Opin Miina Viitaselta uuden termin -"Matkalaukkutunnelmia". Laukun pakkaamiseen saakka en ole vielä ehtinyt, mutta kait sitä tunnelmaa alkaa jo olla. Meillä kolmella lähtijällä oli suunnitelmissa
aikaisimpana mahdollisuutena lähteä huomenna, koska myös Lauri Häkkinen (n 28v rakennusalan opiskelija, takana 1 vuosi rak.mestarin opintoja) sai tänään viisuminsa. Meille Jyri Pitkäsen kanssa viisumit tuli jo hyvissä ajoin. Jyrihän on Joosen veli ja on ammatiltaan valokuvaaja. Jyri on yrittäjä ja hänellä on toiminimi johon liittyen hänellä on yhtä ja toista järjesteltävää lähtötohinassa. Jyri osallistuu rakennushommiin, mutta myös pyrkii hyödyntämään ammattiosaamistaan niin automatkan kuin perilläolonkin aikana.Yritämme kehitellä siitä nykyaikaista versiota "teltantekijä" työstä.
Kaiken kukkuraksi Jyrillä on ollut viikonpäivät melkoinen "romuska", joka on välillä vienyt miehen sängyn pohjalle. Yritämme päästä tien päälle viikonlopun aikana tai sitten viimeistään maanantaina.
Eilen "ikinuori" 75v Kepe Inkinen kävi traktorillaan vinssaamassa Jyrin jalasmökin sijoilleen
vähän kauemmas Joosen talosta, jotta kuisti mahtuu paikoilleen. Tänään aamupäivällä saimme sitten ystävämme Ami Lätin kanssa asennettua jalasmökin ja kuistin vatupassiin.
Jo eilen olimme Amin kanssa tehneet asennushommia myös Ivecossa. Aloitimme rakentaa peräosaan tavara/nukkumishyllyjä. Tänä iltana saimme ne valmiiksi. Innokkana apulaisena jaloissamme hääräili Amin ja Annan esikoinen 5v Väinö. Jäin viime yönä Särkikujalle yöksi, mutta nukuin huonosti, jos ollenkaan.
Nyt pääsen taas omaan sänkyyn ja eiköhän unikin tule paremmin.
Jotkut mäkihyppykavereistakin ovat soitelleet tähän reissuun liittyen ja toivotelleet siunausta ja turvallista matkaa. Se on todella lämmittänyt mieltäni.
Tänään sain myös ilahduttavan tekstiviestin Oulun ELY-keskuksesta. Entinen rippikoululaiseni sattuu hoitelemaan juuri Muorimäen hyppyrimäen hanketta ja kertoi, että viimeistään maanantaina hän saa tehtyä päätöksen avustusasiassa. Harmi kun en voi olla poikien tukena paikanpäällä. Olisi ollut mukava veivata Leylandin rattia siellä talkoohommissa. Mutta luotan siihen että poijjat "hoitavat homman kotiin".
Ennen Siperiaan lähtöä on monenlaista tekemistä. Tässä kotona pitää siirtää lähes kaikki varastoon (myös yksi makuuhuone jää minun tavaroittn varastoksi. Ivecoon pitäs vielä ettiä vetokoukku ja joitain varaosia.
Riikka, Janne ja lapset Tuittu 13v, Tähkä 6v ja Hermanni tulevat huomenna koulun jälkeen ja ehtivät vielä tavata minut. Kaikkia lastenlapsiahan tässä tulee eniten ikävä, mutta jo joulukuussa tulen takaisin.
Vielä ennen lähtöä pitäisi kirjoittaa se ensimmäinen "lähettikirje" jonka lähettisihteerit Anni Pitkänen ja Satu Eronen (annipitka@gmail.com ja satumaria.eronen@gmail,com) toimittavat niille jotka ovat antaneet yhteystietonsa. Sille listalle mahtuu vielä lisää esirukoilijoita ja tukijoita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Kiva, että Väinö sai olla teijän mukana rakentamassa. Jos kerkiät, niin pirauta vielä sitten ennen kun ootte rajan yli.
VastaaPoistaHeippa isi pappa!
VastaaPoistaLähtö taitaa olla nyt käsillä! Voimia ja erityistä siunausta matkaanne. Olkoon tuhannet enkelit teiden ja ojien varsilla. Kaikki lähettää terveisiä sinne. Kari oli maratonilla, ja hienosti meni;) Intoa lisää seuraaviin koitoksiin. Hyvää "maratonmatkaa" teille!
Kiitos kommenteista Satu ja Tiina!
VastaaPoistaMeillä oli Särkikujalla niin tiivistahtinen jalasmökin siirto ja asennus / Ivecon tavaraosaston rakennusohjelma
(molemmin puolin kaksi hyllyä, joista alemmissa voi myös nukkua) etten oikein ehtinyt syventyä Ivecooon. Eilen käväisin tarkistuttamassa auton lataustilannetta ja hyvä että kävin mittari ei hievahtanutkaan. Huomasin myös jäähdytysnesteen tippumisen ja tänään sain sen paikannettua.
Meidän on odotettava maanantaiaamuun jolloin tuttu Diesel-Perttien autosähkömies ottaa Ivecon työn alle. Terkkuja JKL:n maratonmiehelle. Huonompiinkin "tauteihin" voisi sairastua eikä se pahaa tekisi mulle ja Jannellekaan.t:Aatsa
Jokohan lähditte? Täällä seuraillaan mitä Siperia lopulta opettaa. Ja Jaakko Löytyn sanoin: Kerro meiltä terveisiä, kerro, että täällä rukoillaan ja uskotaan Jumalaan.
VastaaPoistaHei Päivi Kiitos kommentista ja rohkaisevista laulun sanoista. Kyllä mekin reissussa olijat muistetaan teitä lähettäjiä kiitollisin mielin
VastaaPoistaja täytyy tunnustaa että jonkun verran tulee ikäväkin teitä kaikkia. Tietysti eniten lastenlapsia ja myös omia tyttäriä.
Vielä ollaan Savonlinnassa. Huomenna 13.09. on vuorossa laturin huolto. Keskiviikkoiltana meillä on treffit Juha Saaren kanssa Marian kirkolla ja yritetään arvioida Juhalle Siperiaan tarjottujen sähköurkujen kuntoa. Jos kaupat syntyy voi yksi kuskeista soitella vaikka urkuja kun yksi ajaa ja toinen lukee karttaa. LPR:sta Pietariin matkustaa kanssamme hyvä ystäväni ja entinen työtoverini Kemijärveläinen Ritva Uusitalo joka on menossa opettamaan Inkerin Kirkossa lapsityöstä.