VÄLIMATKAN KROUVISSA

Takanapäin on jo rutkasti kilometrejä Suomesta lähdön jälkeen. Oliskohan jotain vähän päälle kolemetuhatta viissataa.Olemme nyt miljoonakaupunki Omskissa luterilaisen kirkon varikolla kielikoulussa olevan Aitamäen perheen asunnolla. Saavuimme myöhään sunnuntai-iltana ja tänään purimme kolmasosan Inkerin kirkon juuri uusitun tuhannen  virsikirjan lastista tänne. Loput kirjat jakaantuvat Novosibirskin,Krasnojarskin,Minusinskin,Karatusan,Sajanskin ja Irkutskin seurakunnille. Markus Aitamäki vie lähipäivinä tänne Virosta saapuvan Kaitsu Lappalaisen kanssa N.birskin kirjat perille. Meillä on tarkoitus ajaa täältä Krasnojarskiin ja sitten Minusinskiin ja Karatusaan. Karatusan khra Vitali Lutzagov vie virsikirjat Irkutskiin ja Sajanskiin joskus myöhemmin.
 Lähtö Suomesta  oli vielä tukkoisempaa kuin Kimillä alkuaikoina formuloissa, mutta pikkuhiljaa valmiiksi kotimaassa lämmitetettyihin renkaisiin alkoi löytyä pitoja ja Venäjän tullin jälkeen matka alkoi sujua oikein mukavasti. Taktiikka ajoihin oli suunniteltu peräti viiden pysähdyksen mukaan,
mutta sattuneista syistä (mm.kaverin bisnekset Yfassa) muutimme jo pohjoisen eli seiskatien reitiltä eteläisselle Ufan kautta Uralia ylittävälle reitille. Mahdolliset mäkitreenit Tsaikovskissa jäivät siis  pois ohjelmasta.  Ufassa poikkesimme kuitenkin  katsastamassa hyppyrimäet, mutta koska siellä ei ollut paikallsia treenejä ei minunkaan tarvinnut hypätä. Pienissä K20-40 mäissä oli uudet muovit, mutta isommassa (jotain 80-90m) oli ikivanhat muovit ja hyvin erikoiset metalliladut. Pelti- tai porsliininappuloitten sijasta oli tiheään istutetut  rautanaulan kannat . Suurin eli  vanha K120 mäen ruosteinen teräsrunko oli purettu vauhtimäen kaarteelta alaspäin.

 

  Bisnesten mentyä poskelleen keskityimme nauttimaan Retro-nimisen veteraanimuusikoitten torvisoitosta erään tavaratalon pihalla. Jututin soittajia ja esitimme toiveenamme kuulla Uralin pihlajat sekä Moskovan valot. Nautinto oli aivan upea, enkä olisi malttanut lähteä jatkamaan matkaa aivan heti.

Niin 24v vanha Transit, kuin myös melko vanha ( 12v) jonkun tekemä "omavalmiste" peräkärry ovat kestäneet hyvin matkan vaivat ja tien rytkytykset. Ainoastaan toinen peräkärryn iskreista irtosi jossain iskussa alapäästään. Sidoin sen kiinni kuormaliinalla ja kunhan sattuu sopiva korjaamo hitsautan sen kunnolla paikoilleen. Peräkärryn kuorma on nyt keventynyt melkoisesti, joten eiköhän se kestä lopunkin matkaa.
Tämän blogin otsikko : "Välimatkan krouvissa" löytyy Aleksis Kiven Nummisuutareista. Siinä harjastukkainen Esko tekee kosioreissua puhemiehenään viinaksiin taipuvainen Mikko Vilkastus.
Eskon suutari isä oli tietyn puusuutarin kanssa tehnyt kaupat Eskon ja puusuutarin tyttären naimahommista nimenomaisessa Puolimatkan Krouvissa  tietenkin ryyppyklasin äärellä.
Eskon kotipitäjän lukkari oli tehnyt tarvittavat asiakirjat jotka Eskolla oli matkassa. Poiketessaan levähtämässä kyseisessä krouvissa Esko oli raapustanut puumerkkinsä asiakirjaan .-Siitä on peräisin sanonta Eskon puumerkistä..  Mikko Vilkastus oli verottanut kaverusten matkakassa melkoisesti jo menomatkalla samaisessa krouvissa. - Pahasti ; Sanoisinko erittäin pahasti kaikinpuolin poskelleen menneeltä morsiamen hakureissulta palatessaan ( lukija voi tarkemmin syventyä tapahtumiin lukemalla k.o. Nummisuutarit)
kaverukset poikkeavat jälleen Puolimatkan krouvissa tunnetuin seurauksi. -Sen verran voin valaista asiaa, että Eskokin erehtyy ensimmäisen kerran maistelemaan miestä väkevämpää ja siitähän ei tietenkää hyvää seurannut.
Meidän Puolimatkan krouvimme tarjoukset ovat olleet huomattavasti Nummisuutareissa kerrottua parempia. Paitsi hyvää ruumiin ravintoa meitä on täällä hoidettu talon isännän toimesta Jumalan Sanalla. Myös ajomatkan aikana tuo hengellinen huoltopuoli on toiminut hyvin. Kun ajovuorot ovat tasapuolisesti jakaantuneet meidän kolmen miehen kesken, on Aino (jolta ajokortti puuttuu) lukenut meille päivän sanan Lutherin "Mannaa Jumalan lapsille" kirjasta ja myös pätkän Raamatusta. Iltaisin on veisattu yhteinen virsi ja yhdessä on rukoiltukin aamuin sekä illoin. Tietoisuus siitä, että niin kotimaassa, kuin myös täällä Venäjällä ja erikoisesti Siperiassa ystävät ovat muistaneet meitä matkalaisia rukouksin, on kantanut meitä päivänmatkan kerrallaan.
Tänään keskusteltiin matkan aikataulusta. Aino, joka on ollut täällä Omskissa kaksi kolmen kk. jaksoa olisi ollut mielellään täällä pitempäänkin eli ylihuomiseen, mutta minä olin sillä kannalla, että huomisaamuna pitäisi jo jatkaa matkaa, sillä Krasnojarskissakin Ville Melasen perhe saattaisi yrittää pitää meitä vierainaan edes jonkun aikaa ja onhan siellä myös hienoja nähtävyyksiä (mm." kivikylä").
Nyt illalla kuulin Markukselta, että Lappalaisen Kaitsu oli soittanut ja toivonut meidän viipyvän hänen tuloonsa asti, että hän voisi haastatella minua ja Ainoa.
 Kaitsu on tulossa tänne TV-ryhmänsä  ( Kaitsu+ juontajatyttö+ filmikamera ja nauhuri) kanssa ja hän tekee ilmeisesti jatkoa niihin TV-sarjoihin Inkerin kirkon Siperian työstä, joita on näytetty Suomessa Seiska-TV:ssä.
Kai Lappalainen oli perheineen muutama vuosi sitten lähettinä juuri täällä Omskissa, mutta siirtyi viisumi/maassaololupakysymysten vaikeutumisen vuoksi työhön Viroon.
-Nukutaan yön yli ja katsotaan ja tuumataan miten matka jatkuu, -Tapahtukoon Herran tahto!

PERINTEINEN LÄHTÖHÄSSÄKKÄ

Pantteri ei  pääse pilkuistaan, eikä seepra raidoistaan!  -Samoin näyttää olevan meikäläisen  Siperiaan lähtöjen kanssa. Kerta toisensa jälkeen lähtövalmistelut kasaantuvat ja synnyttävät melkoisesti stressiä.
Tänään meidän piti ylittää Venäjän raja, mutta tässä sitä istutaan kotona Viuhonmäessä. Aino ja isänsä Mikael , jotka minun piti hakea Pieksämäeltä tulivatkin Savonlinnaan ja nukkuvat jo. Mikael auttoi minua peräkärryn korokelaitojen asentamisessa  ja Aino pakkaili tavaroitaan.

 En malttanut lopettaa ajoissa talkoita Vattukylän mäessä ja houkuttelin sukulaismies Arskankin sinne talkoisiin. Kuuselan häistä palatessa tein melkoisen lenkin ja poimin Arskan kyytiini Transitiin Kuopiosta. Arska oli tullut Kuopioon Kustin ja minun juhannuksena ostamalla pikku Ford Ka:lla ja ajoi sen talkooreissun jälkeen takaisin Savonlinnaan. Itse jäin Kaisan perheen luokse Kuopion Itkonniemeen yöksi ja palasin kaikessa rauhassa torstaina kotiini Viuhonmäkeen.Palatessa poikkesin katsomassa Joroisten hyppyrimäkiä. Kaheksan ja yheksänkymment`luvuilla Joroisten mäissä olivilkasta toimintaa, mutta nyt on hiljaista kuin huopatossutehtaassa.
Arska osoittautui hyväksi ammattilaiseksi kaivinkonemiehenä ja sai myös asiantuntevaa myönteistä palautetta työskentelystään Haukipuron veljesten isä-Reinolta joka on eläkkeellä oleva entinen Haapaveden rakennusmestari.  jJanne Haukipuro jäiyksin jatkamaan maanvaihto-operaatiota Muorinmäen montussa.
Kotiin palattuani päivitin Muorinmäen hyppyrimäkien piirustukset ja lähetin ne Jannelle.
Olemme soitelleet asian tiimoilta jonkun kerran.Odotan mielenkiinnolla projektin etenemistä. Hyvä urheilukaverini Ylistaron Pikkujättiläinen , maanviljelysneuvos Raimo Rannanpää lupasi mennä traktorin ja telikärrynsä kanssa  auttamaan Jannea syyskyntöjen jälkeen,ellei tule ylipääsemättömiä esteita.
Eilen ratkesi pikku Ford Ka:n tämän syksyn "kohtalo". Kaisan ja Antin naapuri Milla,joka on kahden murriosikäsen pojan yksinhuoltaja oli ihastunut autoon ja vuokrasi sen toistaiseksi. Milla tulee ensi torstaina Kaisan ,Antin ja Epun kanssa hakemaan autoa.
Itse olisinollut jo valmis myymään tuon pikkufordin,mutta Kusti soitti ja toivoi pääsevänsä ensikesänä tapaamaan tuttujaan silläautolla.
Eilen Transitiin öljyjä vaihtanut huoltomies huomasi, että kardaaniakselin kumimurroksesta puuttui yksi 50/8 pultti. Pulttia etsiessäni onnistuin saamaan Automestarien varaosaliikkeestä huomisaamuksi Transitiin kaikkia pyöriä varten varaosalaakerit ja niinpä siirsimme lähtöä päivällä. Siirto oli tarpeellinen, koska saimme tänään tehtyäArskan ja myöhemmin illalla Mikaelin kanssa matka-autoon ja peräkärryyn tuiki tarpeellisia  parannuksia.
Huomisaamuna haen varaosat ja laitamme Ainon junalla Lappeenrantaan. Martti tulee häntä vastaan r-asemalle ja Aino voi  hoitaa pankkiasioitaan Lpr:ssa.
Soitin tänään myös Kelttoon,josta haemme Siperian seurakuntia varten tuhannen virsikirjan lastin, jonka jaamme Omskin,Novosibirskin,Krasnojarskin,Minusinskin ja Karatusan seurakunnille. Vitali vie Sajanskin ja Irkutskin  kirjat, kun liikkuu autollaan sielläpäin.
Tänään sain puhelimitse hyviä uutisia. Rosenlundin Hannun leikkaus olimennyt hyvin ja miseon nyt kuukauden sairaslomalla. Toivottavasti pääsemme yhdessä itsenäisyyspäivän seutuvilla harjoittelemaan Taivalkoskelle.

VATTUKYLÄN MAISEMISSA

Olikohan se viikko sitten torstai-iltana, kun karistin Rovaniemen pölyt lenkkarieni pohjista ja  lähdin valumaan alaspäin etelän maihin. - Joku Lapin mies Inarista oli kertonut joskus ennen talvisotaa kaverilleen pistäytyneensä etelässä ja taisi silloin poiketa vain Ivalossa.
 Etelä on suhteellinen käsite.
Pysähdyin Haapavedelle , mutta sitä ennen nukuin Transitissani jossain tienvarsihuoltamon pihassa Oulun alapuolella.  Tarkoitus oli täällä  Haapavedelläkin asua Transitissa, mutta Janne sai ylipuhuttua minut kortteeraamaan heidän kerrostaloasuntoonsa, josta heidän nelihenkinen perheensä on muuttamassa pois elokuun loppuun mennessä.  Poismuuton syy on asunnon vanhempien makuuhuoneessa ilmennyt homeongelma,joka on aiheuttanut turhaa pitkäaikaista sairastelua. Jannen perhe (vaimo ja kaksi lasta) ovat olleet Luohuan mummolassa, jonne Janne roudailee muuttolaatikoita, kunnes löytyy varsinainen asunto.
Rovaniemen Ounasvaaralla pääsin keskiviikkona aloittamaan oman muovimäkiharjoituskauteni . Hyppyjä K64 mäestä kertyi ke. ja torstaina yhteensä seitsemän. Pohjoisen reissuni sokeri ja  suola olivat vanhojen ja uusienkin urheilukavereitten ja valmentajien tapaamiset.
 Eilisaamuna soitin ystävälleni Matti Nykäselle Jyväskylään. Uutiset olivat hyviä. Matti oli bändinsä rumpalin Kristian Ijäksen kanssa käynyt edellispäivänä Jämsänkosken K45 mäessä. Nyt on Matillakin taas kerran onnistunut  lajiharjoitusvaihe alkanut. - Kristian harrastaa myös mäkihyppyä veteraanisarjoissa.
Aloitimme Jannen kanssa Vattukylän Muorinmäessä melkoisen maanvaihto-operaation, johon liittyy myös K35 hyppyrimäen puisen alastulorinteen rungon ja kannen oikaisu ja nostaminen oikeaan profiiliin.
Viisi vuotta sitten remontoimme ja suurensimme kolmistaan Jannen ja Vellun kanssa Vattukylän pojankossien (puolenkymmentä 12-15v) Muorinmäen "jyrkänteeseen" rakentaman K25 mäen kolmevitoseksi. Jo silloin aikoinaan alamäen savikkorinne oli vetänyt herneet nenäänsä ja päättänyt lähteä valumaan kohti parin-kolmensadan metrin  päässä Pohjanlahteen päin virtaavaa Pyhäjokea.
Muorinmäen ja Pyhäjoen välissä sijaitsee alkujaan Jaakko Haukipuron, mutta nykyisin poikansa Kallen
vuokraama laidunmaa. Tässäkin talkoorempassa meillä on ollut ihan haitaksi asti uskollisia  faneja. Kallen monikymmenpäinen suominautojen karja seuraa hyvin uteliaasti  remontinkehittymistä.
Hyppyrimäen suurennusremontin vaiheissa ajoimme syvennetystä mäkimontusta  melkoisen määrän savea maanparannusaineeksi Kallen pellolle. Remontin monttuvaiheessa paalutimme js salaojitimme alamäen kaarretta.
Talkoilla monttua syventänyt kylän kaivurimies joutui lähtemään viljankorjuuhommiin ja salaojitus jäi puutteelliseksi, vain toiseen laitaan tuli yksi salaoja ,kun toiseen laitaankin ja  niitten väliinkin muutaman metrin päähän toisistaan olisi salaojat tarvittu.
Itse lähdin kyläilemään Texasiin ystäväni ja Siperian missiokaverini Kusti Materon luokse. Viivyin Amerikoissa kolme viikkoa ja jo sinne tuli viestejä syksyn rankkasateista Haapavedellä. Ekana alkoivat sortua liian jyrkiksi jääneet sivupenkat ja niistä tauti tarttui myös varsinaiseen alastulorinteeseenkin vaikka se olikin paalutettu.
Myöhemmin alkutalvesta ajoimme Vellun kanssa kahdella traktorilla satoja kuormia tuota valunutta savikkoa Kallen laidunpellolle Jannen toimiessa lainakaivurin puikoissa.
Pojat pääsivät hyppäämään kahtena talvena, mutta 2-3 viimeistä talvea Muorinmäki on ollut hyppyrimäen osalta käyttämättömänä. Vieressä sijaitseva lumilautailuhyppyri on kylläjoka talvi ollut ahkerassa käytössä
Laadin mäkimiehille suunnitelmat ja piirustukset Muorinmäen maanvaihto-operaatiota varten. Saimme
hieman vastaavanlaisten,mutta kuitenkin pienempien maaperäongelmien kanssa Pielavedellä painiskelleitten veteraanihyppääjien porukalta hyviä vinkkejä ongelmista selviämiseen.
Mäkihyppääjät ja lumilautailijoitten edustaja perustivat Muorinmäen mäenlaskijat nimisen rekisteröidyn yhdistyksen lajiharjoituspaikkojen kohentamista ja käyttöä varten.
Suunnitelmat kustannusarviointeineen menivät läpi aluellisessa ELY-keskuksess, mutta kuitenkin ne avustusrahat jäivät käyttämättä.  Mäkimiehiä alkoi arveluttaa, että  jos korjausremontti epäonnistuu ja he joutuisivat ehkä maksamaan nuo avustusrahat takaisin Ely-keskukselle. -Nyt noitten avustusrahojen mahdollinen käyttöaikakin on jo mennyt umpeen.
Pari vuotta veljeään vanhempi Vellu  lopetti jo hyppäämisenkin vedettyään "lipat" mäessä. Vellu oli samoihinaikoihin alkanut viihtyä entistä enemmän Orimattilan ja Villähteen suunnalla.
-Kaksi viikkoa sitten sain kunnian olla suomalaisten ja muunmaalaistenkin vetraanimäkihyppääjien edustajana kannattamassa junnujärvistä mäkisuksivartiossa, kun Vellu ja Saara marssivat vihkimisen jälkeen ulos kirkosta. Häitä juhlittiin sitten, "niin maanperusteellisesti" Villähteen Seurojen talolla.
Viime talvena Jannelle löytyi uusi harrastuskaveri Jouni Isoaho, jonka kaivurihommia tehnyt isä oli tehnyt alkuperäiset maansiirtotyöt Vattumäen K25 mäessä. Pojat tekivät lukuisia harjoitusmatkoja n 150 km päähän Pielavedelle, jossa on sopivan kokoiset mäet. Talven viimeisillä keleillä Janne ja Jouni ajoivat n 350 kuutiota karkeaa sepeliä ja vieläkin karkeampaa tavaraa hyppyrimäen viereiselle pellolle.  Nyt menossa oleva maanvaihto-, ja rakenteitten korjausoperaatio on hyvässä alussa.
-Eilen Janne haastoi Facebookissa (www.autamiestämuorinmäessä.com) mahdollisesti joutilaita traktorimiehiä kärryineen talkoisiin Muorinmäelle.  Janne lupasi talkoolaisille palkkioksi hyvän mielen
ja kausilipun Muorinmäkeen
Tänään varmistui lopultakin Siperiaan lähtöaikataulu. Toinen lähettisihteerini Satu Eronen matkustaa Johannan ja lasten kanssa syyskuun lopulla. Joose lentänee Omskiin ja porukalla osallistumme Aitamäkien muuttoon ja käymme katsastamassa yhtä taloa Orlovkan "suomalaiskylässä".
Pitkästen lasten suomiope Aino Vuorimies lähtee Transitissa ja hänen kanssaan teimme komprosmissin aikataulusta. Lähdemme neljästään (Aino, isänsä Mikael ja "talkkarini"Arska) jos Jumala suo 17.09., siis viikkoa myöhemmin kuin olin suunnitellut. Ilmeisesti jätän näinollen mäkihyppykaluston Suomeen.
- Toivottavasti Taivalkoskelle tulee hyvä alkutalvi, sillä ensi talven veteraanien  MM-kisat pidetäänkin jo tammi-helmikuun vaihteessa Romanian uudessa Rasnovin mäkikeskuksessa.
Karatusan kirkkoherra Vitali Lutzhagov on laittanut facebooksivulleen  (Vitaly) hyviä kuvia kirkon perustus-, ja kellarivaiheen edistymisestä. Rakennusprojektia hoitaa joku babtistipohjainen rakennusfirma.
Minun ohjelmani jatkunee täällä Vattukylän maisemissa Kuuselan Tapion häihin (Alajärven kirkossa 7.9) saakka ja niistä ajelen Jyväskylän ja Kuopion kautta kotiin Savonlinnaan valmistelemaan seitsemättä Siperian keikkaa.

RENKAITTEN LÄMMITTELYKIERROKSELLA

Alaotsakkeeksi voisi hyvin laittaa vanhan tutun sanonnan "Kaapin takana on nainen".
Olivatkohan ne Matti ja Teppo, jotka aikoinaan esittivät hitiksi nousseen biisinsä "Kaiken takana on nainen".
Jos muistan oikein niin biisi jatkui: " .. joka ihanasti rakastaa... jota ei voi vastustaa."
Joku aihetta syvemmin spekuloinut oli joskus todennut, että mies ei oikein tahdo tulla toimeen ilman naista ja sitten jos ja kun saa juostua jonkun naisimmeisen kiinni joutuu huomaamaan, ettei se niin helppoa ole tulla toimeen hänen kanssaan. -No  meikäläinenhän voisi aihetta kommenteerata kokemuksen syvällä rintaäänellä, useammastakin näkövinkkelistä.
Perustavimmat ja parhaimmat pohjat aiheeseen löytyvät jo Raamatun alkulehdiltä luomisesta lähtien, mutta ei siitä nyt sen enempää.
Viime viikonlopulla lähdin jo perinteiselle renkaitten lämmittelykierrokselle ennen tämän syksyn Siperian "pikataipaleelle lähtöä". Paalupaikasta ja lähtöruudusta,sen paremmin kuin aivan tarkasta lähtölaukaukseastakaan ei ollut aivan tarkkaa tietoa, mutta olin mukaani lähtijöitä informoinut, että 9 tai 10.syyskuuta olisi tarkoitus lähteä.
Jo kolmen vuoden ajan olen "kosiskellut" näille karuille miesporukoitten siperialaiskeikoille jotain piristävää ja keventävää "laastienekeliseuraa", tosin heikolla menestyksellä.
Tälle reissulle oli sitten kuitenkin lopulta ilmoittautunut toinen lähettisihteerini, valtiotieteitä Helsingissä opiskeleva kolmenkympinkriisiä lähestyvä Satu Eronen, jota en ole kuitenkaan tavottanut ihan äskettäin puhelimella.  Jossain Kemijokivartta Rovaniemen suuntaan ajaessani  pärähti kännykkä ja Pitkästen lasten suomiope Aino Vuorimies soitti kyselleen Siperiaan lähtöaikatauluani. Muut matkaan lähtijät, jos Herra suo, ovat Ainon isä Mikael Bergman ja vävyni Jannen isoveli Arska Teivainen.  Aino olisi ollut kiinnostunut automatkasta halkiVenäjän, kun on tähän asti reissannut lentäen tai junalla, mutta tuo lähtöaikataulu oli hänelle liian kiireinen.
Minulla tuohon 9. tai 10. syyskuuta ajankohtaan sisältyi "oma lehmä ojassa"- juttu, joka liittyy mäkihyppyyn. Reitinvarrella Uralin itäpuolella olisi Venäjän kesämestaruuskisat 13-15.9. Nishni Tagilin juuri uusitussa mäkikeskuksessa (100km Jekaterinburgista pohjoiseen). Olisin yrittänyt päästä siellä jatkamaan muutama päivä sitten aloittamiani muovimäkitreenejä.
Tässä nyt sulattelen asiaa ja olen jo taipumassa  ajatukseen  lähtöaikataulun muuttamisesta, mutta en ole siitä vielä kenellekään laittanut infoa. Melko "vaivatonta" on sopia ja sommitella lähtöaikataulua kolmeen mieheen, mutta kun soppaan lisätään kokeiksi vielä pari itsenäiseen elämään tottunutta naisihmistä, yhtälön toteuttamisen vaikeusaste kasvaa huomattavasti.
Mutta kattellaan, kuten Kummun Kalle aikoinaan tuumaili. Eiköhän tästäkin päästä etiäpäin.
Nyt olen Haapavedellä virittelemässä Haukipuron Jannen kanssa paikallisen 1995 alkujaan Vattukylän pojankossien keskenään rakentaman ja 2008  K25:sta K35:seksi remontoimamme hyppyrimäen montun maanvaihto-operaatiota ja siihen liittyviä rakenteellisia korjauksia.
Aloitamme uusimalla monttuun umpitukkeeseen savivellistä menneen kaivon. Sitten poistamme montusta ja alamäen kaarteelta aina valuvan savikerroksen, laitamme suodatinkankaan ja riittävän tiheän salaojituksen, jonka päälle 60-70 cm paksun karkean sorapatjan. Pojat ajoivat talvella traktorien kanssa kilometrien takaa useita satoja kuutioita karkeaa vaihtomaata paikalle.
Melkoinen operaatio on myös puurunkoisen alastulorinteen kannen oikaisu ja kohottaminen oikeaan profiiliinsa. -Toivottavasti kaikki onnistuu ja paikalliset mäkihyppääjät pääsevät taas kolmen vuoden tauon jälkeen harjoittelemaan myös omassa mäessään ja aloittamaan myös mäkikoulun pitämisen
uusille junioreille.
Syyskuun seitsemäs päivä lupailin poiketa Kuuselan Tapion ja Kantosen Katjan häissä Alajärvellä ja Vimpelissä. Jos ehdin, niin käyn sitä ennen kotona. Varmuuden vuoksi otin kuitenkin pukutakin ja "simpsetit" mukaani Transitiin. Siellä ne kamppeet ovat sulassa sovussa moottorisahan ja kaiken muun remontti- ja mäkihyppykaluston kanssa.
Tämän renkaitten lämmittelykierroksen taaimmainen kääntöpaikka oli Yläkemijokivarressa Pekkalan koululla. Samassa paikassa kävimme kolme vuotta sitten Nykäs-Matin kanssa vihkimässä
ja saattamassa avioliiton rauhaisaan satamaan urheilukaverimme Matti Saaren ja hänen morsiamensa Virpin. Matin mäkitreenit ovat monipuolistuneet.Tosin olihan hänellä alan kokemusta ja jälkikasvua jo ennestäänkin. Nyt Matin treenilenkkiin on jo toista jaksoa sisältynyt vaipanvaihtamisen lisäksi lastenvaunujen lykkäämistä.  Kaiken muun menemisen ja tekemisen ohessa Matti hoitelee kalankasvatusbisnestään, jossa apuna häärii nuoruuden mäkihyppykaveri -80 luvulla maailmancupit ja lentomäetkin Suomen maajoukkueessa kolunnut Heikki Ylipulli.
Pääsin kahtenailtana hyppäämään Ounasvaaran K64 mäessä.Avasin näin myöhään muovimäkikauteni,kun oikea polvi sattui venähtämään toukokuussa Siperiassa futistreeneissä.
Heikki  coutsasi minua ja Mattikin ehti katsomaan toista mäkitreeniäni.
Ounasvaaran betonissa harjoitteli uutta paluuta mäkihuipulle yrittävä Harri Olli muutaman juniorin kanssa. Huolimatta molempina iltoina vallinneesta takatuulesta pojat pommittivat punaiselle.
Omat hyppyni jysähtelivät aivan kumpuun, mutta silti olin tyytyväinen ja myös valmentaja löysi niistä jotain hyvääkin. - Kukaan valmentajalavalla ei ollut joutunut hyppyjeni vuoksi kopasemaan nitropurkkia povitaskustaan.
Ehdin vaihtamaan muutaman ajatuksen Harrin kanssa ja kun kyselin kesän treenien sujumisesta, hän kommentoi, että pikku hiljaa mennään eteenpäin.Harrin harjoittelua on haitannut polvitulehdus, joka on estänyt kovemmat fysiikkatreenit.
Kävimme Heikin kanssa saunomassa Esko Ylipullin mökillä Kemijokivarressa. Seitkyt luvulla Esko valmensi Martti Niemen kanssa omien poikiensa ohessa myös meitä sallalaisia. - Juttua olisi riittänyt, mutta piti lähteä yöpuulle,sillä seuraavana päivänä oli ohjelmassa sorsanmetästyksen aloittaminen.
Ennen kakkostreenejä onnistuin tavottamaan langan päähän ja sitten myös ihan kasvokkain hyvän ystäväni, 70-80 luvun suomimäkihypyn kestotähden Esko "Piki" Rautionahon.  Esko kuuluu samaan korkeasti ihailemaani sarjaan Eino Kirjosen ja kaimani Aatto Pietikäisen kanssa, joille ei suotu arvokisamenestystä, vaikka olivatkin pitkään aivan mäkimaailman huipulla.
Muutaman vuoden ajan olen seurannut Pikin tyttären Jenny Rautionahon kehittymistä . Jenny on yksi Suomen lupaavimmista naismäkihyppääjistä. Viime kevättalven polvivamma iski väliaikaistatakapakkia,mutta uskon että se vaan kasvattaa kilpailijaluonnetta, jota tarvitaan sitten kun taistellaan menestyksestä maailmancupissa ja arvokisoissa.
Meillä oli Pikin kanssa todella  hyvät "raatit" hänen kämppänsä pihalla.  Kumpanenkin meistä on käynyt melko rankkaakin elämän koulua.Lämpimästi halaten ja siunaten jätin rakkaan veljen kun lähdin mäelle verryttelemään ennen hyppäämistä.
Tuolle renkaitten lämmittelymatkalle olin lähtenyt  jatkamaan tyttäreni Kaisan perheen luota Kuopion Itkonniemeltä hieman epävarmoin tunnoin.Pörssin pohja paistoi jo pahasti ja Transit imaisee likemmä kaheksan satasella ja dieselikin on Suomessa niin kallista.
Jo ajomatkalla pohjoiseen alkoi helpottaa. Sielu lepäsi jotenkin pohjoisen avarissa maisemissa.Oulun seudulla kokeilin tavottaa hyvää veteraanihyppääjäkaveriani , huippuluontokuvaaja Jorma Luhtaa, josta en ollut pariin vuoteen kuullut  juuri mitään.  Moneen kertaan olin soittanut,mutta hän ei ollut vastannut, mutta nyt vastasi tuttu ääni. -Siinä humahti kilometri, jos toinenkin ja "raatit" senkun jatkuivat.Luulen, että  Soneran laskuttajatkin tuon pitkän puhelun jälkeen huomaavat, ettäliikevaihto taisi nousta vaihteeksi plussan puolelle.
Etelään päin ajellessani oli todella hyvämieli. Kannatti tehdä tämäkin renkaitten lämmittely reissu, vaikka se finanssipuolella kirveleekin. Kavereitten tapaamisissa oli johdatuksen makua. Taivaan Isä meitä kaikkia siunatkoon ja valmistakoon Taivasta varten.

HARJOITTELUA UUDELLA KOMPJUUTERILLA

Kotilieden päätoimittaja, olikohan se Maire Varhela, kirjoitti joskus kymmenisen vuotta sitten, että suomalaista miestä ei saa helpolla lääkärin tarkastukseen eikä edes pieneen PSA verikokeeseen.
 Satuin lukemaan tuon jutun ja kun vähän myöhemmin sattuneesta syystä jouduin menemään työterveyslääkärille ja tämä kysyi tarkastuksen lopuksi sattuiko ,minussa olemaan muuta vikaa, niin pyysin lähetettä labraan k.o. verikoetta varten selittäen että piti yöllä käydä 3-4 kertaa vessassa.
Monien mutkien jälkeen, joita on tässä turha kertoa, heräsin keskussairaalassa eturauhasta köyhempänä nukutuksesta onnistuneen leikkauksen jälkeen.
Joskus elämä on kuin hiuskarvan varassa. Onneksi olin lukenut tuon artikkelin ja onneksi sattui hirsihommissa haaveri, jonka vuoksi oli pakko mennä lääkäriin  ja onneksi seuraavana vuonna uusintakokeen tuloksia katsellut uusi työpaikkalääkäri passitti minut urologin vastaanotolle koepalan ottoon.
Melkoinen kynnys suomalaiselle miehelle on myös mennä ostamaan uusia housuja, kun ne vanhat on niin hyvät ja mukavat, vaikka ovatkin jo pahasti kulahtaneet. Joltain sain hyvän vinkin, jonka haluan jakaa muillekin. Jos ja kun satut löytämään sopivat ja kelvolliset housut, niin osta samalla usemmat.
Yhtä lailla vetkuttelin tässä kompjuuteriasiassa. Kohta kahdeksan vuotias vanha palvelija oli nikotellut pitkään ja vetänyt herneen muutaman kerran ainankin toiseen sieraimeensa ja keväällä  molempiin.
 Lopulta reilu viikko sitten kampesin itteni viiskulmassa toimivaan alan liikkeeseen. Otin mukaani vanhan palvelijan, koska elättelin toivoa sen henkiin heräämisestä tai ainankin, että jos siitä saisi pelastettua valokuvat ja hyvässä lykyssä muutakin minulle tärkeää dokumenttia.
Kerroin tilanteestani ja katselimme tiskillä esillä olleita kannettavia. Mukavan oloinen nuori kauppamies lupasi tarkistaa mitä oli tehtävissä vanhan palvelijan kanssa ja seuraavana päivänä palasin kotiin uuden koneen kanssa huomattavasti köyhempänä noin euroja ajatellen. - Otin varmuuden vuoksi vanhan palvelijankin vielä vaivoikseni,  koska ajattelin, että jospa lapsenlapset keksivät sille vielä jotain käyttöä. Kauppamies kertoi siirtäneensä materiaalit uudelle koneelle. Hän piti käytönopastuskurssin, josta heti suurimman osan unohdin, mutta sain sentään internetin toimimaan.
Viikon päivät yritin päästä kirjoittamaan omaa blogia sekä veteraanien vieraskirjaa.Jälkimäinen onnistui lopulta eilen ja tänään kävin kyselemässä neuvoa ensin Arskalta ja lopuksi siitä kompjuuteriliikkestäkin.
Kuten arvoisa lukija huomaa,niin nyt onnistuu jo tää blogin päivittäminenekin.
Kesä on sujunut säitä pijellessä. Sikäli kuin tyttäriä perheineen on ollut Tallisaaressa olen minäkin poikennut sahailemassa ja karsimassa tuulenkaatoja ja suunnittelemassa puuliiterin kehikon pystyttämistä. Alulle en ole sitä vielä saanut.  Tässä kotona oon ajellut nurmikkoa ja raivaillut puskittunutta puutarhaa ja sain jopa kerättyä muutamasta puskasta punaiset viinimarjat ennen kuin rastaat ehtivät asialle.
Oma ruohonleikkurinikin  lakkasi toimimasta  (Oli huono ostos vain muutama vuosi sitten,olisko kymmentäkään),mutta olen kuletellut ikivanhaa, mutta myös vuorenvarmaa,  Joosen ruohonleikkuria Viuhonmäen ja Särkikujan (Pihlajaniemellä) väliä ja samalla ajellut nurmikoita ja marjapuskien vierustoja sielläkin. Samalla on tullut kyläiltyäkin, sikäli kuin isäntäväki on sattunut olemaan kotosalla.
Joku viikko sitten piipahdin Ryttylässäkin hoitelemassa Siperian reissuihin liittyviä asioita.
Kuluneena viikonloppuna kävin ensin Puijolla kattomassa FIS-cupin mäkikisoja ja samalla piipahdin Kaisaa Anttia ja pikku Eppua tapaamassa. Lauantaina edustin veteraanimäkihyppääjiä Vellun ja Saaran häissä Orimattilassa. Netinkautta auotoharrastusten tiimoilla Velluun tutustunut Saara oli kesyttänyt rekkamiehen ja häät olivat upeat ja lämminhenkiset. Yövyin Vääksyssä Teivaisilla ja sunnuntaina poikkesin urheilukaverini Hannu Rosenlundin farmilla Nastolassa. Tein lähes kahden kuukauden tauon jälkeen ekan "punttitreenin" Hannun kalustohallissa, jospa kuntoilu lähtisi tästä käyntiin.
Ensi viikonloppuna olen taasmenossa Ryttylään lähettipäiville.  Pari päivää sitten näin ensimmäiset Vitalin nettiin (facebookiin) laittamat kuvat Karatusan kirkon perustusmontusta. Anturat ja pohjalaatta oli jo valettu.
Lähden syyskuun alkupuolella jos Luoja suo taas ajelemaan kohti Siperiaa. Siellä on edessä kirkon hirsikehikon pystytys. Arskan piti olla lähdössä mukaan, mutta katsotaan miten äijän käy.
Lähettisihteerini Erosen Satu ja Aino Vuorimiehen isä valmistelevat lähtöä kuitenkin.
Puijolla tapasin erästä Pietarista kotoisin olevaa venäläistä coutsia, joka kertoi, että 13-15.9. on Nishni-Tagilissa  Venäjän kesämäen mestaruuskisat. Kattotaan pääsenkö riittävän hyvään kuntoon,jotta voisin poiketa siellä harjoittelemassa.

OMAA SÄNKYÄ EI VOITA MIKÄÄN

Niin se vaan on, että kotiin on aina hyvä tulla ja oma sänky on paras paikka nukkua.
Kompjuuterini veti sitten kait aivan lopullisesti herneet nenäänsä ja niinpä täällä blogirintamalla on ollut jo pitkään hiljaista. -Nyt kirjoittelen vanhimman tyttäreni kotona Jyväskylässä hänen koneellaan ja kotisänkykin saa luvan odottaa ainankin yhden yön verran ellei kaksikin.
Viikonloppu meni Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä. Tapahtuman aihe oli "Kuninkaan lähteellä".
Kankaanpäässä on lähde jossa aikoinaan Ruotsin kuningas on käynyt sammuttamassa janoaan ja siitä oli saatu idea tapahtuman yleisteemaksi. Todellisuudessa saatiin kuitenkin olla Kuninkaitten Kuninkaan Jeesuksen lähteellä. Taas kerran saatiin kokea, että itse Jumala oli oli Henkensä kautta vahvasti keskellämme ja siunasi koko tapahtuman alusta loppuun. Itse sain jo kolmannen kerran olla siunattavana muitten lähetyskentälle lähtevien kanssa tapahtuman päätösjuhlassa. Uusia lähettejä taisi olla neljä tai viisi ja muutama lapsikin. Meitä uudelleen lähtijöitä lienee ollut tusinan verran.
Suurimman osan ajasta olin päivystämässä Lähetysnäyttelyssä Venäjän osastolla, mutta ehdin kuitenkin tavata monia tuttuja sekä osallistua muutamaan tilaisuuteenkin. Perjantai-iltana kuulin työtoveriltani arkkitehti Jorma Laineelta, että Karatusan kirkkohankkeen perustus-, ja kellari osan tarjouskilpailun pohjalta oli päästy sopimukseen Minusinskilaisen rakennusfirman kanssa. Näin maalaispoikaa huimasi urakan hinta 7,5 miljoonaa ruplaa (181 tuhatta euroa) sen verran, etten nukkunut kunnolla kumpanakaan yönä. Kokonaiskustannusarvio on liikkunut 450-550 tuhannen euron tietämissä. Jos kaikki sujuu hyvin voitaisiin päästä jo lokakuussa nostamaan hirsikehikkoa ja
unelmana on saada uusi kirkko vesikattovaiheeseen, ennen talventuloa.
Ilmeisesti niin hirsikehikon pystytyksestä  kuin muustakin jatkorakentamisesta järjestetään myös tarjouskilpailu ja  Joosen ja minun sekä muitten mahdollisten talkoomiesten  osuus on toimia jonkunlaisina apumiehinä. No meillä Joosen kanssa on paras tieto ja kokemus Bulankasta purettujen ja siirrettyjen hirsien kunnosta . - Tärkeintä tässä vaiheessa on rukoilla, että Jumala saisi johtaa kaikissa ratkaisuissa ja myös, että Hän vaikuttaisi niin, että löytyisi tarvittava taloudellinen tuki eri rakennusvaiheisiin.
Kankaanpäähän lähdin perjantaina aamupäivällä Riikan ja Jannen luota, jossa teimme pientä vesiränni-, ikkuna- ja seinäremppaa. Janne jäi jatkamaan hommia ja oli saanut Riikan ja Tuitun avustuksella tehtyä myös tarvittavat maalaushommat. Nyt sadevedet kulkevat taas oikeaa turvallista  reittiä maastoon.
Paluumatkan Minusinskista tein yksin Transitilla SEKLin tyhjän peräkärryn kanssa Moskovaan saakka. Sieltä hain Sheremedovan kentältä Pitkästen perheen joitten kanssa ajettiin Suomen tulliin saakka, josta he siirtyivät Johannan äidin Kirstin tuomaan tuttuun Volkswagen Transporteriin.
Minä vein peräkärryn Ryttylään. Poikkesin veljeni Martin luokse Taavettiin pariksi yöksi.
Savonlinnan Tallisaaressa oli jo Riikan ja Kaisan perhe kesänvietossa ja siellä minäkin olin muutaman päivän ajan.  Yöt nukuin kotona Viuhonmäessä.
Myös ystäväni Kusti Matero palasi OB-joelta missioreissultaan. Hain hänet Lahden rautatieasemalta
ja samana iltana vierailimme Uukuniemellä Veikko ja Sofia Ainaloitten upeassa suuressa hirsitalossa.
Tapasimme myös 6-10v lapset, kaksi poikaa ja tytön sekä Aunuksesta sinne lomailemaan saapuneet Sofian vanhemmat. Edellisestä vierailustamme Veikon rannassa oli jo 15 vuotta. Silloin Veikko oli vielä poikamies ja rannassa oli vain pieni saunamökki. Nyt paikkaa ei ollut tuntea, niin paljon sinne oli rakennettu.
Seuraavana päivänä menimme Kustin kanssa etsimään hänelle reilun viikon ajaksi vuokra-autoa, mutta lopulta ostimme puoliksi koppakuoriaista muistuttavan rippikoulupojan ikäisen 220 tkm ajetun Ford Ka:n. 700 eurolla. Sovimme, että aina kun Kusti tulee Suomeen auto on hänen käytössään.
Koppakuoriainen rekisteröitiin minun nimiini. Voin käyttää sitä itse  tai lainata tyttärilleni tai talonmies Arskallekin tarvittaessa, tai laittaa seisontavakuutukseen. Suurin kustannus onkin vakuutukset, kun siihen ei ole vielä bonuksia.
Mäkihyppytreenit ovat olleet jo viisi viikkoa jäissä Minusinskissa sattuneen polvivenähdyksen vuoksi. Nyt polvi alkaa olla jo suht hyvä, mutta elopaino on lisääntynyt taas melkoisesti.Vävy Karin digivaaka näytti äsken 73 kiloa  vaatteet päällä. No aamupaino lienee kiloa vähemmän, mutta "Itku ei auta markkinoilla", oikotietä onneen ei ole. Liikkeelle on lähdettävä ja hieman myös katsottava mitä laittaa suuhunsa.

SUOMEENLÄHTÖTUNNELMISSA

Edellisen blogin otsikko ei oikein sovi tämän kertaiseen.  Kulunut viikko yhdessä suomalais-ruotsalais-norjalaisryhmän kanssa on nyt takana. Viime yön nukuimme Sajanin vuoristossa Jergagin luonnonpuistossa retkeilymökeissä. Paluumatkalla pääosa ryhmää jatkoi Joosen kanssa katsomaan Jenisein suurvoimalaa ja suurta (245m korkea ja n 700-1000m pitkä) patoa.  Vein juuri krasnojarskilaisen tulkki Bertan ja Susanna Melasen junalle, jolla he lähtivät Krasnojarskiin. Toiset menevät perässä myös junalla perjantaina.
Joose jää vielä perheensä kanssa tänne  Minusinskiin , koska tänne tulee huomenna  Karatusan kirkon suunnittelija arkkitehti Jorma Laine.He lentävät kait maanantaina Suomeen ja ovat ennen minua perillä. Lähden tällä kertaa  ajelemaan yksin Ford Transitilla (perässä SEKLin katettu peltikärry).
Tämä viimeinen vieralijaryhmä kuuluu lestadiolaisen herätysliikkeeseen ja sen ruotsinkieliseen LFF ryhmään.Yhdeksän miestä ja kolme viehättävää neitokaista. Heidän kanssaan oli ilo tehdä työtä. Toivottavsti tapaamme heitä niin täällä kuin joskus siellä "lännessäkin".
Oma kompjuuterini on nikotellut taas viime aikoina, mutta eipä tässä olisi ollut juuri aikaakaan kirjoitella. Katsotaan josko kotimaassa saisin akaiseksi palata tarkemmin kulunee
n viikon tapahtumiin.