OPETAJALEKIN VOI SATTUA KIROTUSVIREITÄ...

Saatikka sitten tällaiselle koulunkäynnin aikana kotiläksyt useimmiten tekemättä jättäneelle.  Edellisen blogitekstin lopussa tulin kirjoittaneeksi aivan päin seiniä vapaasti venäjää latinalaisia kirjaimia käyttäen. Siinä piti olla " S Bogam", joka tarkoittaa että Jumalan kanssa  ja kirjoitin "Spo Gom", josta en tiedä mitä se merkitsisi ".Do aprilin" arvannee jokainen  (jos ei muusta niin aprillipäivästä).
Kansakouluni kaksi ensimmäistä luokkaa oli ns.supistettua koulua, josta olen ylpeillyt, kunnes Jäppilän veljet Esko ja Kyösti pudottivat minut alalauteille, koska he olivat käyneet supistettua sentään kolmannesta joko kuudenteen tai seitsemänteen luokkaan.No toisesta tulikin sitten sikafarmari ja toisesta lopulta aikuisena iltalukion kautta jatko-opiskelut aloittaneena peräti diplomi-insinööri logistiikka-alalle.
 -Lukemaan opin vasta toisella luokalla, mutta virkkaamaan en oppinut ja ensimmäinen julkinen nöyryytys, jonka muistan oli kun Margareetta Sulosaari (koulun ainut opettaja) sanoi nostaessaan täysin epäonnistuneen patalapun tekeleeni  kaikkien nähtäväksi :"Tästä Aaton patalapusta ei tule kylläkään muuta kuin Lumperin pöksyt". Itkin asiaa kotona ja äiti opetti kädestä pitäen kuinka se virkkaushomma sujuu.
 Suksien päällä ja jalkapallon perässä ja nyt myöhemmin myös moottorisahan kahvassa ja vasaran varressa olen tuntenut oloni paljon kotoisammaksi kuin koulun penkillä.
Toinen ehkäpä vieläkin mittavampi ja merkittävämpi nöyryytys oli vuosikymmeniä myöhemmin  avioeron kokeminen. Aikoinani olin sentään katsellut eronneita vähän nokkavartta pitkin. Enkä ollut voinut kuvitella, että samassa tilanteessa voisin olla joskus itsekin.
Mahtuuhan elämääni paljonkin tilanteita joissa ei ole auttanut kuin nörtyminen, vaikka se aina on niin työn ja tuskan takana. Psalmin kirjoittaja Daavid sanoo :"Ennen kuin minut nöyryytettiin, minä eksyin" ja toisesta pitkän ja rankan nöyryytyksen koulun käyneestä Mooseksesta sanotaan, että hän oli nöyrin ihminen maan päällä. Että eihän tässä  huonossa seurassa  olla kun kyseisestä aiheesta puhutaan," vaikka ensimmäisellä luokalla pysytäänkin eikä viitata". Itse Vapahtajammekin sanoo itsestään, että "Olen hiljainen ja nöyrä sydämeltän ja  minun luonani löydätte levon sielullenei".  - Siinä on meille opettelun aihetta koko elämän ajaksi.
Neljänneltä luokalta siirryin Luumäen Kunnalliseen kokeilukeskikouluun ja sen lopulta läpi kahlattuani näin vuosien ajan painajaisunia, että olin joutunut lukioon. Oli suuri helpotus herätä "Ei lukiolaisena".
Ensimmäinen vastus keskikoululaisena oli jo  kesällä ennen koulun alkamista samanikäisen naapurin pojan Askon kanssa suoritettu useita tunteja kestänyt, mutta ratkaisemattomaksi jäänyt verenmaku suussa suoritettu  painimatsi kylän maitolavan takana jalkapallokentän laidassa.Kylän nuorison toimiessa yleisönä ja mattotuomareina. Molemmat olimme sitkeitä ja jääräpäitä. Painikaveri, joka jäi tavan kansakouluun, ja josta tuli kova hevosmies, tai sitä han oli jo silloinkin, hoki hammasta purren vaikka oli välillä jo sillassakin, koko ottelun ajan, että "Kyllä minä sentään ylioppilaat päihitän".
Kokeilukeskikoulussa ei ollut varaa jäädä kolmen alkuvuoden aikana luokalle. Jos niin kävi luokka olisi pitänyt tuplata naapuripitäjässä ja vasta sitten olisi voinut pyrkiä takaisin tuttuun opinahjoon,
Ekat ehdot tuli Suomen kielestä ja nimenomaan kieliopista. Lukuaikaa oli pari viikkoa ehtolaiskokeisiin ja äiti patisti minut joka päivä lukemaan. Sattui mukavat alkukesän kelit ja kiipesin kieliopin kanssa talon katolle savupiipun viereen lukemaan romaania. Kielioppikin oli kyllä mukana, mutta havahduin vasta kokeita edellisenä päivänä ja niinpä hätäpäissäni avasin kieliopin keskeltä ja opiskelin ulkoa koko aukeaman. Siinä oli ne inessiivit, illatiivit ja muut oudoilta kuullostavat asiat.  - Pienestä se on joskus ihmiselämä kiinni . Seitsemästä kysymyksestä viisi oli juuri siltä aukeamalta. Jos en olisi selvinnyt ehtolaiskokeista olisin tienannut leipäni rekka-, tai traktorikuskina ja selkä olisi vielä nykyistäkin enemmän "tohjona". Nyt se on sentään jumissa vain jonkun kerran vuodessa.
Kielistä tuli ehtoja tasaisesti, kunnes lopulta englannin ja ruotsin maikat rohkenivat tehdä tarpeeksi rajun liikkeen. Molemmista tuli nelonen ja se merkitsi suoraa viimeiselle  luokalle jäämistä. Nöyryytys oli melkoisen kova, mutta se oli kuitenkin parasta mitä minulle on koulunkäynnissä sattunut.
 Luumäen "maata kaatava" hengellinen herätys tavoitti minutkin uskovan äidin mustan lampaan (isoveli Ilmari ja kolme siskonai olivat jo uskossa, myöhemmin myös isä ja Martti-veli. Eeron mielimusiikkia ovat hengelliset laulut ja veli Aulis on nimensä mukaisesti aina auttamassa milloin ketäkin mummoa ja pappaa, että jos elämän esimerkistä katsotaan ,niin oppimista on meillä toisilla) ja elokuun kuudentenatoista sain lopulta jättää  elämäni Jeesukselle ja sillä tiellä saan vieläkin olla Jumalan armosta. Kävin viidennen luokan uudelleen. Kieltenkin numerot nousivat huimasti. Ruotsi vitoseksi ja englanti peräti kutoseksi, ja keskiarvo 6,4:stä kaheksikkoon..
Muutamaa vuotta myöhemmin varmaankin opiskellessani H:gin Raamattukoulussa (3v ) Kirkon nuorisotyön ohjaajaksi,luin  mm. suomalaisten herätysliikkeitten historiaa normaalia laajemmin  ja tulin tietämään ja sitten myös etsin  kaiken mahdollisen tiedon  uukuniemeläisestä herätysliikkestä, jossa elokuun kuudennellatoista oli erikoinen voimakas Pyhän Hengen vaikutus ja siunaus  niihin aikoihin pidetyillä ja vielä nykpäiviinkin jatkuneilla hengellisillä juhlilla.
Raamattukoulussa olisi ollut hyvä mahdollisuus englannin opiskeluun opettaja Pauline Stablefordin johdolla, mutta siihen aikaan oltiin niin hengellisiä, että tilaisuus meni läpihuutojuttuna. Vasta myöhemmin havahduin erään nuoren ja palavasieluisen taipalsaarelaisen englantia hyvin taitavan  Pekka Turkian vaikutuksesta. Nykyjään Ben Tyrkia toiminee jonkun messiaanisen srk:n paimenen  hommissa Jerusalemissa.
N-L:n lopulta melkolailla yllättäen romahdettua aloimme tehdä Savonlinnasta käsin matkoja naapurimaahan ja aloitin myös venäjän kielen opiskelun Taisto ja Mirja Petreliuksen kanssa iltalukiossa. Sama opiskelutyyli jatkui kuin aikoinaan keskikoulussakin. Tunneilla sentään kävin ahkerasti, mutta kun olin jo ehtinyt unohtaa sen ulkoa opiskelemani Suomen kielen kieliopin keskiaukeaman asiat piilottelin kavereitten selän takana "enkä viitannut". Opettaja käytti usein Suomen kieliopin termejä joista olin " pihalla  kuin lumiukko kesähelteellä". Lyhyt lukion oppimäärä tuli kait kuitenkin kahlattua jollain lailla läpi, mutta heti alkuun ilmoitin, ettei minulla ollut minkäänlaista aikomusta yrittää opiskelun lopuksi kirjoituksiin.
Mirjan antama venäjän oppikirja on nytkin matkassa, mutta liian harvoin sitä tulee edes avattua.