Rannalla on aina parhaimmat "asiantuntijat" jos merellä tulee hätätilanne. Samoin on vaikkapa futismatsissa katsomo täynnään toinen toistaan parempaa "coutsia" antamaan ohjeita miten peli tulis ratkaista voitollisesti. Niin merellä kuin kentälläkin toimivalle saattaa sattua virheitä, mutta rannalla tai katsomossa olijahan välttyy virheiltä kun ei tee mitään.
- Eilisiltana fiilistelin taas jo vähän kotiinlähtö tunnelmissa kuuntelemalla suomalaista viihdemusiikkia ja siinä huomasin antaneeni Matille ja Tepolle ylimääräistä lisäansiota Kake Randeliinin kustannuksella.Olin käyttänyt blogiotsakkeessa Kaken biisiä: "On pakko painaa pitkää päivää", ja laittanut biisin Matin ja Tepon piikkiin.- No heillähän on hieman samantapainen alotus biisissään "Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen...".
Palattuani Karatusasta lauantaina tänne Minusinskin kvarttiiralle olen joutunut poikien kanssa samaan odottamisen kouluun, josta edellisessä blogissa kirjoitin. Odottelemme malttamattomina edelleen Karatusan kirkkoprojektia jatkamaan tulevaa kazanilaisfirman työryhmää.Aikataulut ovat muuttuneet jo kaksi kertaa. Aluksi kuudennesta yhdeksänteen ja nyt vielä kolmella päivällä kahdenteentoista kesäkuuta. Olemme soitelleet aiheesta Pietarissa Inkerin kirkon pääkonttorissa työskentelevän ja Karatusan kirkkoprojektista vastaavan arkkitehti Jorma Laineen kanssa.
Jorma soitti äskettäin ja varmisti, että firman johtaja Sergeiilä on nyt lentoliput ensi yön lennolle ja työporukan tulo Abakaniin on aikaisin huomisaamuna.
Tästä odottamisesta löytyy jotain hyvääkin, sen lisäksi, että me ehkä olisimme oppineet hitusen kärsivällisyyttä, nimittäin se,että kun koko kevät on ollut hyvin sateinen, niin nyt on jo viikon verran ollut kuivempaa ja myös nuo hirret kirkkotyömaalla ovat päässeet kuivumaan.
Toivottavasti pääsemme Karatusassa reippaasti alkuun ja pääsemme tsekkaamaan tilanteen alotushirsien osalta. Työmiehet joutuvat kuitenkin ensin levittämään eristebitumin hirsiseinän alle.
Kun toissa kesänä purimme Joosen kanssa muutaman bulankalaismiehen avustuksella, välillä nosturiautoakin käyttäen, tuon vanhan hirsikirkon; hirret siirrettiin Karatusaan tulevan kirkon tontille. Siinä siirtovaiheessa mukana työssä oli myös silloinen Siperian lääninrovasti Omskissa viime kesään saakka asunut Juha Saari. Joose oli mukana vain ensimmäisenä hirsien siirtopäivänä, ja joutui lähtemään perheen terveystilanteen vuoksi Suomeen. Joose oli myös itse sairaana töissä sen viimeisen päivän, joka nenyi vielä aamutunneille ja kotona Minusinskissa hän ehti poiketa vain hätäisesti ennen lentoa Suomeen.
Joskus lähetyssaarnaaja joutuu venymään suorituskyvyn äärirajoille ettei työprojekti pysähdy paikoilleen, vaikka pitemmässä juoksussa on totta myös sanonta "ettei sota yhtä miestä kaipaa".
Ennen siirtoprojektia olimme Joosen kanssa ostaneet Sajan Lies sahalta Abakanista pyöröhirsimökin tarpeet ja kuljettaneet ne Juhan telikärryllä Karatusan kirkkotyömaalle vartijakoppia varten. Haimme Vitalin kanssa vankat 6 metriset pohjahirret mökille, jonka rakentelin kesäkuun alkupuolella.Vitali palkkasi avukseni yhden miehen, joka kypsyi työtahtiin päivässä, onneksi ylimpiä hirsiä paikoilleen liki kolmeen metriin nostellessani tuli viereisestä talosta eräs puolituttu Aleksander niminen mies avukseni.Niinä päivinä ei tullut mieleenkään ylimääräisen punttitreenin vetäminen.
Hirsien siirto Karatusaan tapahtui kahdessa vaiheessa kesäkuun puoliväliin mennessä,jolloin minun piti lähteä ajelemaan reissun aikana melkolailla "siipeensä saaneella" pikku Skoda Felicia dieselilläni peräkärryn kanssa kohti Suomea. Siperiaan menomatkalla jossain Uralin seutuvilla vitosvaihde oli alkanut pitää ylimääräistä ääntä ja siitä lähtien sillä autolla onkin ajettu enintään nelosella. Joosen käytössä ollut Mitsubishi katumaasturi oli lähes koko tuon keväällisen reissun huoltokorjaamolla Novosibirskissa ja Juha toi sen vasta tullessaan Karatusaan toukokuun lopulla.
Näin ollen tuo pikku Felicia oli ainut kulkuneuvomme. Slavalla oli kuitenkin Lada ja Vitalilla Lada Niva, niin että liikkeelle päästiin kyllä.
Ennen toista hirsien siirtorytistystä Juha rakensi täällä saarnakierroksella olleiden lestadilaismiesten kanssa kaunista aitaa kirkon tontille ja viritteli aitaan myös vanhoista valokuvista teettämiään isoja muovikankaisia kuvia, joissa kerrotaan luterilaisen kirkon työstä Karatusan alueella 1800 luvun lopulla.Kun minusinskilaisfirma aloitti viime kesänä perustus/kellarivaiheen rakentamisen he purkivat tuon nätin aidan ja rakensivat tilalle jämerän venäläistyylisen umpeen vedetyn lauta-aidan.
Samana päivänä kun lähdin sillä kertaa, siis kaksi vuotta sitten yksin ajamaan kotimaahan Juha siirsi talkoomiesten ja nosturiauton kanssa noin puolet hirsistä (kaikki lyhyemmät) kilometrin päässä sijainneen vanhan leipätehtaan varastoon. Seuraavana syksynä otimme Joosen kanssa vielä nosturiauton ja tapuloimme kaikki pitemmät hirret uudelleen siten että ne ovat hiukan erillään ja jokaisen kerroksen välissä on puut, jotta hirret ilmastoituvat.Rakensimme myös tapulille katoksen kevyt peitteistä ja uusimme sen kahteen kertaan,mutta nyt se ne kevytpeitteet ovat olleet jo pitkään riekaleina.
Perustus-,ja kellarivaihetta rakentanut Romanin minusinskilaisryhmä kuljetti leipätehtaan varastolta ne lyhyemmät hirret viime syksyn aikana kirkkotyömaalle, sillä leipätehtaan varastointiaika päättyi. He laittoivat niillekin hirsille kevyt peitteen, joka on kuitenkin haihtunut taivaan tuuliin.
- Eilisiltana fiilistelin taas jo vähän kotiinlähtö tunnelmissa kuuntelemalla suomalaista viihdemusiikkia ja siinä huomasin antaneeni Matille ja Tepolle ylimääräistä lisäansiota Kake Randeliinin kustannuksella.Olin käyttänyt blogiotsakkeessa Kaken biisiä: "On pakko painaa pitkää päivää", ja laittanut biisin Matin ja Tepon piikkiin.- No heillähän on hieman samantapainen alotus biisissään "Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen...".
Palattuani Karatusasta lauantaina tänne Minusinskin kvarttiiralle olen joutunut poikien kanssa samaan odottamisen kouluun, josta edellisessä blogissa kirjoitin. Odottelemme malttamattomina edelleen Karatusan kirkkoprojektia jatkamaan tulevaa kazanilaisfirman työryhmää.Aikataulut ovat muuttuneet jo kaksi kertaa. Aluksi kuudennesta yhdeksänteen ja nyt vielä kolmella päivällä kahdenteentoista kesäkuuta. Olemme soitelleet aiheesta Pietarissa Inkerin kirkon pääkonttorissa työskentelevän ja Karatusan kirkkoprojektista vastaavan arkkitehti Jorma Laineen kanssa.
Jorma soitti äskettäin ja varmisti, että firman johtaja Sergeiilä on nyt lentoliput ensi yön lennolle ja työporukan tulo Abakaniin on aikaisin huomisaamuna.
Tästä odottamisesta löytyy jotain hyvääkin, sen lisäksi, että me ehkä olisimme oppineet hitusen kärsivällisyyttä, nimittäin se,että kun koko kevät on ollut hyvin sateinen, niin nyt on jo viikon verran ollut kuivempaa ja myös nuo hirret kirkkotyömaalla ovat päässeet kuivumaan.
Toivottavasti pääsemme Karatusassa reippaasti alkuun ja pääsemme tsekkaamaan tilanteen alotushirsien osalta. Työmiehet joutuvat kuitenkin ensin levittämään eristebitumin hirsiseinän alle.
Kun toissa kesänä purimme Joosen kanssa muutaman bulankalaismiehen avustuksella, välillä nosturiautoakin käyttäen, tuon vanhan hirsikirkon; hirret siirrettiin Karatusaan tulevan kirkon tontille. Siinä siirtovaiheessa mukana työssä oli myös silloinen Siperian lääninrovasti Omskissa viime kesään saakka asunut Juha Saari. Joose oli mukana vain ensimmäisenä hirsien siirtopäivänä, ja joutui lähtemään perheen terveystilanteen vuoksi Suomeen. Joose oli myös itse sairaana töissä sen viimeisen päivän, joka nenyi vielä aamutunneille ja kotona Minusinskissa hän ehti poiketa vain hätäisesti ennen lentoa Suomeen.
Joskus lähetyssaarnaaja joutuu venymään suorituskyvyn äärirajoille ettei työprojekti pysähdy paikoilleen, vaikka pitemmässä juoksussa on totta myös sanonta "ettei sota yhtä miestä kaipaa".
Ennen siirtoprojektia olimme Joosen kanssa ostaneet Sajan Lies sahalta Abakanista pyöröhirsimökin tarpeet ja kuljettaneet ne Juhan telikärryllä Karatusan kirkkotyömaalle vartijakoppia varten. Haimme Vitalin kanssa vankat 6 metriset pohjahirret mökille, jonka rakentelin kesäkuun alkupuolella.Vitali palkkasi avukseni yhden miehen, joka kypsyi työtahtiin päivässä, onneksi ylimpiä hirsiä paikoilleen liki kolmeen metriin nostellessani tuli viereisestä talosta eräs puolituttu Aleksander niminen mies avukseni.Niinä päivinä ei tullut mieleenkään ylimääräisen punttitreenin vetäminen.
Hirsien siirto Karatusaan tapahtui kahdessa vaiheessa kesäkuun puoliväliin mennessä,jolloin minun piti lähteä ajelemaan reissun aikana melkolailla "siipeensä saaneella" pikku Skoda Felicia dieselilläni peräkärryn kanssa kohti Suomea. Siperiaan menomatkalla jossain Uralin seutuvilla vitosvaihde oli alkanut pitää ylimääräistä ääntä ja siitä lähtien sillä autolla onkin ajettu enintään nelosella. Joosen käytössä ollut Mitsubishi katumaasturi oli lähes koko tuon keväällisen reissun huoltokorjaamolla Novosibirskissa ja Juha toi sen vasta tullessaan Karatusaan toukokuun lopulla.
Näin ollen tuo pikku Felicia oli ainut kulkuneuvomme. Slavalla oli kuitenkin Lada ja Vitalilla Lada Niva, niin että liikkeelle päästiin kyllä.
Ennen toista hirsien siirtorytistystä Juha rakensi täällä saarnakierroksella olleiden lestadilaismiesten kanssa kaunista aitaa kirkon tontille ja viritteli aitaan myös vanhoista valokuvista teettämiään isoja muovikankaisia kuvia, joissa kerrotaan luterilaisen kirkon työstä Karatusan alueella 1800 luvun lopulla.Kun minusinskilaisfirma aloitti viime kesänä perustus/kellarivaiheen rakentamisen he purkivat tuon nätin aidan ja rakensivat tilalle jämerän venäläistyylisen umpeen vedetyn lauta-aidan.
Samana päivänä kun lähdin sillä kertaa, siis kaksi vuotta sitten yksin ajamaan kotimaahan Juha siirsi talkoomiesten ja nosturiauton kanssa noin puolet hirsistä (kaikki lyhyemmät) kilometrin päässä sijainneen vanhan leipätehtaan varastoon. Seuraavana syksynä otimme Joosen kanssa vielä nosturiauton ja tapuloimme kaikki pitemmät hirret uudelleen siten että ne ovat hiukan erillään ja jokaisen kerroksen välissä on puut, jotta hirret ilmastoituvat.Rakensimme myös tapulille katoksen kevyt peitteistä ja uusimme sen kahteen kertaan,mutta nyt se ne kevytpeitteet ovat olleet jo pitkään riekaleina.
Perustus-,ja kellarivaihetta rakentanut Romanin minusinskilaisryhmä kuljetti leipätehtaan varastolta ne lyhyemmät hirret viime syksyn aikana kirkkotyömaalle, sillä leipätehtaan varastointiaika päättyi. He laittoivat niillekin hirsille kevyt peitteen, joka on kuitenkin haihtunut taivaan tuuliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti