lauantai 11. joulukuuta 2010

Pakkasta ja pohjoisviimaa...

Eilen oli talven toinen hiihtotreeni, joka kutistui vain yhdeksi 5km vuoren ympäryslenkiksi.Pari päivää aikaisemmin lauhemmalla kelillä olin hiihtänyt kokonaiset 10 km.
Pakkasta oli jonkun matkaa toistakymmentä astetta ja
aukeilla paikoilla melkoinen pohjoisviima.
Sormet meinas jäätyä ja muutenkin oli vilu hiihtäessä, joten luovutin suosiolla.
Viereisen kuvan otin autossa ja kuvanottohetkellä tuo
siperialaisparta oli aivan jäässä
Tänään oli minun ensimmäiset mäkitreenit K64:ssa. Lunta sateli vähän, mutta tasaisesti koko ajan. Anssi erään Jkl:läisen hyppääjäpojan isän kanssa lakaisi ladut, mutta ennenkuin hyppääjät selvisivät mäkeen lakaisimme kaarteelta keulalle uudelleen. Aivan alkajaisiksi jouduin/pääsin n 15 hengen turkkilaisryhmän opastajaksi mäkihypyn saloihin.Heillä oli suomalainen nainen oppaana ja ainankin yksi porukasta puhui englantia, koska hän sitten käänsi turkiksi kuulemansa.
Kerroin mäkihypystä yleensä ja sitten juuri noista Jkl:n
hyppyrimäistä. Vein heidät ensin valmentajalavalle, josta he siirtyivät tien kautta alas vastamäen vierelle
seuraamaan harjoituksia.Valm.lavalle tuli myös Risto Jussilaisen isä, jonka kanssa paransimme maailmaa ainankin mäkihypyn osalta melko perusteellisesti. Isä Jussilaisella, kuten hänen veljellään ja muillakin Jyväskylän valmentajilla on ollut iso osa suomalaisen mäkihypyn kehittämisessä. Onhan viime vuosikymmenten suomalaisista olympiavoittajista mäessä ja yhdistetyssä kolme neljäsosaa juuri Jyväskylästä.
Nykänen ja  Soininen mäessä ja Lajunen yh:ssä. Neljäs eli Toni Nieminen mäessä on Lahdesta.
Seurasin 25v Hannele Erosen ja kolmen vetskukaverini Jarin Ekin ja Karin hyppyjä 4 kierrosta valm.lavalta.
3 ja 4 hypyt alkoivat olla jo "vähän sinnepäin", mutta sitten jatkuva pieni lumisade vei luiston. Kävin itsekin
pari "hyppyä", mutta ei luistanut sen pahemmin hyppy kuin suksetkaan.
Muutama Keski-Suomen poika veteli komeita siivuja K100 mäestä, mutta sielläkin keli alkoi hiipua.
Siirryimme sitten Karin Kimi-pojan kanssa pikkumäkiin. Kimi hyppäsi muutaman hypyn K20 mäestä.
Siellä oli hyppyyttämässä  noin 7 ja 10v poikiaan entinen mäkihyppääjä 47v. Joel Piilola, joka harjoitteli ja myös kilpaili paljonkin aikoinaan Matti Nykäsen kanssa. Heidän melko tiiviiseen ryhmäänsä kuuluivat myös Petteri Sveins ja Leksa Jauhiainen. Myös Jari Lapin 7v poika hieman vanhemman kaverinsa kanssa pääsivät kokeilemaan hyppäämistä JHS:n junnujen hyppyvarusteilla.
Huomenna mäkitreenit Karin kanssa jatkuvat  ja sitten minulla on ajo Pieksämäelle iltakirkkoon saarnanpitäjäksi. Viikkoa myöhemmin on Savonlinnan srk.keskuksessa SEKLin joulujuhla johon on mentävä.

4 kommenttia:

  1. Hyvähyvä pappa kun olet päässyt sohvalta mäkeen ja jopa ladulle! Kiva, että sieltä mäestä löytyy reeniseuraa.
    Täällä Myllytiellä on ressattu koulun juhlilla ja ennenkaikkea arviointien kanssa. Selkä tahtoo jo jumpalle ja pakkane sais hellittää, niin olis kiva mennä lenkille. janne osti jo syksyllä minulle vihdoin luistlumonot, toisikohan pukki sitten sukset. Niin pääsisimme yhdessä sitten vaikka Laajarin kisakympin huimiin mäkiin hiihtämään? Anna palaa vaan kovaa reeniä pappa!t:tyttäristä se kilpahenkisin

    VastaaPoista
  2. Hyvä Riikka ja kiitos kommentista! Hitaanlaisesti treenaaminen on lähtenyt, kun on ollut turhan kovaa pakkasta. No voishan -20 asteessa ihan hyvin hiihtää, mutta miulla ei ole ollut sopivia tarpeeksi lämpimiä hiihtohanskoja ja näpit on pyrkiny jäätymään.
    Siperian parta on jo 5 km lenkin jälkeen ollu paksussa jäässä ja semmosesta tilanteestahan otin tuon uuden profiilikuvankin autossa juuri lenkiltä palattuani. No tänään siis torstaina 16.12. pakkasta on enää jotain -7 . Lähden kohta mäkitreeneihin ja sen jälkeen aion hiihtää .

    VastaaPoista
  3. Eipä varmaan helposti tunnistais Aatsaa tuon parran kanssa! Sen verran on viime keväästä muuttunut ulkomuoto.
    terv. kaks "terveydelle vaarallista" harrastusta lopettanut, siis nykyään tupakoimaton ex-vetsku! ;-)

    VastaaPoista
  4. ISO KIITOS kommentista ex.vetskulle. Noista lajeista tunnistin sinut heti. Toivottavsti koira on kiskonut sinua riittävästi lenkille, ettei lisäkiloja pääse liikaa kertymään, jos vaikka jossain vaiheessa tekisit "Ahoset". Sehän on nykyään muotia tuolla huipputasolla, johon sinäkin ikäluokassasi kuulut, pitää jonkunlainen huilitalvi uja alottaa uudelleen.
    Itelläni on takana kaksikin tuollaista "huilikautta". Ensimmäinen kesti 10 ja jälkimmäinen viis vuotta ja kyllähän mie jouduin alottamaan ihan alusta, ainankin mitä rohkeuteen tulee ja tietysti myös jalkojen lihaskuntoon. Jonkunlaista tekniikkaa kyllä löytyi selkäytimestä.

    VastaaPoista