torstai 20. lokakuuta 2011

Pienta edistysta paivittain

Tanaan oli taalla aika koleaa. Ei ollenkaan T-paitakeli. Jossain vaiheessa taisi tulla jopa lumihiutaleita. Aamulla Transporterin tuulilasin alaosa oli jaassa, mutta auto kaynnistyi juuri ja juuri kolmannella yrityksella. Joose toi eilen uuden sadan Ah:n akun, mutta sita ei ole viela asennettu Transporteriin.Kyosti joka on kone-, ja logistiikan alan di. oli sita mielta, etta akulle olisi hyva jos se ladattaisiin viela ennen asentamista. Pitaa soitta Jooselle onko hanella Minusinskissa laturi.  Esko sai jo aamupaivalla jatko-osan vanhan seinan koolauksen valmiiksi ja siirtyi  verandan kattorustingin tekoon kanssamme. Han teki lansilaitaan ns.apukattotuolit . Jatkoimme Kyostin kanssa siita mihin eilen jaimme. Naulasimme 50x150 kattokannattimia kiinni ja lopuksi asensimme viela italaitaan yhden kannattimen. Kokeilimme jo yhta aaltomaista kattolevya paikoilleen, mutta ruodelautojen asentaminen ja kattolevyjen asentaminen jai huomiseksi. Huomenna myos Joose tulee tanne. Tanaan dieseloljylla ja sahkolla toimiva lamminilmatykki oli toista paivaa toissa. Se kuluttaa noin 3 litraa dieselia tunnissa. Lampotila nousee noin +30 asteeseen ja siina alkaa jo runkotavara kuivua. Yolla kaksi 2kw sahkopuhallinta pitaa peruslampoa ylla.
Laitoimme ylapohjanpressun ja sen paalle heitettyjen kovalevyjen paalle 5cm villalevyt.
Nukun itse edelleen Transporterissa tassa Vitalin pihassa. Ilta-, ja aamupalat kayn syomassa poikien kanssa Elviiran talossa Partisanskajakadulla.  Tyon tahti jarjestelyineen on vienyt ajan niin tarkkaan, etten ole ehtinyt nostella puntteja ollenkaan. Pitaa yrittaa jatkossa hoidella kuntoilupuoltakin.

2 kommenttia:

  1. Hei Isipappa!

    Työniloa sinne! Olette olleet niin ahkeria. Täällä kuule Kari purki veljiensä ja Mikan avustuksella sen puumajan. Se puu oli ihan vaarallisen laho ja maja jo kallellaan. Nyt on se puukin jo pölleinä. Pojat silppus tänään naapurin sedän oksasilppurilla oksat ja huomenissa viedään iso lasti kaatopaikalle muuta rompetta. Kari viritteli aitan katolle ison pressun ja ajatteli kuitenkin, että se kunnostettaisiin. Ehkä olisi hyvä tehdä siihen lisäkatos vaikka sinne oikeaan tontin reunaan. Naapurikin lupasi. Ruohonleikkurille ym.
    Sellaista puuhaa täällä! Siunaushalit:) Meillä Lauri ja Inkku kuumeessa:(

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Tiinuli! Palasimme juuri Eskon ja Kyöstin kanssa Karatusasta, jossa oltiin tiivis viikko. Lähtijäisiksi saimme kadun puolelle rakentamaamme 2x8m verandan rungon päälle N-L.tyyliset aaltokattolevyt. Betonia, aspestia jne. (a:n purku ja sahaaminen
    vaarallista ja Suomessa kiellettyä ilman erik.varusteita, mutta ei ole syytä huoleen tässä kohden) Nyt käyn läpi s-postejani yms.
    Voimuia, siunausta ,tsemppiä ja runsaasti haleja! r. Aatsapappa

    VastaaPoista