänavauksen ja raahasi minut mukanaan puolenpäivän jälkeen varttuneemman väen "kerhoon" vierailevaksi puhujaksi. Seurakuntasali oli lähes täynnä väkeä. Kyseistä kahden viikon välein toteutettua tilaisuutta oli vetämässä muutaman hengen vapaaehtoistiimi. Mukava oli heidän kanssaan  juoda kahvia ja veisata virsiä. Joillakin oli valmistettuna pientä ohjelmaa. Valtteri puhui lyhyemmin ja minä pitemmin. Muutamalla sanalla kerroin Siperian työstänikin, mutta kun kuulijat olivat aivan uusia kerroin kuinka sain tulla nuorena tuntemaan Jeesuksen omana Vapahtajanani. Eräänä iltana ja seuraavana aamuna meillä oli ollut myös mielenkiintoinen peräkärryseikkailu. Valtterin työtoveri Niina , joka oli entisiä Savonlinnan srk.nuoria oli lainannut Valtterin peräkärryä polttopuitten hakemiseen. Täyteen lastatusta kärrystä oli muutaman kilometrin jälkeen pettänyt pyörän laakeri ja pyörä oli  "eksynyt" metsään. Sitä haravoitiin jo illalla, mutta se löytyi vasta aamulla. Valtteri haki Niinan kanssa  varaosat. Olin ehtinyt varmuuden vuoksi rakentaa "hätäapu-jalaksen" ja asentaa sen jo paikalleenkin. Purimme jalaksen kun laakeri saatiin paikoilleen ja veimme polttopuut perille.

Kangaslammilta Savonlinnaan johtava tie oli yllättävän liukas. Ei siis passannut hurjastella. Janne oli antanut Hondalle Juvan jälkeen vähän raskaampaa jalkaa ja oli jo ea-poliklinikan aulassa kun me Tuitun kanssa ehdimme perille. Heti ulko-ovesta oikealle sijaitsevassa huoneessa oli Ansko-mummin sängyn vieressä Arska  enonsa ja tämän vaimon kanssa. Nämä Mikkelissä asuvat sukulaiset olivat soittaneet edellisiltana Anskolle ja sopineet vierailusta Viiskulman kotiin. He olivat tulleet jo illalla ja olivat jonkun tuttavan luona yötä. Aamulla Arska oli informoinut heitä muuttuneesta tilanteesta.
Olimme ehtineet aivan viime hetkellä sairaalaan. Vain muutaman minuutin päästä Ansko-mummi henkäisi viimeisen kerran.  Nuorin veli Vilho perheineen ei ollut päässyt tulemaan Joensuusta, mutta Arska Tuittu ja Janne olivat ehtineet silittää rakkaan äidin  ja mummin kättä ja hiuksia tämän viimeisillä hetkillä.  Luimme yhdessä Herran siunauksen ja lauloin "Mua siipeis suojaan kätke".
Olin ehkä jossain tilanteessa tavannut tuon mikkeliläispariskunnan. Minulle selvisi että he olivat uskovia ihmisiä ja Arska kertoi myöhemmin, että he olivat voidelleet Anskon öljyllä ja varmaan siinä myös rukoilleet ennen meidän paikalle tulemista. Vastaava sairaanhoitaja oli käynyt huoneessa kahdestikin ja kohta tuli myöskin lääkäri, jonka kanssa veljekset sopivat lääketieteellisestä ruumiinavauksesta, jotta saataisiin varma tieto muunmuassa kuolinsyystä. Otin sekä omalla, että Jannen kännykkäkameralla muutamia kuvia, joista osassa oli myös tuo lääkäri.  Mikkeliläiset lähtivät kohta, mutta me viivyimme vielä jonkun aikaa hyvästelemässä Ansko-mummia.

Sovimme, että minä menen lämmittämään Viuhonmäen saunaa ja samalla taloakin. Veljekset lähtivät käymään hautaustoimistossa ja Tuitun piti poiketa Taidelukiossa. Asiat olivat edenneet hyvin tutussa hautaustoimistossa. Sama tuttu liike Päivärannan Ruusu oli hoidellut noin kymmenen vuotta sitten järjestelyt kun perheenisä Taisto  (Tasikka) Teivainen oli kuollut
 Saunoimme Arskan ja Jannen kanssa, jonka jälkeen Janne otti sohvalla ansaitut päiväunet. Illalla kävimme Caperossa neljästään syömässä ja seuraavana päivänä kävimme kahvilla Kirkkokadulla  Kelan vieressä sijaitsevassa viihtyisässä paikassa. Nyt meitä oli viisi, sillä Tuittu oli saanut ylipuhuttua mukaansa  kolmatta vuotta Taikkarissa opiskelevan mukavan poikaystävänsä Jonen.  Arska ja Janne olivat käyneet Kelassa ottamassa selvää asumistukiasioista. Arska tutkistelee ja harkitsee eri vaihtoehtoja. Viiskulman asunto on kuitenkin asumistuenkin huomioonottaen liian kallis Arskalle. -Toivotin hänet tervetulleeksi kotiini Viuhonmäkeen alivuokralaiseksi, jos hän päätyy siihen ratkaisuun.
Heti kahvien jälkeen lähdin ajamaan Kuopioon. Hain kuitenkin Kangaslammilta sinne unohtuneen moottorisahani. Ehdimme leikkiä Epun kanssa illalla ja tietenkin jutella kaikesta tapahtuneesta Kaisan ja Antin kanssa. Ne painolastksi Kangaslammilta ottamani halot kannoin niitten homehtuneitten pöllien sijaisiksi Sandelsinkadun halkoliiteriin.
Aamalla heti herättyäni (vasta liki yhdeksää) lähdin jatkamaan matkaa Haapavedelle. Saimme asennettua yhden valaisin jalustan/lankun jonka yläpään poikkilankunpätkissä on nyt kohdistettuina kaksi uutta valaisinta. Jannen Riikka vaimo oli menossa serkusten pikkujouluun. Janne lähti kyytimieheksi, mutta asensi minulle tietsikkaan näkymään Klingendahlin MC-mäkikisat. Kyseessä oli joukkuemäki ja Suomen joukkue hyppäsi  upeasti. Yksi kisan kärkihyppääjistä oli Suomen Lauri Asikainen. Suomi oli kisan neljäs.

PYHÄINPÄIVÄ TAKANA JA USKONPUHDISTUKSEN MUISTOPÄIVÄ EDESSÄ

Monimutkaisten ja harmillisten kompjuuteriseikkailujen jälkeen opettelen taas käyttämään uutta, tällä kertaa halpistarjouskonettani. Onneksi tässä on vuoden takuu, mutta en tiedä mitä lukee erittäin pienellä tekstillä, jossain takasivulla. Sen verran pitää mainostaa että tää on HP;n perusmalli ja maksoi hilkkua vaille kolme sataa euroa paikallisessa City-marketissa. En tiije paljonko liike sponsoroi minua tämän mainostamisen pohjalta. Edellisestä ACER merkkisestä laatukoneesta maksoin itteni kipeäksi vuosi sitten paikallisessa erikoisliikkeessä. Olikohan se jotain 550 tai 570 euroa.  Ilmeisesti ammattivarkaat vohkivat sen koneen muuten aivan upealla veteraanimäkihyppääjien kisamatkalla Itävallan Villachiin. Olimme tankanneet suht`lähellä Villachia moottoritien reststeisonilla  ja menimme  kahville. Transit, jolla kuskasimme veljeni Martin 77v ja vuotta vanhemman Teuvon kanssa lentämällä kisoihin matkanneen pääporukan hyppykalustoa jäi P-paikalle näkökatveeseen. Kun palasimme autolle Teuvo sanoi, että olikohan nuo meidän matkatavarat samalla lailla kuin ennen kahville menoa. Muistin että P-paikalla lähellä Transitia oli pyörinyt vähän epäilyttävältä näyttävää porukkaa kun palasimme kahvitauolta. Pysäytin auton ensimmäiselle levennykselle ja sanoin pojille, että jos joku varustekassi puuttuu, niin toivottavasti se olisi minun omani. Suksista näimme heti, että ne oli kaikki tallella, ja tarkastus osoitti, että myös varustekassit olivat matkassa. Vasta perillä huomasin, että uusi kompjuuterilaukku sisältöineen  oli hävinnyt apumiesten istuimen takaa. En kertonut asiasta kenellekään vaan murehdin asiaa itsekseni. Kisojen jälkeen kysyin neuvoa n 40vuotiaalta ex.valmennettavaltani rikospoliisi Tandelta ja hän neuvoi tekemään heti Suomeen palattuani poliisilaitoksella asiasta rikosilmoituksen, josta pitää toimittaa pöytäkirja vakuutusyhtiölle. Hoidin homman Suomessa ja melko pian oli tullut s-postina myönteinen päätös, jonka löysin vasta Siperiasta palattuamme. Harmi vaan, että vakuutusyhtiön papereissa oli jossain takasivulla pienellä tekstillä, etteivät helposti varastettavat kannettavat tietokoneet ja nettitikut kuulu korvattaviin kapistuksiin. Omavastuuni oli ollut 50 euroa ja näin ollen yhtiö korvasi uudesta laukusta, kuluneesta Raamatusta,allakasta ja jostain kirjasta 130 euroa. Parempi sekin  kuin ei mikään.  -Englannissa 25v sitten valmistuneessa Transitissa on muutamia merkillisyyksiä. Pyörän laakerien lukitusmutterit kiertyvät eri suuntiin eri puolella autoa. Siis oikea tai vasenkätinen kierre. Samaa "johdonmukaisuutta" on myös ovien lukitsemissysteemeissä. Oliko apumiesten sivuovi, jonka itse olin "lukinnut" sittenkään lukossa vai olivatko roistot tiirikoineet oven auki. -Vain Herra tietää, mikä oli totuus asiassa.
Luin Facebookista  Keski-Aasiassa elämän työnsä tehneen ystäväni tunnoista Pyhäinpäivän tiimoilla. Syvä suru kahden pitkän työjakson samalla työalueella tehneen ystävän traagisen menetyksen johdosta oli noussut pintaan. Omat tuntemukset olivat samoilla aaltopituuksilla olinhan itse saanut olla molempien marttyyrien kanssa siunattavana työkentälle eri kesinä.  Taivaan Isä heidän elämän työtään jatkuvasti siunatkoon niin, että tehty työ saisi kantaa kestävää hedelmää siellä työkentällä ja että Elon Herra löytäisi uusia työntekijöitä täältä kotimaasta"vaaleneville vainioille".
Olikohan se eilisaamuna vai milloin. Heräsin varttia vaille kahdeksan ja painoin vanhan radion nappulaa. Aamuhartaus oli alkamassa; jonkun luterilaisen seurakunnan pappi ( naisihminen) aloitteli hyvän alkuvirren jälkeen melko lailla "maantasalta" ja ehdin jo ajatella jäädäänkö tässä taas kerran hyvin kevyille eväille. Hartauden pitäjä kuitenkin paransi "kuin sika juoksua" (Anteeksi asiaan sopimaton vertauskuva) ja keskittyi loppupuolella vallan erinomaisesti Martti Lutherin kautta alkaneeseen uskonpuhdistuksen pääsanomaan: "Uskosta vanhurskas saa elää".  Kiitollisuus kuulemastani täytti sydämeni. Kaiken perustana on Kristuksen sovitustyö, eivät meidän ponnistelumme. Saamme elää siinä uskossa ja toivossa, että Kaikkivaltias voi vielä meidänkin päivinämme uudistaa kirkkoaan Pyhän Sanansa kautta. Kysymys onkin siitä saako hän aloittaa tuon uudistustyönsä meissä uskovissaan.  -Ainut todellinen herätyksen este on meissä pensistyneissä uskovissa; ei suinkaan meitä ympäröivässä pahassa maailmassa, eikä edes mielestämme kapuloita meidän mielestämme niin erinomaisesti hengellistä työtä tekevien rattaisiin laittavissa erilailla asoista ajettelevissa kirkon jäsenissä.
Tämän syksyn Siperian reissusta tuli lyhennetty molemmista päistään. Lähtö siirtyi osaltaan tuon hienon urheilureissuni vuoksi, mutta myös osalle niin erinomaiseksi osittautuneesta pohjanmaan 7 miehen talkooporukasta vain juuri tuo ajankohta sopi. Haettuamme tuon ruotsinkieliseen lestadiolaiseen Rauhan Sanaan lukeutuvan miesryhmän Abakanin lentokentältä Joosen työauto Mitsubishilla ja minun Transitilla, johon lastattiin kaikki matkatavarat, ajoimme Minusinskin srk.tiloihin aamupalalle, jonka sinne jäänyt "pääkokki" Mikael oli valmistanut. Pienen lepäilyn jälkeen ajoimme Karatusan pappilaan ja sieltä majoittumaan Suetukiin.  Olimme käyneet Joosen ja Mikaelin kanssa valmistelemassa Suetukin kirkon viereiseen "autiotaloon" majoitustiloja, jotka olimme melko perusteellisesti (minkä nyt miesporukalla kykenimme) siivonneet ja vieneet sinne tarpeellisen määrän patjoja ym varusteita. Olimme ostaneet keittiöön uuden kaasu/sähköhellan, joka oli myöhemmin tarkoitettu palvelemaan kirkossa. Olimme laittaneet myös kahteen majoitushuoneeseen lämpöpuhaltimet puolelle teholle.  Oli sovittu että  miehet ottavat mukaan hyvät makuupussit.  Suunnitellusta saunomisreissusta n 40 km päähän Karatusan pappilaan luovuttiin. Se toteutettiin ensimmäisen talkoopäivän iltana. Ensimmäinen työviikko tiistaista lauantaihin oli todella tehokas.  Porukkamme pääkokki Mikael, jonka olin edellisessä blogissani esitellyt pullakuskin hommista juuri eläköityneeksi 63v joroslaiseksi, oli todellisuudessa monessa liemessä keitetty ja myös hyvin monitaitoinen ja tarvittaessa nopeaotteinen monen alan ammattilainen. Joskus en "hitaana ja harkitsevana hämäläisenä" (todellisuudessa olen n 2km Savon rajalta syntynyt karjalaispoika) oikein pysynyt Mikaelin rattailla ja siksi joskus uhkasinkin esittää häntä vähintään YK;n jollei peräti Naton nopeitten joukkojen vääpeliksi. - No Mikael hoiti erinomaisesti, joskus Jooseltakin apua saaden niin ilta-, kuin aamupalatkin sekä päivällisen. Lounaskeitolla kävimme reilun 100m päässä Igorin kotona. Edellisellä Suetukin talkookeikalla kun meitä oli vähemmin Mikael oli ehtinyt välillä myös maalaamaan ikkunoitten pielilautojakin.
Pohjanmaan "pojat" (Hannu 29v mv/kirvesmies, Krister  50v yrittäjä,Johann 57v journalisti, Ralf 63v mv, Ossian 65v yrittäjä, Hans -Erik 65v yrittäjä ja Jon 71v rak.mestari ja rak.tarkastaja) laittoivat tuulemaan ja hyvää valmista jälkeä tuli vauhdilla. Joose toimi rak,tarvikkeitten hankintapuolella ja väliaikoina auttoi Hannua, itse hoitelin talkkarin hommia  mm.työmaan isoa diesellämmitintä ja tein pari rak,tarvikeitten hakureissua Karatusasta. Pääasiassa hoitelin sahatavaroitten,lautojen  ja panelien lajittelua , kuivausta ja maalaamista Johannin kanssa.
Väliviikonloppuna Joose, Hannu ja Johann ajoivat Minusinskiin ja sieltä tekivät sunnuntaista-tiistai-iltaan kestäneen retken Sajanin vuoristoon Jergagin luonnonpuistoon Mitsubishin kanssa. Itse vein loput viisi miestä Karatusan ja Suetukin jumalanpalvelusten jälkeen retkelle ns.peltotien kautta Sajana-Susenskojen jättiläispadon  ja voimalaitoksen maastoon Jenisein yläjuoksulle. Yövyimme hienossa Kladenkajan lasketteluhotellissa ja palasimme Abakanin kautta ma.iltana  Karatusan kautta Suetukiin.  Toinen talkooviikko oli melkoista koettelemusta. Aluksi satoi vettä ja tuuli kovasti, puolenviikon maissa sade muuttui rännäksi ja lopulta lumeksi ja pakkaseksi. Kaiken muun lisäksi osaan porukastamme iski ankara siperialainen mahatauti. Ralfia , Mikaelia ja Kristeriä tauti vaivasi ehkä 3 vrk. Itse olin koko viikon pois pelistä. Mikään ei pysynyt sisällä.   Mikael vei Joosen Mitsubishilla torstain Minusinskin nuorteniltaan ja pe.aamuna Abakanin lentoasemalle. Joosella oli viikonloppuna tapaaminen piispa Kuukaupin ja joidenkin Inkerin kirkon johtomiesaten, mutta ennenkaikkea oman "hellapoliisinsa" Johannan kanssa. Heillä oli liput Bolshoi teatteriin ja ja viikonloppu jossain Pietarin hotellin sviitissä. Lauantaina pakkasimme kamat Transitiin ja miehet Mitsubishiin, poikkesimme hyvästelemässä Tonjan ja lapset Karatusan papilassa, khra Vitali oli kirkoliskokouksessa Pietarissa ja ajoimme  Minusinskiin. Sunnuntaina osallistuttiin diakoni Olegin toimittamaan jumalanpalvelukseen, jossa tekstit luettiin venäjäksi ja ruotsiksi.  Maanantai aamuna heitimme talkooporukan Abakanin lentoasemalle. Loppupäivän lepäilimme Mikaelin kanssa. Tosin minä kävin Automoikassa pesettämässä Transitia. Lähinnä halusin eroon auton helmoihin ja pohjaan kertyneestä valtavasta jäämäärästä. Tiistaina menin Vitalia vastaan Abakanin  lentokentälle. Siellä oli myös Novosibirskista isänsä hautajaisista palannut Minusinskin khra Slava Shadrin.
Aamupäivällä pakkasimme Transitiin omat tavaramme sekä loput Pitkästen ja Sirpa  Mäkitalon muuttotavaroista. Kolmen maissa lähdimme kahdella autolla kohti Novosibirskia. Veimme Joosen työauton Mitsubishin Markus Aitamäen käyttöön. Markus lähti samantien Mitsubishilla kanssamme kohti Omskia. Hänellä oli kiire rekisteröidä auto Omskissa olleen Juha Saaren kanssa omiin nimiinsä.
Matka Suomeen sujui hyvin, tosin Uralin  (n 300km) loppupuolella hyvin vilkasliikenteisellä tiellä  autolijat yllätti "Belaja-kauhu" (valkoinen kauhu). Koko matkan Minusinskista lähtien ajoimme talvikelissä. Enimmillään lunta oli Tjumenin seudulla ehkä liki 30 senttiä.  Liikenne puuroutui Uralilla täysin ja liikkui vain lyhyin nytkähdyksin. Meillä oli pari talvea ajetut Hakkapeliitat eikä ongelmia vaikka oli ollut enemmänkin lunta. Lopulta kyllästyin seisomaan jonossa ja puikkelehdin keskikaistaa pariin otteeseen ehkä viisitoista kilometriä. Lopulta pääsimme Jekaterinburg-Perm päätieltä Tsaikovskiin oikaisevalle reitille. Nukuimme muutaman tunnin unet ja jatkoimme matkaa ilman ongelmia. Tsaikovskissa emme edes poikenneet mäkikeskuksessa. Lumen määrä oli pudonnut alle 10 sentin. Ohitimme Izevskin Udmurtian pääkaupungin eteläpuolelta kiertotietä ja suuntasimme kohti Kazania, Moskovaa ja kotimaata. Pistäydyimme  tapaamassa -95 kesäreissulta tuttua Palaneen talon perhettä muutamakymmentä kilometriä Izevskistä ajettuamme. -95 Missioreissulla Kusti Materon ja Veikko Ainalan kanssa meidät johdatettiin viemään ehkä noin kuution verran kaikenlaista liinavaatepuolta perheelle, jonka koti ja kaikki tavarat olivat tuhoutuneet pari viikkoa ennen saapumistamme sattuneessa tulipalossa.  Rakennuksista oli säilynyt hirsinen kesäkeittiö ja sauna. Seuraavana vuonna poikkesimme Kustin kanssa perheen luona. Kotona oli vain 9 Tanja ja  77 dieduska Pavel, jonka Kusti sai johdatella taivastielle. Seuraavana talvena poikkesimme Jyri Pitkäsen kanssa paluumatkalla Uralilla Lysvassa pidetyistä Veter.MM-kisoista. Perhe kertoi, että pappa Pavel oli kuollut kohta vierailumme jälkeen.
 Nyt oli perheessä uusi tuore suru, noin 55v isä Vasja oli kolme viikkoa aikasemmin kuollut sydänkohtaukseen. Noin viisikymppinen äiti asui 8 vuotiaan Rosan ja 19v lähikaupungissa töissä käyvän isosiskon kanssa kolmistaan. Isoveli Pavel asuu perheensä kanssa lähikylässä ja ensimmäinen tuttavamme -95 vuonna kahdeksan vuotta ollut Tanja myös perheineen lähellä lapsuuskotiaan.
Lohdutimme parhaamme mukaan perhettä ja jatkoimme matkaa. Uralin länsipuolella ajoimme ilman "pysähdystaktiikkaa". Tietenkin tankkasimme autoa ja miehistöä. Tullista selvisimme nopeasti. Joose oli soittanut ja kertoi menevänsä Etelä-Saimaan Kansanlähetyksen ja Lpr:n seurakunnan iltakirkkoon (tiilikirkossa lähellä vanhaa linnoituksen synnytyslaitosta, jossa oli poikennut syntymässä reilut 69v sitten). Oli hieno kokemus päästä ensitöikseen Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja tilaisuuden jälkeen tavata kirkkokahveilla monia vanhoja lappeenrantalaistuttuja. Olinhan nuorna miesnä ollut 3v aikana ES-KL:n työntekijänä ensin Imatran osastossa Ruokolahdella asuen ja toisessa vaiheessa Lappeenrannassa,  asuen perheeni kanssa Auliksen ja Sirpan talossa Tirilän Pekantiellä.
Kotiin Viuhonmäkeen tulimme iltamyöhällä. Mikael jäi vielä yöksi. Aamulla veimme Pitkästen muuttotavarat Särkikujalle ja lastasimme Sirpa Mäkitalon pakaasit autotalliin. Mikael siirsi maallisen omaisuutensa kesällä hankkimaansa tilavaan -70 luvun Iveco asuntoautoon, joka oli ehkä reilut 10v sitten muutettu asuntoautoksi.
Ensimmäiset kaksi viikkoa meni kotona lähes sohvalla TV:tä katselleen. Lähes päivittäin kävin kyllä kaupungilla. Tietotekniikan huoltoliike , josta olin ostanut "hätäapu" kannettavan, joka toimi Siperiassa pari kertaa, yritti saada masinaa henkiin. Lopulta purin kaupat ja kävin ostamassa tämän halpiskoneen. Poikkeilin Arskan luona kompjuuterin merkeissä ja samalla tapaamassa Arskan vakavast sairastunutta vähän yli seitsemänkymppistä Ansko-äitiä, joka on keskimmäisen tyttäreni Riikan anoppi. Arska on toiminut kesän ja syksyn ajan omaishoitajana.  Viime maanantaina hinasin Arskan ja hänen vanhan Opelinsa Ammattikoululle remontoitavaksi. Kun lopultakin  perjantai-iltana kuuden maissa lähdin ajelemaan Kuopioon Kaisan perheen luokse soitti vävy Janne ja kysyi voisinko tehdä uukkarin ja palata Arskan tueksi.  Anskoa oltiin siirtämässä Sairaalaan, koska mikään ei pysynyt sisällä ja yleiskunto oli aika heikko. Olin vasta Kellarpellossa. Tein uukkarin ja ajoin Ensiavun P-paikalle ja ambulanssin saavuttua menin Arskan kanssa sisälle, kun ensihoitajat siirsivät Anskon pyörötuolissa tarkkailuhuoneeseen, jonne hänet laitettiin pitkäkseen sänkyyn. Hoitajan ennettua ohjeita niin Anskolle, kuin Arskallekin, hyvästelimme. Siunasin Anskoa ja lähdimme. Sanoin Arskalle, että jos olisimme Afrikassa niin sinulle olisi järjestetty makuupaikka Anskon vierelle. -Heitin Arskan kotiinsa Viiskulmaan ja lähdin ajaman Kuopioon, jonne saavuin jälkeen puolen yön. Kaisa ja Antti olivat vielä hereillä. Aamulla oli mukava tavata Eppua vaikka jouduinkin melko pian jatkamaan matkaa Haapavedelle. Eilen eli lauantaina ahkeroimme Janne Haukipuron ja Jari Kettukankaan kanssa ja saimme Muorinmäen K35 hyppyrimäen lumettua hyppykuntoon, mutta emme ehtineet/jaksaneet hypätä. Janne sanoi, ettei Isänpäivän vuoksi pääse mäelle sunnuntaina, joten minä päätin palata  "treenaamaan" kohta nelivuotiaan Eppu Akustin kanssa tänne Kuopioon.
Puurot  ja Isänpäiväkakku on syöty lakritsateen kanssa. Kohta siirrymme Epun kanssa ulkoilemaan. Varmaan huomenna lähden kohti pohjoista. Saapungin Jussi soitteli sekä eilen, että tänään varmistellen saapumistani Rukan Maailmancupiin alamäen tamppausryhmään.
Samalla reissulla haluan poiketa Taivalkoskella katsomassa tilannetta. Taivalkoskella pidetään maaliskuun lopulla Veteraanien MM-kisat ja tekisi mieli saada aikaiseksi pientä parannusta K49,35 ja 20 mäkiin.  Iso mäki K73 on ok. ellei alamäkeen tykitetä liikaa pasua lumikerrosta.
 

..".VAIN RUKOUKSELLA JA PAASTOLLA"

Edellisen blogitekstin kirjoittamisesta on jo viikkoja. Kirjoittelin  tekstiä ensin Minusinskissa ja jatkoin myöhemmin kait samana iltana Karatusan pappilassa. Sittemmin tämä nykyinen "hätäapukompjuuteerini" alkoi "yskiä" ja lakkasi toimimasta. Nyt kirjoittelen jo kotona Savonlinnassa. Kone oli huollossa, mutta nikottelee kyllä vieläkin.
Tämän syksyiselle Siperian matkalle lähtö oli siirtynyt parilla viikolla sekä minun ja urheilukavereitteni upeasta  Itävallan kesäkisa mäkihyppyreissusta, että myös Pohjanmaan talkooryhmälle sopivasta aikataulusta johtuen. Osa miehistä ei olisi päässyt aikaisemmin lähtemään ja oli todella merkittävää, että juuri tuo ryhmä oli päässyt lähtemään. Kun aikoinaan kesällä keskustelimme Joosen kanssa tämän syksyisen Suetukin kirkon ulkovuoraus talkoomatkan ajankohdasta, Joose oli sitä mieltä, että talventulo saattaa yllättää meidät ja niinhän siinä sitten  kävikin. Kuitenkin saimme paljon aikaiseksi, mutta kuten jo viime kevään talkooporukassa mukana ollut 29v rautiolainen mv/kirvesmies Hannu Niemelä arveli kesällä tavatessamme, niin tarvitaan vielä kolmas talkoomatka ensi keväänä, että saamme k.o ulkovuorausremontin vietyä loppuun saakka.
Menomatkalla kirjoitimme Venäjän tullia varten ns.pikkulappuun reissun takarajaksi joulukuun 15 päivän, mutta kun Slava oli kait epähuomiossa laittanut Mikaelin ja minun Minusinskiin  rekisteröimisajankohdan päättymispäiväksi saman kuin Joosellekin, eli 25.lokakuuta ja meidät toisella talkooviikolla yllättänyt talviseksi muuttunut sää (jäisille ja lumisille tellingeille meno ei houkutellut), sekä varsinkin minua melko pahasti ja sitkeästi ravistellut mahatauti laittoi harkitsemaan aikaistettua Suomeen lähtemistä.  Mikael oli vienyt Joosen jo torstai-illaksi Minusinskin nuorteniltaan ja perjantaiaamuna Abakanin lentoasemalle: Joosella oli tapaaminen piispa Kuukaupin  ja kirkon  johtomiesten kanssa Pietarissa, mutta mikä vielä merkittävämpää, Johanna oli tullut häntä vastaan Pietariin ja heillä oli liput Bolshoi teatteriin ja myös odotettu yhteinen viikonloppu, jossain Pietarin hotellin sviitissä.
Siirryimme lauantai-iltana talkooryhmän kanssa Suetukista Karatusan kautta Minusinskiin, jossa osallistuimme sunnuntaina diakoni Olegin toimittamaan ehtoollisjumalanpalvelukseen ja maanantaina veimme ryhmän Mikaelin kanssa Mitsubishillä ja Transitilla Abakanin lentoasemalle.  "Pojat" (29v Hannu,  n 50v ravintola- yrittäjä Krister,57v Kyrk Pressenin toimittaja Johann, n.63v mv Ralph, 65v maanrakennusurakoitsija Hans-Erik, 65v ex. lihakarjaedustaja, nyk.maahantuontiyrittäjä Ossian ja 71v rak.tarkastaja Jon) olivat selvinneet kunnialla kotimaahan.
Ensimmäinen talkooviikko Suetukissa oli kaikinpuolin onnistunut. Pohjanmaan pojat laittoivat tuulemaan ja jälkeä myös syntyi. Kerran päivässä kävimme Igorin kotona keittolounaalla. Iltaruokailut, samoinkuin aamu-, ja iltapalat hoituivat Mikaelin kokkailun turvin majoitusrakennuksena toimineen vanhan yksikerroksisen talon keittiössä. Joose toimi Hannun apuna ja teki välillä rak.tarvikkeitten hankintakeikkoja Karatusassa ja jopa Abakanissakin. Itse hoitelin talkkarin hommia ja samalla roudasin ja järjestelin ja maalasin sahatavaraa ja paneeleja kirkossa Johanin kanssa yrittäen myös kuivat k.o. tavaraa 4v sitten Suetukiin hankkimallamme diesellämmittimellä, johon haettiin päivittäin lisää polttoainetta Karatusasta. Ehdin itsekin tehdä pari rak,taroitten/paneelien hakureissua Karatusasta.
Väliviikonloppuna (su-ti) Joose teki Hannun ja Johannin kanssa vaellusreissun Sajanvuoristoon Jergagin kansallispuistoon. He lähtivät Minusinskiin lauantaina ja sieltä heti jumalanpalveluksen jälkeen tien päälle. Itse tein viiden miehen kanssa Transitilla Karatusan ja Suetukin jumalanpalvelusten jälkeen su-ma retken Sajana-Susenskojen suurpadon ja voimalan seudulle, Yövyimme Kladenkajan hienossa turistihotellissa ja maanantaina katselimme maisemia. Kävimme myös suurpadon ( kilometrin levyinen ja 245m korkea) yläpuolisella altaalla noin 15 km pituista serpentiinitietä pitkin ajaen. Palatessamme ns.läntistä reittiä kävimme ruokailemassa New Yorkissa, uudessa ajanvietto-, ja ravintolakeskuksessa.
Toinen talkooviikko Suetukissa oli melkoista koettelemusta. Varmaan jo ma-ti yönä alkanut  kovan ja puuskaisen tuulen kanssa tullut runsas vesisade muuttui rännäksi ja loppuviikkoa kohden lumeksi, jota oli lopulta noin kymmenen senttiä. Päällystämättämät osat Suetukin ja Karatusan välillä muuttuivat inhottavaksi mutavelliksi. Varsinkin pitkät vastamäet rak.tavaroitten hakureissuilla olivat hyvin hankalia. Paluumatkalla kun Transitin perällä oli reilusti painoa hakkapeliitta puri ilman ongelmia.
Otsakkeeseen lainattu teksti raamatusta tuli mieleeni kun ajattelin omaa ja muutaman muunkin kaverin toisella talkooviikolla kokemaa melko rajua ja sitkeää siperialaista mahatautia. Minulla vatsan toiminta alkoi normalisoitua vasta seuraavan viikon paluumatkan aikana.
 -Jeesuksen opetuslapset olivat yrittäneet parantaa jotain ihmistä siinä onnistumatta, kun Mestari palasi kirkastusvuorelta Pietarin Jaakobin ja Johanneksen kanssa, hän lausui ettei tätä lajia saa lähtemään kuin rukouksella ja paastolla.
Varmaan siinä itsekukin yritteli rukoillakin ja paastohan oli pakollinen. Mikään ei nimittäin pysynyt sisällä. Kaikki kaverit yrittivät huolehtia että juon tarpeeksi. Ensiksi yritin Sweppesillä ja sitten keltaista Jaffaa vastaavalla limpparilla, mutta siirryin keitettyyn veteen. Kahtena aamuna yritin syödä  puoli väkisin banaaniakin  samoin kuin valkosipulivoileipää. Sitten kokeilin täydellistä vesipaastoa
Karatusan reissulla sain Vitalin vaimolta Tonjalta topakat ohjeet. Ruuista on sallittua vain kaurapuuro aamulla ja kolme kertaa kupillinen mustaa teetä. Sokerit, maito, rasvat.liha,perunat, marjat ja hedelmät ovat kieltolistalla.  Paastooni kuului myös elämäilman nettiä.
- Siitä se elämä lopultakin alkoi hymyillä ja nyt ollaan siis taas netissäkin.
Karatusan kirkkotyömaa näytti aivan hiljaiselta meidän Siperiassa olomme ajan, mutta viimeisellä viikolla oli tehty kahtena päivänä kirkon lattian tasaus-, eli viimeistelyvalu hyvällä ammattitalolla.
En onnistunut tapaamaan kertaakaan edes työnjohtaja Konstantiniakaan. Ensimmäisellä kerralla tapasimme sentään työmaavahdin. Häntäkään ei myöhemmin työmaalla näkynyt. Vitalilla oli avaimet kirkkotyömaalle ja niitten turvin saatoimme hakea kahdesti lisäpaneelia kirkkotyömaan tapulista Suetukiin.