"KUN SURU KOHTAA, KIPU TARTTUU SYDÄMEEN..."

AnnaMari Kaskisen sanoittaman ja Pekka Simojoen säveltämän"Ylitse merten, kohti laajaa maailmaa.." biisin kolmannen värssyn sanat nousivat mieleeni kun ajattelin viime päivien ja jo sitä ennenkin maailmalta kantautuneita järkyttäviä ja surullisia uutisia.
Ukrainan ilmatilassa  sotatoimialueella alasammutussa koneessa kuolleet kolmisensataa ihmistä järkyttivät  koko maailmaa. Kuitenkin nuo uhrit olivat meille tuntemattomina kaukausempia. -Kahden pitkään Keski-Idässä avustustyötä tehneitten tuttujen suomalaisnaisten raaka murha menneellä viikolla tuli niin lähelle.
Elämä jatkuu kuitenkin, ja niin jatkuu myös otsikon biisin sanat:"Rukous kantaa meitä uuteen huomiseen.."  Nyt  on tarpeen rukoilla voimia ja siunausta sureville läheisille ja kantaa esirukouksin myös kyseisellä alueella vielä työtä jatkavien ihmisiä sekä avustusjärjestöjä.
Myös Ukrainan sekä Lähi-Idän kriisien puolesta pitäisi muistaa rukoilla enemmän.
Kun palasimme Arskan ja Mikaelin kanssa Siperian helteistä Suomen "lyhyeeseen ja  vähälumiseen kesään" aamuyöstä toisena juhannuspäivänä, emme osanneet kuvitella,että edessä olisi kuitenkin vuosisadan "hellekesä".  Sitä on nyt eletty todeksi myös Suurjärven Tallisaaressa. Kaikki kahdeksan lastenlasta vanhempineen ovat lomailleet tyttärieni kesäpaikassa, jonka täkäläiset sukulaiset ovat nimenneet "puuhamaaksi", koska joka kesä, jo toistakymmentä vuotta siellä on koko ajan rakennettu ja nyt jo myös korjattu jotain.
 Heti alkuun oli hieman isompi korjausurakka,kun viime syksyn myrkyissä oli iso petäjä kaatunut Teivaisten kesämökin verannan päälle , ruhjoen huopakattoa ja koolinkeja lähes parin metrin matkalta. Siperiassa harjoitelleena telinetimpurina rakensin asialliset tellingit.  .Janne ja Kari tekivät varsinaisen korjausremontin.
Kevättalvella  olimme talkoilla savotoineet syysmyrkyn jäliltä koko saaren osalta yli 50 rungon kuusitukkisavotan. Jannen ja Arskan lisäksi olivat talkoissa tukkien roudauksessa puolen kilometrin päähän mantereen puolelle sukulaismiehiä ja tuttaviakin. Kalustona m-kelkka,pari mönkijää ja mantereen rannassa kuormaajalla ja metsäkärryllä varustettu traktori.
-Saarikesän katkaisi osaltani vajaan viikon mittainen Kuopion reissu, jonka aikana nytkäytimme Antin kanssa heidän paritaloremppaansa taas pykälän verran eteenpäin. Uusiin ja upeisiin portaisiin olohuoneen perälle asennettiin pari uutta askelmaa. Viimeiset kaksi Antti asentaa sitten kun lattia onhiottu ja maalattu. Nyt sieltä kuitenkin jo kuljetaan yläkerran makuuhuoneeseen. Vanhat liian jyrkät ja ahtaassa paikassa olleet portaa keittiöstä purettiin pois ja heitettiin pihalle. Saman tien asennettiin tyhjäksi jääneeseen porrasaukkoon tarvittavat koolingin  niin yläkerran lattialautoja,kuin keittiön kattopaneelejakin varten. Yläkerrasta siirrettiin myös yksi ovi uuteen paikkaan, joten nyt pääsee uusilta portailta menemään suoraan keittiön päällä sijaitsevaan makuuhuoneeseen. Laitoimme alulle myöskin keittiön ja olohuoneen väliseinäremontin.Talon väki saa nyt "makustella" millaisen ratkaisun haluavat siihen.
Tuittu oli mukana tuolla Kuopion reissulla paimentamassa 3,5v Eppu  Akustia. Kaisa pääsi tekemään maalarin hommia.  Olohuoneen ikkunanpokat muuttuivat tummista vitivalkoisiksi.
Kuopioon ajoimme "mutkan kautta suoraan" ja kävin SEKLin ja Pieksämäen srk:n telttaevankelioimispäivillä kertomassa Karatusan terveisiä. Noin 170 hengen kokousteltassa lienee ollut parisenkymmentä kuulijaa.Tuittu jäi istumaan Transitiin käsissään jokin kirja. Olin parkkeerannut autoni aivan lähelle teltan oviaukkoa jätin kuskin puoleisen ikkunan auki ja niin 17v  tyttärentytär Savonlinnan Taidelukiossa opiskeleva Tuittu sai elää mukana telttakokous tunnelmissa. - Itse olin vajaan 16 vuotisena saanut tulla uskoon koko Luumäen pitäjää järisyttäneissä herätyksissä 53v sitten. Tietenkin kaiken takana oli ollut Jumalan Hengen pitkäaikainen hiljainen työ. Jo pikkulapsesta asti äidin rukoukset, pyhäkoulut, srk:n kesäleirit, velimiehen pitämä poikakerho, hitaan sitkeä ja pitkäveteinen rippikoulu oppikoulun 5.luokan yhteydessä koko talven ajan yksitunti joka perjantai koulun jälkeen. Viimeisenä "niittinä" kahden viikon mittainen srk.nuorten Lapinretki. Silloiset telttaevankelioimispäivät Taavetissa mv. Rusasen pellolla alkoivat heti Lapin retken jälkeen. Kolmantena iltana sanankuulossa (taka penkissä ja ulko-oven pielessä) olin kuin kypsä omena, joka olemattomalla ravistelulla putoaa puusta. 16.08. 1961 tuli samana iltana uskoon seitsemäntoista nuorta. Se oli merkittävin käännekohta elämässäni. Melkoista rämpimistähän se kilvoittelu uskossa on ollut  ja monenlaisia vaiheita siihen on mahtunut, mutta edelleen on suunta selvillä; kohti Taivaskotia ja sinne  haluaisin viedä myös kaikki läheiseni ja siinä sivussa muitakin aina Siperiaa myöten.

KESÄ TULI LOPULTA SUOMEENKIN

Olimme Siperiassa ehtineet nauttia helteistäkin ja lueskella netistä kuinka kotisuomessa kärvistellään lähes nollakelissä. Tulomatkalla jossain Moskovan seudulla kelit viilentyivät.  Raja ylitettiin  aikaisin juhannussunnuntaina aamuyöstä. Kotimatka oli tehty "yhden pysäytyksen taktiikalla". PidimmeTsaikovskin mäkihyppykeskuksessa kolmen harjoitushypyn mittaisen tauon juhannusaaton kunniaksi. Tietenkin tankkailimme niin Transitia kuin miehistöäkin aina tarpeen vaatiessa. Pari laakerinvaihtoremppakin mahtui matkan varrelle.Peräkärryn laakeri vaihdettiin omin voimin tienposkessa ja vasemman etupyörän laakerin vaihtoivat erään tienvarsikorjaamon miehet. Varaosat löytyivät Transitin peräkontista.
Edellisen jutun lopussa olin maininnut kirkon työmaalta lötyneestä kuollesta miehestä. Muutamaa päivää myöhemmin varmistui miehen henkilöllisyys. Hän ei ollut se meidän tuttavamme Sasha, vaan eräs tataarimies, joka asui lähellä kirkkotyömaata. Mies oli noin 50v  ilmeisesti alkoholisti, kuten lähes 10v nuorempi veljensäkin, joka tuli tapaamaan meitä kun Eduardin kanssa siivosimme pyöröhirsimökkiä rakennustyömaalla. Olin juuri kiertänyt koko rakennustyömaan ja huomannut että tontin eräällä nurkalla pusikossa oli joitain miehiä.Sieltä kuului jotain keskustelua ja kohta tuon kuolleen veli tuli luoksemme ja kertoi olevansa vainajan veli. Mies oli humalassa ja hän kysyi voisiko Vitali tulla hautajaisiin siunaamaan hänen veljensä. Kävi ilmi, että he olivat ortodokseja tataaritaustastaan huolimatta. Vitali sanoi, että parempi olisi pyytää paikallista ortodoksipappia.
Vainajan veli jutteli kahteenkin kertaan kanssani ja yritin olla mahdollsimman huomaavainen huomioon ottaen tämän noin nelikymppisen elämän tilanteen.
Viikko jälkeen juhannuksen tuli Riikka lasten kanssa Vääksystä ja Jannekin myöhemmin kun selvisi töistään.Myös  Tiinan perhe tuli Jyväskylästä (18vEero oli jäänyt talkkariksi kesätöitten vuoksi) ja Kaisa Epun kanssa Kuopiosta (Antti tuli Siilifolkin jälkeen perästä).
 Ensimmäisellä viikolla majoituttiin täällä minun kodissani Viuhonhovissa  ja Tallisaaressa käytiin sikäli kuin ei pahemmin satanut,mutta jo viime viikolla kelit lämpenivät sen verran, että porukkaa jäi yöpymään jo saareenkin. Itse oon yönseudut päivystellyt Viuhonmäessä MM-fustiksen edistymistä.
Menin Joosen perheen mukana KL-päiville Jyväskylään ja palasin sieltä Antti Lammin vanhalla as.Mersulla.  Aika Jyväskylässä  meni kuin siivillä päivystellessäni Venäjän osastolla. Pasteerailin lähes koko ajan Abakanista vasta ostetussa kasakan uniformussa. Samoin teki Mikaelkin. Arska "petti" porukan jäämällä kotiin ja niin hänen pusakkansa lojui käyttämättömänä. Arskan veli Vilho tosin kokeili  puseroa kun pyysin ja hyvin se hänellekin mahtui. Molemmat vellokset "painivat"nykyään  sarjassa 95-100 kiloa.
Päivystysvuorot jakautuivat Joosen,Jorma Laineen ja Juha Saaren kanssa, mutta siellä tuli istuskeltua pe-la muutkin ajat Venäjän osastolla oli koko ajan videopalveluineen myös Mikael ja melko usein myös hänen tyttärensä Aino, joka toimi puolitoista vuotta Minusinskissa Pitkästen lasten Suomi-opena .
Monta tuttua, joista on erikseenmainittava entinen Rannikon ja nyk.Laasasen Päivi poikkesi  miehensä kanssa juttelemassa kanssani. Olin tavannut Päivin miehen Timon vain kerran Flankkumäen Leenan opettajaksi valmistumisjuhlissa Kangaslammilla. Timo on kotoisin Vetelistä ja on sukua mv.Lassi Laasaselle. Lassi kuten vaimonsakin olivat kesällä -64 minun srk.nuoriani kun olin kesätöissä Vetelissä 18 vuotiaana.  2010 "törmäsin" Lassi Laasasen tyttäreen Susannaan  Krasnojarskissa. Susanna on nykyisen Siperian lääninrovastin  Ville Melasen vaimo.  -Pieni on tää maailma!
Vasta sunnuntaina pääsin KL-päivien juonesta kiinni ja kuuntelin Liisi Jokirannan raamattutunnin ja osallistuin perhejumikseen ehtoollisineen. Lähetysjuhlassa olin taas kerran matkaansiunattavien joukossa. Piispa Repo painoi kätensä reilusti siunattavien pään päälle, kuten oli tehnyt aikaisemmin myös Kuopion piispa Jari Jolkkonenkin.  Ainut uusi lähetiksi vihitty oli Heikki Huttusen tytär, joka lähtee Etiopiaan. Meitä uudelleen työkentälle lähteviä lienee ollut jonkun matkaa toista kymmentä.Joukossa oli minun lisäksi  muitakin eläkeläisiä mm.Japaniin taas palaava  Jorma Pihkala vaimoineen.
Yövyin Tiinan perheen ok.talossa Kannaksen kadulla aivan lähellä juhlapaikkana toiminutta Hipposhallia, siskoni Anjan ja hänen miehensä Rennensä kanssa. Anja odottelee rintasyöpäleikkaukseen pääsemistä.Siskoni oli vasta perjantaina saanut tiedon, että k.o.syöpä on ärhäkkää laatua. Toivottavaa olisi päästä nopeasti  operoitavaksi.  Anja sisko oli kuitenkin hänelle niin tyypillisesti luottavaisella mielellä ja ennen KL-päiviltä lähtöä hän kertoi käyneensä esirukouspalvelussa, jossa hänet oli voideltu öljyllä Herran nimessä ja tietenkin myös rukoiltu hänen puolestaan.
Kirjoitin Anjasta, jotta sinäkin  voisit muistaa siskoani rukouksin.Anja jäi eläkkeelle  pari-kolme vuotta sitten palveltuaan SEKLin lähetysosastolla ensin sihteerikkönä ja myöhemmin lähetyskuraattorina  yli 35 vuotta. KL-päivien lähetysosaston valmistelu oli aikoinaan Anjan heiniäja hän ottinsen niin tosissaan, että kun hänellä alkoi kesäloma tapahtuman jälkeen,niin yleensä aina hän aloitti loman sairastumalla liikkarasituksen ja stressin vuoksi.
Itselläni oli ollut onnistunut eturauhassyöpäleikkaus kymmenen vuotta sitten,joten jollain lailla tunsin ne tunnot joissa pikkusisko eli. Äidillämme Almalla oli ollut 72 vuotiaana rintasyöpä, jolloin häneltä oli poistettu toinen rinta. Hän eli sen jälkeen vielä 12v.  Samanikäisenä oli isällämme Toivolla ollut myös eturauhassyöpä, mutta häntä ei leikattu. .Isä eli 77 vuotiaaksi .
Veikko Lavi olisi sanonut tilanteesta että "Sukuvika jos sukset ei luista". Geeneissämme lienee jotain syöpään viittaavaa. Tosin minut aikoinaan operoinut kirurgi ja urologi Raimo Terho sanoi minulle, että jos kaikki suomalaismiehet eläisivät satavuotiaiksi, niin kaikilla olisi eturauhassyöpä.
No eihän se tietenkään ole sataprosenttinen totuus, vaikka eturauhasen liikakasvua olisikin  jo kaikilla sen ikäisillä, niin onhan niitä senkin ikäisiä ollut ilman k.o.syöpää.
Vanhinta vunukkaani Eeroa tapasin vain pikaisesti yön seutuna Jyväskylässä, kun hän palasi kavereittensa luota myöhään kotiinsa Kannaksenkadulle. Katsoimme jopa yhdessä yhden MM-futismatsinkin puoliajasta loppuun, mutta minä taisin nukahtaa sohvalle kohta toisen puoliajan alkupuolella ja kun heräsin oli ottelu jo ohi.
Muitten lastenlasten kanssa oon saanut viettää aikaa ihan mukavasti niin täällä kotona Viuhonhovissa, kuin myös Tallisaaressa. Turusten nuorimmainen pikku Inkeri 4v oli ollut jopari päivää kuumeessa ja eilis iltana vanhemmat käyttivät häntä sairaalassa vastaanotolla. Tänään olivat vieneet pissanäytteen labraan ja diaknoosi pitäs tulla pikapuolin. Jotain iho-oireita oli Inkerillä ollut ja olonsa oli tuskainen kun eilisiltana näin häntä poiketessani Tallisaaressa.
Syyskuussa pitäs lähteä Joosen kanssa jatkamaan Suetukin kirkon ulkovuorausremonttia. Sinne on lähdössä  myös  pieni talkoolaisryhmä pohjanmaalta.  Aikataulu on vielä auki. Minulla olisi syyskuun puolivälissä myös veteraanihyppääjien kesä-gp tapahtuma tutussa Villachin mäkikeskuksessa Itävallassa. Martin pitäisi lähteä roudaamaan hyppääjien kalustoa sinne ja hän tarvitsisi mukaan vähän nuorempaa ja kielitaitoista miestä. Aikataulut taitaa mennä päällekkäin
yksi mahdollisuus olisi myös jos Arska lähtisi Masalle kakkoskuskiksi. Arskan veljet Janne ja Vilho ovat kerran talvella olleet mukana Harrachovin MM-kisareissulla. Nyt voisi olla ison veljen vuoro.-En ole vielä asiasta jutellut Arskan kanssa.
Elokuussa minulla on Aapon rippijuhlat 3pvnä ja 10.08. on veljeni Ilmarin vaimon Saimin synttärit Luumäellä. Jossain elokuun vaiheissa on myös lähettipäivät Ryttylässä ja sitten ennen elokuuta pitäisi käydä raivaamassa erään leskeksi jokunen vuosi sitten jääneen opiskelutoverin tonttia Mäntyharjulla. Jossain välissä pitäs ehtiä muovimäkeenkin, lähinnä Lahteen. Elokuun puolivälissä on Puijolla ensin FIS mäkikisa ja heti perään COC:n mäkikisa. Jos hyppykunto löytyisi sitä ennen niin siellä olis mahdollisuus toimia koehyppääjänä K120 mäessä.
Jotta tuo haave voisi tapahtua, niin lopetan nyt kirjoittamisen ja menen kellariin kolistelemaan puntteja. Sitten pitäs vielä sen verran ryhistäytyä ettäkirjoittaisin matkalaskut niin perillä  Siperiassa ajetuista kilometreistä, kuin myös kotimatkastakin.

JÄLLEEN KOTISUOMESSA

Olin lupaillut pojille  huhtikuussa menomatkalla (Arska ja Mikael), että juhannusta vietetään Suomessa. Kun Suetukin ulkovuorausremontti päättyi jo toukokuun lopulla  kolmen hengen  pohjanmaalaisryhmän lähdettyä lentämällä Suomeen ja Pitkästen kvarttiiran (asunnon) tyhjennys sujui noin viikossa ja myös  Joose pääsi lähtemään kotimaahan jo kesäkuun eka viikolla,näytti siltä että meidänkin kotiinlähtömme saattaisi jopa aikaistua.   Oltiin kuitenkin Venäjällä ja vieläpä  Siperiassa, jolla on taipumus opettaa milloin ketäkin.
Olin luvannut arkkitehti Jorma Laineelle ja kazanilaisfirman johtaja Sergeille , joka oli lähtöisin Marin maasta,odottaa Siperiassa, kunnes Sergei tulee  työryhmänsä kanssa aloittamaan Karatusan kirkon kakkosvaiheen rakentamista.
Aikataulu muuttui kolmasti ja lopulta Sergei tuli yksin. Kazanilainen prigadir (työnjohtaja), jonka piti tulla johtamaan projektia oli loukannut olkapäänsä ja tarvitsi sairaalahoitoa.
Karatusan työmaalla meitä  odotti kuitenkin n 35v abakanilainen Konstantin niminen rakennusalan ammattilainen, josta tuli kirkonrakennustyömaan uusi prigadööri.  Työmaakatselmuksen jälkeen käytiin yhdessä syömässä ja sen jälkeen Sergei ja Konstantin allekirjoittivat Vitalin kotona melkoisen pumaskan papereita, eli tekivät tarvittavat työsopimukset.
Samalla minusinskilainen aktiivi seurakuntanuori 19v Eduard sai työsopimuksen lautapojan eli oppilaan hommista joka toimii samalla yövahtina. Eduartin majoitus järjestyi toissa keväänä rakentamaani pyöröhirsimökkiin tontin nurkalla.
Lähdimme Eduatin kanssa  Minusinskiin. Sergei jäi yhdeksi  yöksi Karatusan hotelliin. Hän ja Konstantin tekivät puhelimitse rakennusmateriaali ja sahatavaratilauksia ym.valmisteluja.
Vitali toi Sergein la.iltana Minusinskiin ja minä vein johtajan sunnuntaiaamuna Abakanin lentoasemalle.  Ehdimme jutella Sergein kanssa paljon niin kirkon rakentamiseen liittyvistä kuin muistakin asioista.  Minusinskin srk:n khra Salava Shadrin oli lähtenyt perheensä kanssa lomalle Novosibirskiin samoihin aikoihin kuin Joose lähti Suomeen. Diakoni Oleg, joka päätyönään opettaa englantia ja ranskaa Abakanin yliopistossa toimitti jumalanpalveluksen.Mukana oli myös tuttu ehkä n 35v kanttori. Minun tehtävänä oli kuten edellisenäkin sunnuntaina lukea tekstit suomeksi. Kuten useimmiten niin nytkin vietettiin myös Herran Pyhää Ehtoollista pikku porukalla. - Lähdimme Eduartin kanssa iltapäivällä Karatusaan siivoamaan edellisen työryhmän vartijoitten jäliltä sikolättiä muistuttanutta vartijamökkiä. Sunnuntain ja maanantain välisen yön Eduart nukkui Vitalin olohuoneen sohvalla ja minä Mitsubishissä.
Maanantaina aloitettiin noin kymmenen maissa työmaahartaudella, jonka Vitali piti. Meitä oli työnjohtaja Konstantin ja lähikylästä Minusinkin tien suunnalta tullut 25v kirvesmies Oleg ja Eduart Vitalin ja minun lisäksi.
Vitalin piti jo maanantaina lähteä perheensä kanssa Mitsubishillä viiden päivän lomareissulle Sajanin vuoriston eteläpuolelle Tuvan Kiziliin,mutta hän siirsi lähtöä.
Maanantaina purimme neljästään pitkän hirsitapulin päälle rakentamamme katoksen ja siivosimme samalla työmaata kantaen naulaiset ja betoniset lankunpätkät suureen kasaan vartijamökin puolelle perustusta/kellaria.
Illalla tuli työmaalle pienehkö  nosturiauto, jolla nosteltiin ja samalla tapuloitiin pitkän hirsitapulin päälle varastoidut pienemmät kattorustingit.Myös Vitali heilui hirsnipun toisessa päässä lankkikengissään, mustissa prässihousuissaan ja kauniissa papinpaidassaan. Ne Bulankasta puretun hirsikehikon poikittaiset 12 metriset kattovasat ovay edelleenkin hirsitapulin pohjalla.
Konstantin passitti nosturiauton takaisin lähtöpaikkaansa ja aloitimme perusteellisen alimpien hirsien katselmuksen. Tiistaina pojat (Oleg ja Eduard) irrottivat naulat katoksesta puretuista laudoista ja ryhtyivät myöhemmin rakentamaan niistä portteja rakennustyömaan aitaukseen. He myös korjasivat kaikki hulikaanien hajoittamat kohdat aidassa.
Olin tiistai aamuna soittanut Arskalle ja pyytänyt heitä Mikaelin kanssa Karatusaan.
Kävimme Konstantinin kanssa Suetukin tien varrella Tseremuskankylässä sijaitsevalla sahalla,mutta pomo oli käymässä Karatusassa ja tulikin sitten kirkon tontille. Konstantin tilasi sahalta sakastin päädyn aloitushirren. Alkuperäinen oli mallina, mutta niin huono, että se oli uusittava. Olin keskustellut sekä Sergein että Konstantinin kanssa siitä kuinka uusi ja 130v vanha hirsi elävät erilailla, mutta he päättivät kuitenkin laittaa k.o.hirren kokonaan  uusiksi. .Käytännössähän se uusi   (paksuudeltaan 31x51 cm) hirsi kutistuu poikittaissuunnassa jonkun pari senttiä, joten sitä joutuu jatkossa  sekä kiilaamaan altapäin, että lisäämään ykkös-, ja kakkoshirren väliin pellavaa/tappuraa. Muista aloitushirsistä Konstantin sahaa tarvittavan verran lahonnutta alintaosaa. Olimme Joosen kanssa merkanneet alimpiin hirsiin ns. nollapisteen vesiletkulla vaakiten ennen hirsikehikon purkamista Ala-Bulankan kylässä.
Olimme jo aikaisemmin Sergein ja Konstantinin kanssa käyneet perusteellisesti läpi niin Arkkitehti Laineen piirustusten hirsikartat,kuin itse tekemänialkuperäiset hirsikartat, joitten perusteella Jorma oli laatinut nuo viralliset kartat. Etsimme pitkien hirsien tapulista kaikkialoitushirret. Osa aloituskierron pätkistä oli kahdessa pienemmässä kasassa. Ne oli tuotu kirkon tontille viime syksynä noin kilometrin päässä sijainneelta vanhalta leipätehtaan varastolta, jonne Juha Saari oli ne talkooryhmänsä kanssa varastoinut sinä päivänä kun itse olin lähtenyt yksin  pikku Skodallani peräkärryn kanssa ajamaan kohti Suomea.
Odottelimme tiistaina  työmaalle isoa nosturiautoa ja lopulta Konstantin kävi Ladallaan katsomassa missä nosturiauto viipyy. Selitys oli yksinkertainen: Kuski oli ryhtynyt juopottelemaan, eikä kakkoskuskia ollut.
Kirvesmies Oleg oli aloittanut portin rakentamisen ja Eduart teki apumiehen hommia. Istuimme Konstantinin kanssa hirsitapulin päällä jutellen hirsikehikon aloittamisen probleemista. Kysyin, että oletko ymmärtänyt kaiken mitä olen aiheesta sanonut ja kysyin mitä hän tuumaisi, jos nyt lähtisin Arskan ja Mikaelin kanssa Suomeen.  -Konstantin sanoi, että voin lähteä.
Arska ja Mikael olivat kai jo luopuneet toivosta ja olivat hämmästyneitä kun sanoin, että kerätäämpä kampsut Transitiin ja lähdetään Suomeen.
Maanantaina olin soittanut Pitkästen yläkerran mummolle, että Arska tulee ti.aamuna hakemaan hänen tyttärensä  autotallista peräkärrymme  ja sitten patistanut poikia hakemaan valmiiksi pakatun peräkärryn ja viemään sen Stajankalle odottamaan Suomeen lähtöä..
Hyvästelimme rakennusporukan ja vähän myöhemmin Vitalin perheineen ja lähdimme ajamaan Minusinskiin. Matkalla soitin diakoni Olegille suunnitelmistamme. Hän tuli Minusinskin srk:n kvarttiiralle, jossa pakkasimme Transitiin omat tavaramme sekä Tarjan ja Ai.
non pakaasit ja yksitoista Sirpa Mäkitalon kollia.
Tien päälle selvisimme tiistai-iltana kello 22.00  Kotimatkan ajoimme kolmistaan lähes yhteen putkeen.  Tsaikovskin mäkikeskuksessa pidimme kolmen harjoitushypyn mittaisen tauon.
Eka hypyllä jäin vähän kyydistä, mutta toinen jakolmas olivat jo hieman "sinnepäin".
Tsaikovskissa sattui olemaan juniorien harjoitusleiri ja niin pääsin avaamaan muovimäkikauteni.
Ylitimme rajan jälkeen puolen yön tälläkertaa Vaalimaan kautta, sillä veimme Tarjan pakaasit Virojoelle. Tarja oli saanut työpaikan puutarhurina johonkin kartanoon, josta oli löytynyt myös asunto. Mikael vei tyttärensä Ainon tavarat Joroisiin.Sirpa Mäkitalon pakaasit ovat nyt minun autotallissani. Huhtikuun alussa Krasnojarskista Suomeen kolmen-neljän vuoden lähetystyöjakson (SLEYN lähettinä) jälkeen palannut Sirpaei ollut vielä löytänyt vakituista asuntoa.
Arskan heitimme suoraan kotiinsa Viiskulmaan, jossa äiti-Ansko oli jo kovasti ikävöinyt aikamiespoikaansa.  Maanantaina vein peräkärryn Pitkästen pihaan Särkikujalle. Samallatapasin siellä kyläilleen muusikko Joose Keskitalon ja Henna Reetan kahden pikkupoikansakanssa.
Kärry jäi purkamattomana pihalle, sillä Pitkäset olivat lähdössä purjehtimaan Puumalasta Savonlinnaan. Heitin porukan Puumalaan Joosen Transportterilla. Lähtökahinoissa pääsin onnittelemaan Juhoa morsmaikkoineen ABC:n pihassa. Juho ja Anne olivat äskettäin kihlautuneet. Heillä on melkoinen rakentamisprojekti tuossa aivan naapurissa, Metsätien toisella puolella. Juho  osti vanhan purkukuntoisen hirsitalon tontteineen ja he yhdessä rakentavat sititä asuttavaa taloa.
Muutama päivä on vierähtänyt  rauhassa MM-futista katsoen. ja sohvalla loikoillen,
mutta arkielämän karuudesta sain muistutuksen, kun  heti sisään tultuani avasin huhtikuussa saunan lauteitten alla sijaitsevan vesijohdon päävivun. Vasta 2-3v sitten uusitun lämminvesivaraajan pohjapruppu pamahti pihalle ja alkoi vedenpaisumus. Onneksi lattiakaivo veti, sillä koko 200 litran säiliö valui tyhjäksi. Suljin pääventtiilin,muttakun myöhemmin illallaolin laskenut vettä pesuhuoneen lattialle muoviseen ammeeseen WC:n toimintaa varten olin unohtanut sulkea pääventtiilin ja yön aikana oli vettä virrannut jotain 25 kuutiometriä.
Eilen aloittelin lähes puolimetriseksi hujahtaneen "pihanurmikon" ajamisen Pitkästen pihasta eliminoimallani ikivanhalla ruohonleikkuukoneella. -Nyt pitäisi jatkaa sitä hommaa ja sitten syventyä taas uudelleen futiksen katsomiseen. Elän vielä Siperian aikataulussa (5h edellä Suomea) ja siksi herään aikaisin ja illalla kun pitäisi skarppina seurata futismatseja, niin nukahdan sohvalle yhtä takuuvarmasti kuin kuuntelisin radiojumalanpalvelusta  sohvalla loikoen.

VALOA KARATUSAPROJEKTISSA - MUTTA MIELI MATALALLA

Pitkäksi venyneen kazanilaisryhmän odottelun jälkeen alkoi eilen lopultakin  tapahtua. Aikataulu oli muuttunut  jo kai kolmasti ja uuttakin oli ilmassa, kun eilen lopultakin sain sekä Jormalta, että itseltään kazanilaisen rakennusfirman johtajalta Sergeiltä varmistuksen että voin mennä vastaan Abakaniin perjantain aamukoneelle.Laittauduin illalla nukkumaan tavallista aikaisemmin ja olin hereillä jo viiden maissa ja lentoasemalla puoli seitsemältä. Kone tuli ajallaan,mutta Karatusaan tulijoita oli vain yksi, eli itse johtaja. Hän kertoi,että kazanilainen prigadööri oli loukannut olkapäänsä ja tarvitsi sairaalahoitoa, mutta hänellä on yhteyshenkilö täällä paikanpäällä.En käynyt puutteelisella kielitaidollani turhia kyselemään vaan ajattelin että se selviää Karatusassa
Ajelimme Minusinskin srk:n kvarttiiralle,jossa meitä odotti Karatusan kirkon rakennustöihin apumieheksi ja samalla myös yövahdiksi pyrkivä Minusinskin seurakuntanuori 19v Eduard. Kentältä tullessame kävin huolimatta hyvin aikaisesta ajankohdasta esittelemässä Sergeille Sibirskaja Liesin varastohallit ja viereisen isoja ja komeita kesämökkejä kedrimännystä valmistavan hirsiveistämön. Poikkesimme myös Sibirskaja Liesin konttorilla ja sahalla.Toinen Minusinskin tien varressa sijaitseva Sajan Liesin saha ja konttori oli jo Sergeille tuttu. Kolmistaan ajelimme Karatusaan Vitalin kotiin ja sieltä kohta kirkonrakennustyömaalle, jossa meitä jo odotti Abakanista kotoisin oleva ehkä 35v Konstantin jonka Sergei oli pyytänyt johtamaan Karatusan kirkon rakentamisen kakkosvaihetta.Myöhemmin selvisi, että Konstantinilla on jo muutaman miehen työryhmä, joitten kanssa hän aloittaa.
Tutustuimme toisiimme ja työkohteeseen ja aloimme keskustella siitä kuinka tätä projektia lähdetään käytännössä aloittamaan ja viemään eteenpäin  .Karatusaan ajellessamme olimme jutelleet Eduardin mahdollisuuksista aloittaa kirvesmiesten apulaisena ja samalla yövahtina.
Viikonloppuisin Eduard pääsee käymään kotonaanMinusinskissa.  Eduardin majoituspaikaksi olin ajatellut kirkkotyömaan nurkassa Kuzebarin asfalttien laitaan kaksivuotta sitten työmaan vartijoita varten rakentamaani pyöröhirsimökkiä,joka oli aivan sikamaisessa kunnossa.Viime syksynä ennen ala-, ja yläpohjan villoittamista olin joutunut siivoamaan mökin Joosen kanssa. Ilmeisesti sitä ei ollut kukaan siivonnut tällä välin.
Eduard sai lupauksen hommiin pääsemisestä ja maanantaina hän kirjoittaa Konstantinin kanssa työsopimuksen.Ei kai auta muu kuin mennä Eduardin kanssa jo sunnuntaina Karatusaa siivoamaan k.o.mökkiä ja samalla minun pitäisi asentaa mökin kahteen pikkuikkunaan saranat ja itikkaverkot.
Katselimme Konstantinin ja Sergein kanssa kirkon piirustuksia  ja vertasimme  niihin  minun tekemiä alkuperäisiä Bulankasta purettujen hirsien karttoja.  Samalla selitin hirsien varastoinnin
melko sekavaa historiaa ja tutustuimme 2v sitten tapuloimiimme pitkiin hirsiin sekä edellisen  työporukan paikalle  kilometrin päässä sijaitsevasta entisen leipätehtaan varastosta siirtämiin lyhyempiin hirsiin, jotka olivat kahdessa kasassa.Joosen kanssa olimme toissa syksynä kait kolmeen kertaa asentaneet siniset kevyt peitteet pitkän hirsientapulin suojaksi rakentamaamme katokseen. Nyt ne olivat aivan riekaleina ja paikalle viime syksynä siirrettyjen hirsien samanlaiset kevytpeitteet olivat haihtuneet taivaan tuuleen.Kun tämä kevät on ollut hyvin sateinen olen ollut melko huolestunut hirsien tilanteesta. Nyt on kuitenkin ollut kohta kaksi viikkoa poutaista ja tänään jo lähes hellettä,joten hirret ovat päässeet kuivumaan,mikä on erittäin hyvä hirsikehikon pystyttämistä ajatellen.
Hyvin liikkeelle lähtenyt rakennustyömssn  suunnittelu  stoppaantui  yllättävästi ja hyvin surullisesti.  Eduart jota olin patistellut kuvaamaan k.o.suunnittelua oli välillä mennyt tutustumaan
kirkon kellariin ja koki melkoisen järkytyksen kun oli löytänyt sieltä kuolleen miehen. Hän oli pyytänyt heti Vitalin kanssaan kellariin ja kun he tulivat kertomaan asiasta Vitali jo soitti poliisille. Ennen poliisien tuloa kävimme myös Sergein kanssa katsomassa kuollutta miestä.
Melko pian tuli paikalle naispoliisi yksin ja he menivät Vitalinkanssa kellariin kuolleen luo.Kävin ottamassa tilanteesta valokuvan.Ehkä puolen tunnin päästä tuli poliiseja lisää kaksi virkapuvuissa ja yksi, joka lienee ollut tutkimuksen johtaja siviilivaatteissa.
Tutkittuaan ja kuvattuaan paikan poliisit pyysivät vuorotellen Vitalin ja Eduardin haastateltavaksi autoonsa. Kun olin ensi kerran katsonut kuollutta miestä tuli melko vahva ajatus ettei mies vain ole vanha tuttumme,meitä paljon hirsikehikon purkamisessa auttanut Bulankan entinen kapakkakitaristi Sasha. Kuolleella oli kadet ristikkäin kuin kasvojen suojana. Myöhemmin kun isompi poliisiryhmä käänsi kuollutta näin kasvot osittain,mutta ne olivat niin pahasti ruhjoutuneet etten osa sanoa. Kun kerroin Vitalille ajatukseni Bulankan Sashasta, Vitali sanoi, että mieheltä oli löytynyt passi ja hän oli eri henkilö.
Toivottavasti poliisit saavat varmistettua kuolleen henkilöllisyyden sekä  miten mies on kuollut.
Alkoholilla lienee ollut osansa asiassa. Mies vaikutti alkoholistilta. Mahdollista on että mies on kiivennyt kellarin katolle ja pudonnut pää edeltä noin kolmen metrin matkan betonille ja sitten raahautunut kellariin.
Pois suljettu ei ole myöskään rikoksen mahdollisuus.  Kävin työmaalla viime lauantaina ja kävin ottamassa kuvia myös kellarista ja silloin siellä ei ollut tuota kuollutta miestä. Myös Vitali oli käynyt työmaalla samana lauantaina,muttei kellarissa.
Sergei vei porukan ruokailemaan Karatusan uuteen kafeeseen lähelle Karatusan sahalaitosta eli piloraamaa.Minulta oli kylläruokahalu kateissa,mutta tein parhaani  ja selvisin urakasta.
Paikan tarjoilu oli oikein hyvä ja kafee hyvin siisti.
Keskustelu projektin kakkosvaiheen aloittamisesta jatkui.  Sergei ja Konstantin pyysivät minua vielä jäämään  maanantaiksi , jolloin työt käytännössä alkavat siten että nosturiauton kanssa alamme purkaa hirsitapulia ja kasoja ja otamme aloitushirret esille ja nostammene varmaankin myös kellarin katon betonilaatalle.  Samalla tietenkin jo tsekkaamme muitakin hirsiä mahdolli- simman pitkälle. Hirsien asentamisen voi aloittaa sitten kun miehet ovat levittäneet hirsien alle tulevan bitumikerroksen.
 .Lupasin yrittää puhua vielä kerran veljiä ympäri, vaikka he (varsinkin Arska) ovatkin jo Renqvistin ruunan tavoin kuopineet melkolailla kotiin lähtö mielessään. -Pojat suostuivat,mutta Arska kyllä sanoi, ettei sitten turhia pysähdellä. Poikamiehelle pahasti poskelleen menneet juhannuksen viettohaaveet Suomen suvessa on melkoinen takaisku.Nimittäin jos selviäisimme tienpäälle tiistaina siinä jäisi melko lyhyt aika juhannukseen Suomeen ajamista varten.
No- Siperia opettaa!
Kafeesta siirryimme Vitalinpappilaan, jossa Sergei ja Konstantin tekivät kaikki työsopimukseen tarvittavat monilla leimoilla varustetut paperiasiat.
Sergei jäi Karatusan hotelliin ja varmaankin he huomenna jatkavat Konstantinin kanssa puhelimitse työprojektiin liittyviä valmisteluja. Sovimme, että Vitali tuo Ladallaan Sergein lauantai-iltana Minusinskin kvarttiiralle, jossa hän saa kuorsata Arskan kanssa kilpaa. Vien Sergein aikaisin sunnuntaiaamuna Abakanin lentoasemalle ja ehkä iltapäivällä ajelemme Eduardin kanssa Karatusaan.  Vitali on perheineen lähdössä muutaman päivän lomalle Tuvan Kisiliin Mitsubishin kanssa,mutta lupasi tulla pitämään työmaan aloitushartauden maanantaiaamuna.
Minä palaan Minusinskiin luultavasti bussilla.Sitten pakkaamme Transitin ja haemme jo Pitkästen muuttotavaroilla pakatun peräkärryn erään tutun autotallista ja sitten -EI KUN TIEN PÄÄLLE!

TEKEVÄLLE SATTUU

Rannalla on aina parhaimmat "asiantuntijat" jos merellä tulee hätätilanne. Samoin on vaikkapa futismatsissa katsomo täynnään toinen toistaan parempaa "coutsia" antamaan ohjeita miten peli tulis ratkaista voitollisesti.  Niin merellä  kuin kentälläkin toimivalle saattaa sattua virheitä, mutta rannalla tai katsomossa olijahan välttyy virheiltä kun ei tee mitään.
 - Eilisiltana fiilistelin taas jo vähän kotiinlähtö tunnelmissa kuuntelemalla suomalaista viihdemusiikkia ja siinä huomasin antaneeni Matille ja Tepolle ylimääräistä lisäansiota Kake Randeliinin kustannuksella.Olin käyttänyt blogiotsakkeessa Kaken biisiä: "On pakko painaa pitkää päivää", ja laittanut biisin Matin ja Tepon piikkiin.- No heillähän on hieman samantapainen alotus biisissään "Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen...".
Palattuani Karatusasta lauantaina tänne Minusinskin kvarttiiralle olen joutunut poikien kanssa samaan odottamisen kouluun, josta edellisessä blogissa kirjoitin.  Odottelemme malttamattomina edelleen Karatusan kirkkoprojektia jatkamaan tulevaa kazanilaisfirman työryhmää.Aikataulut ovat muuttuneet jo kaksi kertaa. Aluksi kuudennesta yhdeksänteen ja nyt vielä kolmella päivällä kahdenteentoista kesäkuuta. Olemme soitelleet aiheesta Pietarissa Inkerin kirkon pääkonttorissa työskentelevän ja Karatusan kirkkoprojektista vastaavan arkkitehti Jorma Laineen kanssa.
Jorma soitti äskettäin ja varmisti, että firman johtaja Sergeiilä on nyt lentoliput ensi yön lennolle ja työporukan tulo Abakaniin on aikaisin huomisaamuna.
Tästä odottamisesta löytyy jotain hyvääkin, sen lisäksi, että me ehkä olisimme oppineet hitusen kärsivällisyyttä, nimittäin se,että kun koko kevät on ollut hyvin sateinen, niin nyt on jo viikon verran ollut kuivempaa ja myös nuo hirret kirkkotyömaalla ovat päässeet kuivumaan.
Toivottavasti pääsemme Karatusassa reippaasti alkuun ja pääsemme tsekkaamaan tilanteen alotushirsien osalta. Työmiehet joutuvat kuitenkin ensin  levittämään eristebitumin hirsiseinän alle.
Kun toissa kesänä purimme Joosen kanssa muutaman bulankalaismiehen avustuksella,  välillä nosturiautoakin käyttäen, tuon vanhan hirsikirkon; hirret siirrettiin Karatusaan tulevan kirkon tontille.  Siinä siirtovaiheessa mukana työssä oli myös silloinen Siperian lääninrovasti Omskissa viime kesään saakka asunut Juha Saari. Joose oli mukana vain ensimmäisenä hirsien siirtopäivänä, ja  joutui lähtemään perheen terveystilanteen vuoksi Suomeen.  Joose oli myös itse sairaana töissä  sen viimeisen päivän, joka nenyi vielä aamutunneille ja kotona Minusinskissa hän ehti poiketa vain hätäisesti ennen lentoa Suomeen.
 Joskus lähetyssaarnaaja joutuu venymään suorituskyvyn äärirajoille ettei työprojekti pysähdy paikoilleen, vaikka pitemmässä juoksussa  on  totta  myös sanonta "ettei sota yhtä miestä kaipaa".
Ennen siirtoprojektia olimme Joosen kanssa ostaneet Sajan Lies sahalta Abakanista pyöröhirsimökin tarpeet ja kuljettaneet ne Juhan telikärryllä Karatusan kirkkotyömaalle vartijakoppia varten. Haimme Vitalin kanssa vankat 6 metriset pohjahirret mökille, jonka rakentelin kesäkuun alkupuolella.Vitali palkkasi avukseni yhden miehen, joka kypsyi työtahtiin päivässä, onneksi ylimpiä hirsiä paikoilleen liki kolmeen metriin nostellessani tuli viereisestä talosta eräs puolituttu Aleksander niminen mies avukseni.Niinä päivinä ei tullut mieleenkään ylimääräisen punttitreenin vetäminen.
Hirsien siirto Karatusaan tapahtui kahdessa vaiheessa kesäkuun puoliväliin mennessä,jolloin minun piti lähteä ajelemaan reissun aikana melkolailla "siipeensä saaneella" pikku Skoda Felicia dieselilläni peräkärryn kanssa kohti Suomea. Siperiaan menomatkalla jossain Uralin seutuvilla vitosvaihde oli alkanut pitää ylimääräistä ääntä ja siitä lähtien sillä autolla onkin ajettu enintään nelosella. Joosen käytössä ollut Mitsubishi katumaasturi oli lähes koko tuon keväällisen reissun huoltokorjaamolla Novosibirskissa ja Juha toi sen vasta  tullessaan Karatusaan toukokuun lopulla.
Näin ollen tuo pikku Felicia oli ainut kulkuneuvomme. Slavalla oli kuitenkin Lada ja Vitalilla Lada Niva, niin että liikkeelle päästiin kyllä.
Ennen toista hirsien siirtorytistystä Juha rakensi täällä saarnakierroksella olleiden lestadilaismiesten kanssa kaunista aitaa kirkon tontille ja viritteli  aitaan myös vanhoista valokuvista teettämiään isoja muovikankaisia kuvia, joissa kerrotaan luterilaisen kirkon työstä Karatusan alueella 1800 luvun lopulla.Kun minusinskilaisfirma aloitti viime kesänä perustus/kellarivaiheen rakentamisen he purkivat tuon nätin aidan ja rakensivat tilalle jämerän venäläistyylisen umpeen vedetyn lauta-aidan.
Samana päivänä kun lähdin sillä kertaa,  siis kaksi vuotta sitten yksin ajamaan kotimaahan Juha siirsi talkoomiesten ja nosturiauton kanssa noin puolet hirsistä (kaikki lyhyemmät)  kilometrin päässä sijainneen vanhan leipätehtaan  varastoon. Seuraavana syksynä otimme Joosen kanssa vielä nosturiauton ja tapuloimme kaikki pitemmät hirret uudelleen siten että ne ovat hiukan erillään ja jokaisen kerroksen välissä on puut, jotta hirret ilmastoituvat.Rakensimme myös tapulille katoksen kevyt peitteistä ja uusimme sen kahteen kertaan,mutta nyt se ne kevytpeitteet ovat olleet jo pitkään riekaleina.
Perustus-,ja kellarivaihetta rakentanut Romanin minusinskilaisryhmä kuljetti leipätehtaan varastolta ne lyhyemmät hirret viime syksyn aikana  kirkkotyömaalle, sillä leipätehtaan varastointiaika päättyi. He laittoivat niillekin hirsille kevyt peitteen, joka on kuitenkin haihtunut taivaan tuuliin.

ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ ; MUTTA HYVÄÄ KANNATTAA AINA ODOTTAA

Arska kirjoitti facebook sivullaan eilen , että täällä Minusinskissa nyt vaan pyöritellään peukaloita ja odotellaan jo kovasti Suomeen lähtöä. Lukaisin tekstin kait  Vitalin luona Karatusassa ennen kuin lähdin ajelemaan takaisin Minusinskiin
 Jo Raamatun ajoilta yksi vaikeimpia oppimisen aiheita on ollut opetella odottamaan.  Psalmien kirjoittajilla on k.o.aiheesta toinen toistaan parempia ja eri elämän tilanteisiin sopivampia tekstejä. Pienille lapsille ei toinna sanoa että ollaan silloin ja silloin lähdössä mummolaan. Heille todellisuutta on lähinnä tämä päivä.  Hengellisessä mielessä olemme useimmiten lapsen asteella jos on kysymys odottamisesta. Haluaisimme saada kaiken tässä ja nyt.
 Nykyaikana tuo malttamattomuus on vain entisestään korostunut ja se on aiheuttamassa murheita monissa asioissa.  Vanhoina "hyvinä aikoina"esim. rakennusmiehillä ja puusepillä oli materiaalia varastossa kuivumassa vuosien ajan ja esimerkiksi vanhan ajan ikkunapokiahan ei voita mikään. Materiaali oli tarkoin valittu. Tiedettiin myös mihin vuodenaikaan ja mihin kuun vaiheeseen kannatti kaataa tiettyä tarkoitusta varten puutavaraa metsästä.
 Kun kuuskymmentäluvulla Suomessa alettiin siirtyä kaikenlaiseen elementtirakentamiseen niin kaiken piti tapahtua hyvin nopeasti.Tänään maksetaan kalliita oppirahoja noitten ja vielä  myöhäisempien vuosikymmenten aikana tehdyistä liian lyhyen odottamisen virheistä.
Ilmeisesti olemme nähneet vasta jäävuorten huippuja mitä tulee esim.homeongelmiin ym.vastaaviin juttuihin.
Täällä Venäjällä yleensäkin ja  viimeisten vuosien aikana Siperiassa on joutunut totuttelemaan siihen että aikataulut saattavat muuttua milloin mistäkin syystä ja kun itsellä on lisäksi hyvin puutteellinen kielitaito ja vielä huonompaa on  tuo kuullun ymmärtäminen, niin kärryiltä putoaa kovin helposti ja usein on täysin pihalla asioista kuten lumiukko kesähelteellä.
Olimme odottaneet kazanilaisfirman työporukan tuloa Karatusaan kuudes kesäkuuta eli viime perjantaina.Olin luvannut firman johtaja Sergeille viipyä täällä kunnes he saapuvat ja tsekata yhdessä Karatusan kirkkotyömaalla Ala-Bulankasta 2v sitten puretun hirsikirkon merkityt alahirret ja samalla antaa ohjeita muutenkin eri-ikäisen puutavaran (hirsien)  käyttäytymisestä.
 Vitali soitti minulle perjantaiaamuna ja pyysi tulemaan Karatusaan.Vitali toivoi meitä samalla lauantaiksi mukaansa Ala-Bulankan hautausmaatalkoisiin.
Pojat jäivät Minusinskiin ja minä ajelin  SEKLin Mitsubishillä Karatusaan perjantaina aamupäivällä.  Siellä selvisi, että Sergein ja kazanilaisten matkasuunnitelmat olivat muuttuneet tulevalle viikolle. He ovat tulossa 9. tai 10.kesäkuuta, joka tarkoittanee että he ovat täällä tiistaina 10. kesäkuuta,jos kaikki sujuu niinkuin on suunniteltu.
Soitin Arskalle Karatusasta olikohan se perjantai-iltana tai lauantai aamuna ja kerroin, että Vitali toivottelee heitäkin tervetulleiksi Ala-Bulankan hautausmaatalkoisiin. Arska arveli, että he jäävät kaupunkiin shoppailemaan tuliaisia.
Varmaankin Vitali oli kertonut minulle enemmänkin faktoja noista talkoista,mutta tieto ei ollut tarttunut. Itse arvelin,että mahtaako k.o.hautausmaalle tulla meidän lisäksi ketään muita.
Eka kertaa pistäytyessäni vain katsomassa tulevia työmaita neljä vuotta sitten,olimme Joosen, Slavan ja Vitalin kanssa käyneet katsomassa Ala-Bulankan N-L:n aikana klubina toiminutta jo melko huonoon kuntoon päässyttä hirsikirkkoa. Olimme ajaneet Minusinskista ns.Peltotietä Suetukiin ja lainanneet sieltä (luultavasti Kensupilta) kookkaan Stihl-moottorisahan, eli bensapilon.  Joose oli mainostanut minua metsäalan ja hirsityön spesialistina.
Ensimmäinen taidonnäyte oli kaataa hautausmaan portin vierestä mahottoman paksu osittain laho
koivunrumilus, ettei se satu kaatumaan joskus vainajaa saattamassa olevan saatoväen päälle.       Mukana ei ollut kaatorautaa eli vänkäriä.Tein pojille kolme-nelimetrisen työntökangen ja varoittelin heitä pysymään visusti sillä puolella, josta he työntäisivät rumilusta ja sahailin melkoisen kaatokolon sille puolelle, johon rumilus oli jo kallellaan. Taisin siinä hiljaisen rukouksenkin huokaista, että kaikki sujuisi turvallisesti ja niin myös kävi. Raivasimme silloin myös melkolailla hautojen ympäriltä ryteikköä.
Karatusasta lähtiessämme koko Vitalin perheen kanssa, otimme Vitalin pikku Stihlin ja muitakin työkaluja sekä tietenkin eväät ja pojille onget. Kylän laidalla tankkasimme Mitsubishin ja ostimme bensaa myös sahaa varten. Peräkontissa oli myös vajaa  parin kolmen litran Suomesta tuomani teräketjuöljy pöntto sekä teräketjuviila.  Sää oli hyvä. Jonkun verran pilvistä, mutta ei satanut, eikä myöskään ollut hellettä. Matka sujui hyvin, mutta lähes perillä, siis kylän jälkeen valitsin varsinaisen ajotien, joka osoittautui huonoimmaksi vaihtoehdoksi. Molemminpuolin tietä oli ajettu peltoja pitkin.
Hämmästykseni oli vähintäänkin melkoinen kun huomasin että henkilö/maastoautoja oli parkissa hujan hajan kymmenkunta ja lisäksi muutama pienehkö kuorma-autokin.
Noin kymmenen metrin pituiset ja kokotien levyiset melko syvät kuralätäköt vain kasvoivat loppumatkasta. Suurin oli viimeinen. Pysäytin jo autonkin ja kysyin Vitalilta mikä olisi viisainta.
Vitali työnsi katumaasturin maastovaihteen lukot päälle ja sanoi, että  anna mennä. Pistin vähän reilummin kierroksia ja niin sitä mennä porskutettiin läpi kuran melkeinpä näytösluontoisesti.
Kuorma-autoilla oli tuotu sahatavaraa, sementtiä, iso agregaatti ja hitsausmuuntaja sekä valmiita metallisia aidan ja portin aihioita.Miehillä oli työkaluna myös jääkairaa muistuttava, mutta paljon kookkaampi maakaira.
Portin ja aidan kimpussa oli pitkästi toistakymmentä miestä ja kauempana oli jo täysi tohina myös ryteikköjen raivaamisessa. Kaikkiaan meitä sahamiehiä taisi olla neljä. Yksi Husovarna ja kolme erikokoista Stihliä.Sitä mukaa kuin saimme ryteikköä nurin niin naisväki ja osa miehiä ja Luchagovien lapsetkin  kantoivat kaadettua puutavaraa alueen laidoille röykkiöihin.
Jonkun aikaa sahailtuani tein perusteellisen teräketjun huollon. Stihl ei nimittäin oikein kunnolla hyökännyt puuhun vaan sitä piti "painostaa".  Viilasin purupiikkiä reilusti ja samalla otin varsinaisista piikeistäkin ihan kunnolla ja sen jälkeen oli ilo tarjota tuota pientä  satakasikymppistä
vaikka minkäkokoiseen puuhun.Sitä sai suorastaan  pidätellä.
Viilaamisen ja tankkausten aikoina ehdin jututtaa  montaa talkoisiin melko kaukaakin tullutta ihmistä. Selvisi, että Vitali oli pyytänyt erästä toprakkaa talkoissa mukana ollutta Kuraginossa asuvaa ja työskentelevää rouvaa organisoimaan nuo talkoot. K.o.rouva, nimi taisi olla Anna, oli hälyttänyt Minusinskilaisen tuttavansa Sergein, joka oli hommannut tarvikkeet ja myös työmiehet jo mainittuun metallisen portin ja aidan tekoon.  Osa talkooväestä oli molemmista Bulankan kylistä,mutta suurin osa kauempaa, Karatusasta,Minusinskista, Abakanista ja Kuraginosta, joku ehkä Krasnojarskista saakka tulleita. Useimmilla oli vanhempien, isovanhempien ja muiden omaisten hautoja k.o.hautausmaalla.
Kun talkoot olivat jatkuneet jo 6-7 tuntia Vitali ja Anna kutsuivat kaikkia kerääntymään portilta hieman kauempana oleva suuren puisen ristin luokse.  Ristin etupuolella oli leveistä lankuista tehty,  ehkä 2,5 x  4 metrinen istumakehys, jonka päälle ja keskelle oli muutamien  pöytäliinojen päälle levitelty isot määrät evästä, joita naisväki oli tuonut mukanaan.
Kun Vitali kävi minua kutsumassa.lopetin sahaamisen ja kerroin kolmelle muulle sahurille asiasta.
Naisväki ja lapset olivat jo koolla suuren ristin juurella kun menin sinne Vitali ja Tonja olivat aloittaneet laulaa jotain virttä ja sitten Vitali puhui Bulankan ja Suetukin kirkkojen ja Bulankan hautausmaan historiasta ja tietenkin julisti myös samalla evankeliumia.Ryhdyin ottamaan valokuvia kun huomasin, että aita-ja porttitalkoissa ollut miesporukka tulivat myöskin paikalle. Kaikki olivat kokoontuneet ja saivat kuulla evankeliumia. Lopuksi luettiin yhteenääneen Isä  Meidän rukous venäjäksi ja varmaan myös latviaksi. Lopuksi Vitali siunasi joukon Herran siunauksella. Sitten puhuivat lyhyesti aikaisemmin  mainittu Anna (vai oliko Alla) ja myös pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt kylän opettaja. He kiittelivät kaikkia talkoisiin tulleita, mutta myös erikoisesti portti/aitatalkoot järjestellyttä Sergeitä.
Venäläiseen tapaan eväitten mukana oli myös vodkaa, jota tarjottiin myös meille  Vitalin kanssa,mutta kieltäydyimme kohteliaasti. Vetosin siihen, että olen urheilumies ja se tepsi.
Positiivinen yllätys minulle oli että niin nykyiset kuin entiset bulankalaiset puhuivat keskenään venäjän ohella latvian kieltä. -Sitä  oli opetettu myös kylän koulussa.
Hieman harmitti ettei Mikael ollut paikalla videokameransa kanssa.Kuvausaiheita olisi ollut runsaasti. No valokuvia on sekä minun, kännykässä, että Vitalin kamerassa melkolailla.
Paluumatkalla pysähdyimme ehkä reilun kilometrin päässä aivan tienvarressa  olevan tekojärven rantaan, sillä pojat olivat jo kovasti odottaneet kalastamaan pääsemistä.
Vein Vitalin perheen kotiinsa ja ajelin Minusinskiin. Matkan varrelta poimin kaksi  alle kaksikymppistä nuorta miestä,jotka  olivat Malaja Injan kylästä menossa toisen pojan siskon luokse vanhaan Minusinskiin kyläilemään.
Hyvin olivat Arska ja Mikael viihtyneet Minusinskissa ja tehneet ostoksia tavaratalo Festivaalissa.Nyt on molemmilla latinalaisilla sekä venäläisillä kirjaimilla varustetut kompjuuterin näppäimistöt.

..."ELÄMÄ ON KUOLEMISTA..."

Kuuntelin äsken Juicen Syksyn Säveltä.
 "Katu täyttyy askelista, Elämä on kuolemista, Pane käsi käteen, Ollaan hiljaa.."
Olin juuri lukenut netistä Hiihtoliiton/Finnjumpingin sivuilta Valkealan kunnan liikuntasihteerin aivan upeasti kirjoittaman muistokirjoituksen 50-60 luvuilla legendaksi jo eläessään nousseesta mäkihypyn maajoukkuevalmentajasta ja nykyisen aerodynaamisen tyylin kehittäjästä Lasse Johanssonista.Sain kunnian tuntea Lassen henkilökohtaisesti ja noin pari vuotta sitten vierailin viimeeksi hänen kodissaan Valkealan Kepsunvirralla. Mies luotsasi aikoinaan Suomen joukkuetta kolmissa O-kisoissa, mutta hänet tapasi myös tuomarina aivan pikkukisoissakin . Muunmuassa Somersdorfin K27 "lentomäessä" Lasse Johansson kävi useamman kerran. Kolmen-neljäntoista ikäisenä olin käynyt Martti-veljeni kanssa kisoissa Lassen kotimäessä Utin Kuivalan kylässä. Hänen muistonsa kunnioittamiseksi tekee mieli nostaa vanhaa sinivalkoista Suomipipoa korkealle ja olla syvästi kiitollisena  pitemmän aikaa aivan hiljaa.
Tämän kertaiselle Siperian reissulle ajellessamme kolmas kuskimme, suetukilaisten keskuudessa suurta lettu-, ja maalarimestarin mainetta nauttinut Mikael Bergman kertoi tehneensä lähtiessään pientä kuolemaa. Hän oli luovuttanut Joroisten asuntonsa pojalleen ja oli vähän kuin vanhan ajan savottajätkät, joilla omaisuus oli repussa, jonka suulta pistivät esille sahan pääpuut.
Mikaelin ikäisten (jo 63v)  savottajätkien alamäen päätepysäkki ennen Jylkkäs Jakin kiekeröä(hautausmaata) oli vaivastalo eli kunnalliskoti.- Mikael on kuitenkin edelleen "mies parhaassa iässä" ja on katsellut netistä as.vaunuja ja varmaan myös  as.autoja ja tietenkin tämän kolme vuotta sitten leskeksi jääneen viriilin miehen mielessä on että jossain saattaa odotella joku virkeä naispuolinen yksineläjä kunhan vaan kohilleen sattuu.
Tänään ja viime päivinä olemme tyhjentäneet Pitkästen perheen  asuntoa Minusinskissa. He olivat asuneet siinä viimeiset kaksi ja puoli  vuotta neljän ja puolen vuoden Siperian jaksostaan.  Johanna oli pakkaillut suurimman osan tavaroista jo kuukausi sitten ja nyt tänne kanssamme yksin jäänyt Joose on jatkanut niin pakkaamista kuin huonekalujen purkamistakin. Joosen kanssa purimme keittiön kaapistot ja porukalla roudasimme ne pappisdiakoni Olegin perheen keittiöön,jonne Joose asensi ne uudelleen. Olohuoneesta purimme pari kirjahyllyä, jotka eilen Arskan kanssa roudasimme,samoin kuin keinutuolinkin Karatusaan Lutsagovien kotiin,jossa Vitalin ja poikien kanssa kokosimme ne Arskan toimiessa sillä aikaa saunamajurina. Arska saunoikin sitten ihan viimeisen päälle, kun kerrankin sai saunoa aivan rauhassa.Ei ollut kiire minnekään.  Itse poikkesin ottamassa kuvia Karatusan kirkkotyömaalta, jossa ykkösvaiheen (perustus/kellari) miehistö oli tehnyt viimeisiä hommiaan. Kakkosvaihetta, jossa kirkkorakennus viedään vesikatto/ovet/ikkunat/väliseinät yms. vaiheeseen tulee viikon päästä aloittamaan kazanilaisfirman työprikaati.Lupasin firman toimitusjohtaja Sergeille viipyä Karatusassa sen verran, että voimme paikanpäällä tsekata läpi hirsikehikon aloitusvaiheen,kun olen  ollut kehikkoa purkamassa pari vuotta sitten Bulankassa Joosen kanssa. Joose joutuu lähtemään jo ylihuomenna Suomeen tapaamaan perhettään.Johannahan lensi lasten kanssa Suomeen jo toukokuun alussa.
Saunaan mennessäni tein vielä hätäisen punttitreenin. Arska oli vilvoittelemassa ja tuli kanssani toisiin löylyihin, joita varten haudoin jo kait pari kertaa käyttämäni vastan.  Arska jäi vielä jatkamaan kun itse siirryin jo tuvan puolelle.  Söimme yhdessä perheen kanssa ja yötä myöten ajelimme Minusinskiin. Poikkesimme kuitenkin ison mäen päällä saslikeilla. Minulle oli jäänyt vähän nälkä, eikäArska pannut hanttiin kun kuuli, että tarjoan.
Tänään oli Joosen lähtösaarna jumalanpalveluksessa.Juhlan kunniaksi hän käänsi sen myös suomeksi. Saimme nauttia myös yhdessä Herran Pyhän Ehtoollisen.   Iltapäivällä, vaikka olikin lepopäivä ( jos naapurin härkä oli pudonnut kaivoon sen sai käydä auttamassa ylös) kuljetimme ison jääkaappipakasteyhdistelmän yläkerran mummon tyttären asunnolle. Melkoinen voimain ponnistus oli kaapin roudaus ilman hissiä viidenteen kerrokseen. Sen jälkeen teimme peräkärryyn kuorman Pitkästen tavaroista ja veimme sen yläkerran mummon tyttären autotalliin oottamaan Suomeen lähtöä. Poikien lähdettyä syömään Sushi-baariin menin auttamaan Slavaa ja Eduardia kanoottien lastaamisessa Ladan kattotelineelle  Olgan kanssa olimme jo hyvästelleet aikaisemmin .Teimme tiukan paketin ja annoin vielä tiukemmat ajo-ohjeet: Ehdoton kattonopeus on 80 km/h hyvällä tiellä ja kuorman kiinnitystä on seurattava useamman kerran. Myöhemmin kuulin,että Slava ja Eduard olivat ehtineet syömään sushia poikien kanssa. Itse ajelin mäntymetsikön laitaan. Tein lyhyehkön lenkin ja 3x10 loikkatreenin ja kävin syömässä saslikit kafeessa.
Huomenna jatkamme Pitkästen asunnon tyhjentämistä. Onneksi Joose oli tehnyt kaupat vuokra-asunnon omistajan kanssa sähköhellasta ja isosta parisängystä. Se helpottaa meidän roudausurakkaa hieman. Tiistaiaamuna vien Joosen Abakanin lentokentälle.Hänellä on biletit Moskovaan ja sieltä Helsinkiin, jonne Johanna tulee lasten kanssa vastaan Transporterilla.
Siitä alkaakin Pitkästen kesä, johon mahtuu mm. puuhailua Särkikujalla ja Selkäsaaressa ja tietenkin myös purjehtimista Joosen ja Lambereitten yhteisellä pujeveneellä. Varmaan myöskin srk.vierailuja sekä KL-päivät Jyväskylässä.  -Kesä on lyhyt ja syyskuussa odottavat Suetukin jatkotalkoot.