TOIHIN LAHTONOPEUS ON MELKEIN KUIN TAILLA TERVASSA

Kello on jo yksi iltapaivalla. Suomessa vasta aamukahdeksan. Istun vielakin tassa koneella. Soimme Tonjan kanssa aamupalan kahdestaan. Kuppi kahvia ja omeletti kananmunasta ja kalbassosta (makkaraa). Vitalikin liittyi seuraamme noin kymmenen maissa. Nukuin viime yon Transitissa. Edellinen yo oli mennyt tassa Vitalin kodin olohuoneen sohvalla, kun lahettisihteerini Satu halusi kokea siperialaisen yon Transitin sviitissa.Khran mielesta ei olisi ollut oikein sopivaa nukkua kahdestaan viela kolmenkympin kriisin loppuvaiheita lapi kayvan nuoren naisihmisen kanssa samassa autossa ja eipahan Satu tarvinnut kayttaa korvatulppia. Kanssamme Suomesta Minusinskiin saakka matkustanut Aino oli nimittain kertonut melkosia kuorsausjuttuja meista kolmesta . Satu oli selvinnyt yosta ilman lammityspuhallinta, jonka olin asentanut valmiiksi. Han oli nukkunut Ainon -30 astetta kestavassa untuvapussissa. Minun makuupussini on jotain noin jaakaappilampotilaa kestavaa sorttia ja niinpa lampopuhallin sai surista pienia pausseja lukuunottamatta lahes koko yon.  Eilen illalla Satun lahdettya pikkubussilla Minusinskiin (Emme ole soittaneet varmistussoittoa, mutta dievutska lienee paassyt onnellisesti perille, koska sieltakaan pain ei ole tanne soiteltu) paasin lopulta vauhtiin verandan (suomeksi veranta) vesirannin asentamisessa. Siita puuttuu kuitenkin viela noin metri ja kunkin kymmenen tukiraudan alle on tarkoitus asentaa viela tukipuu, jotteivat myrskyt ja valuvat lumet vie ranneja mennessaan.
Herasin yolla parikin kertaa, silla olimme Vitalin ja Tonjan kanssa nauttineet paritkin tsaijut iltamyohalla. He joivat tsornitsaita, mutta mina herbeteeta, joka ei vie unia.  Toinen heraamiseeni osui lasten kouluunlahtoaikaan eli kahdeksaan. Edellisyona olin herannyt kohta seitseman jalkeen Tonjan aamupuuhiin ja lasten aamupala-, ja  kouluunlahtotouhuihin.
Meilla oli mukava turinatuokio tana aamuna kolmistaan. Jonkun verran siina piti ottaa kansainvalista kasillapuhumistakin avuksi kun minun kielitaitoni on edelleen vain vahan sinnepain.
Toihin pitaisi lahtea, mutta tassa sita istutaan kuin tatti lehtimetsassa. Vertauskuvaksi voisi ottaa myos veljeni Martin yhdistetyn kilpailun kympin hiihdon jalkimmaisen kierroksen nopeuden  uuvuttavan pitkassa vastamaessa 22v sitten kun olimme ensimmaista kertaa veter.MM-kisoissa Norjan Oddnesissa.
Koko kisaressusta (Josta koituivat myos naa venajalla reissaamisetkin)Masan vanhalla Opelilla 4 mieheen toteutettuna olisi ainekset jopa yhteen romaaniinkin, mutta tarkennan nyt vain siihen yhdistetyn hiihto-osuuteen. Meilla molemmilla oli mitalihaaveet erkikoismaessa (K30 ja K45)valuneet hyvasta valmistautumisesta ja jopa ylakanttiin onnistuneista suorituksista huolimatta norjalaiseen vesikeliin ja parempien kanssakilpailijoitten ylivoimaisuuteen. Odotukset aidossa pakkaskelissa toteutettavsta hiihto-osuudesta yhdistetyn osalta hyvin menneen makiosuuden jalkeen olivat korkealla.
Minun sarjassa(40-45v) kilpailijoita oli reilummin, mutta Martin (45-49v) sarjassa vain kolme, joten hanelle mitalin piti olla varma, jos vaan mies selviaa maaliin saakka. Tavoilleen uskollisena Martti oli luottanut ex.presidenttimme UKK:n lausahdukseen, etta vain lahjattomat harjoittelevat. Mies lahti siis ladulle luultavasti ilman harjoittelua, mutta intoa puhkuen. Silloin hiihtotapa oli viela perinteinen.
Yritin rauhoitella velimiesta lahtemaan rauhallisesti, koska matka oli pitka (10km) ja maasto aika vaativa (2,5km vastamakea ja sama matka myotamakea kahteen kertaan)  ja minun mielesta Martilla oli vain kaksi kilpakumppania ja velimies johti kisaa hyvin menneen makiosuuden jalkeen. Velimies epaili kuitenkin, etta jos jostain kuitenkin loytyy neljas kilpailija  ja ampaisi ladulle kuin nykyiset sprittihiihtajat. Minun ryhmani (jota johdin maen jalkeen) lahti 2 minuuttia myohemmin ja olin ajatellut hiihdella rauhassa Martin kanssa kunhan saavutan hanet parin kilometrin jalkeen. Sarjani kulta-, ja hopeamitalistit porhalsivat kuin hirvet ohitseni, mutta muita ei sitten kuulunut. Hiihdin rauhallisesti voimani oikein jakaen, mutta velimiesta en edes nahnyt pitkilla vastamaen peltoaukeilla ekakiekalla. Toisen kierroksen pitkassa vastamaessa sitten  tavoitin Masan, jonka meno oli liioittelematta kuin tain tervassa kulkemista. Toivottelin voimia loppumatkalle ja rauhoittelin ettei sielta enaa kukaan ole tulossa. Mitalit siis otettiin. Silla kertaa pronssiset. Senkin jalkeen Martti on ottanut nimenomaan kilpailemisen tosissaan ja kait edelleen  johtaa kaikkien aikojen mitalitilastoa kaikkiaan 50 mitalilla. Joskus se on vaatinut suorastaan talvisotamaista otetta melko pahojen harjoitushypyissa tapahtuneitten kaatumisten ja loukkaantumisten jalkeen.
Martin kovin kilpakumppani  aina loistavasti hyppaava Aarne Kuisma, joka kilpailee vain erikoismaessa lienee voittanut eniten kultamitaleja ja kaikissa mitaleissa Martin niskaa hengittelee Anjalankosken aina niin sympaattinen nyt 60-65 sarjassa kilpaileva Arsi Sjogren, joka useina vuosina on ottanut sarjassaan jopa viisi kultaa  ( kaksi erikoismaissa,yksi yhdistetyssa ja lisaksi joukkuemaen ja yhdistetynkin kultamitalit). Nama kolme kovaa suomalaishemmoa keikkuvat siella karjessa, sitten tulee kilpailijoita monesta muustakin maasta. Itse  reilun kahdenkymmenen mitalin (en ole pitanyt kovin tarkkaa lukua)kanssa lienen jossain ehka viidentoista-kahdenkymmenen sakissa, vaikka harjoittelen melkoisesti niin makea kuin yh:n hiihtoakin ajatellen. - Ja nyt sitten sorvin aareen lopultakin.

PUUHASTELUA KARATUSASSA

Olimme kayneet jo parikin kertaa Karatusassa, mutta enimmakseen aika on kulunut tahan asti Minusinskissa tai nahtavyyksien katselureissuilla. -Eilisaamuna lahdettiin lopultakin toihin, Satu tuli Joosen Mitsubishissa ja me Arskan kanssa Transitilla. Eilinenkin meni vahan kammenien katteluksi Kalle Paataloa ja varsinkin hanen isaansa Herkkoa lainatakseni. Tyhjennettiin sentaan Joosen kanssa jo perinteeksi tullut harmaitten vesien tarkistuskaivo saunan takana. Viime syksyna siella oli liettynytta tavaraa paljon enemman kuin nyt. Vilkaisin myos aivan verannan nurkalla olevaan septitankkiin, jonne menevat vessan vedet. Vitali on tyhjennyttanyt sen kolme kertaa vuodessa. Ylimman eli kolmannen renkaa verran oli viela vapaata. Sitten kaytiin kirkon perustus/kellarin rakennustyomaalla, jonne palattiin uudelleen kun rakennusprojektia toteuttavan minusinskilaisfirman nuorekas 35-40v johtaja Roman oli tullut tyomaalle. Satu otti melkolailla kuvia. Hanella on sopimus Uuden Tien seka Sanansaattaja-lehden kanssa juttujen tekemisesta ja sita tyota han jai viela tanne yonseuduksikin tekemaan ja jututti minua myohaan eilisiltana. Satu nukkui yon Transitissa Ainon untuvapussissa ja mina taalla olohuoneen sohvalla. Illalla olimme saunoneet ja sen jalkeen Arska lahti Joosen kyydissa potemaan flunssaansa Minusinskiin.
Tanaan Satu kerasi miniomenia tehdakseen hilloa Minusinskissa ja mina sain lopultakin alulle  verandan raystaskourun asentamisen. Eilen kavimme Joosen kanssa ostamassa tarvikkeita. Rahat riittivat peltiseen kouruun vain verannan puolelle. Eli teemme Potemkinin kulissit. Muuta rannit rakennan laudasta. -No paa-asia etta katoilta valuvat vedet saadaan ohjattua pois seinan vierilta
Toin Suomesta muovista salaojaputkea, etta saadaan pintavesihuolto toimimaan hyvin talon toisessa paassa. Sinne on kevaisin pyrkinyt jaamaan lumien sulamisvesia. -Eilen tein myos jokavuotisen pappilan alustan tarkastuksen. Laitoin paalle sopivat kamppeet ja ryomin talon alle. Kulunut kesa on ollut taalla poikkeuksellisen sateinen, se nakyy myos jokien veden maarassa. Rossipohja oli kuivempi kuin aikaisemmin, elika systeemi toimii hyvin . Yritamme opettaa Vitalia hoitamaan naita tarkeita huoltohommia. Paljonhan Vitali onkin jo oppinut, vaikka onkin kaupunkilaispoika.
Venajan puhelimeni oli unohtunut Transitiin. Palatessamme Satun kanssa lounasreissulta Stalovaja Katjusasta huomasin, etta arkkitehti Jorma Laine oli soittanut. Soitin hanelle ja kun ruplat kortilta loppuivat jatkoin suomi-kannykallani. Sain Jormalta arvokasta tietoa ja kerroin hanelle myos havaintoni perustus/kellariprojektin edistymisesta. Jorma oli ollut Karatusassa ennen meidan tuloamme ja tutustunut perusteellisesti tilanteeseen ja myos rakennusfirman johtajaan Romaniin, joka on babtisti. Jorma kertoi etta tamanhetkinesen tiedon mukaan perustus/kellarivaiheen valmistumisaikataulu on 08.10.mennessa. Han kertoi myos urakkasumman  jotain n 6 miljoonaa ruplaa, joka euroissa tekisi taman paivan kurssin mukaan vahan alle 140 tuhatta euroa. -Toivottavasti  lahetysystavien ja lahettajaseurakuntien seka tata rakennushanketta tukevien jarjestojen sydamet ja samalla  kukkaronnyorit avautuvat niin etta tamakin projekti saadaan kunnialla loppuun suoritetuksi. Jumala siina meita auttakoon! Jorma kertoi tulevansa Karatusaan kunhan nykyinen rakennusvaihe on valmis. Sitten pohditaan kuinka lahdetaan hirsikehikon nostovaihetta viemaan eteenpain. Roman on ilmaissut firmansa kiinnostuksen myos jatkorakentamiseen.
Marraskuussahan tanne pitaisi tulla myos SEKLin lahetysjohtaja Mika Tuovisen ja Tapani Kaitaisen.
Lounaan jalkeen lahdin kayttamaan Satua n 10 km paassa sijaitsevalla suurella Amil-joen sillalla.
Kirkon tyomaan ohiajaessamme huomasimme siella betonikuormurin ja poikkesimme tytomaalle. Saimme uutta kuvamateriaalia. Saimme nahda myoskin pienen yksityiskohdan siita kuinka  paikallisella tavalla vahvasti raudoitettuun betoniseinaan tehdaan ikkuna-aukko. Olimme sita eilen itseksemme ihmetelleet katsellessamme tiheaa kellarin seinien raudoitusta. Toivottavasti saan siirrettya k.o.kuvia tahan juttuun kameraltani.

PYHÄAAMUN RAUHAA HILJAA HUOKUU MAA.......

Aloittaessani näitä rivejä aikuisen kirkkoväen nauttiessa pöydän antimista  pikku keittiössä ja lasten pyhäkoululuokassa, kvarttiiralla vallitsi melkoinen meteli ja meno. -Pyhäaamun rauhasta ei tietoakaan.
Ensimmäinen jumiksemme täällä Minusinskin srk:ssa alkaa nyt olla "taakse jäänyttä elämää", kuten aikoinaan oli ollut "Eldanka järven jääkin". -Tuosta sota-ajan laulustahan on kotoisin tuo sanonta.
Suurin osa kirkkoväestä on jo lähtenyt, mutta diakoni Oleg pitää muutamalle naiselle rippikoulua.Rippikoulu olisi paikallaan myös noille nuorukaisille ja toivottavasti se ajallaan myös järjestyy .Eilisiltana Joose muistutteli meitä kvarttiiran asukkaita heräämään ajoissa ja siistimään paikat kirkkorahvaan tuloa varten.
Me Arskan kanssa olemme yleensäkin heränneet jo ihmisten aikaan; Arska ensimmäisenä, mutta Aino, joka on yleensä valvonut pisimpään on myös "maata pussuttanut" jopa pitkälle iltapäivän puolellekin, ellei ohjelmassa ole ollut jotain jonka vuoksi pitäisi herätä aikaisemmin.
Tulomatkan aikana me Arskan ja Mikaelin kanssa mukauduimme melko hyvin näihin aikavyöhykeitten vaihtumisiin, mutta Aino, joka ei ajanut, saattoi nukkua omassa "sviitissään" milloin mitenkin ja hänellä on vielä säilynyt Suomen aikataulu. -No huomenna se alkaa muuttua Ainollakin, kun Hiljan ja Saiman Suomi-koulu alkaa.
Heräsin ensimmäisenä ja tein omat aamurutiinit. Kiehautin vettä ja laitoin terveyspöperöni (kaurahiutaleita, erilaisia leseitä ja murskattuja pellavansiemeniä) muhimaan. Laitoin myös kahvin porot ja kiehuvan veden hautumaan  Mikaelin tänne kvarttiiralle ostamaan muoviseen pressopannuun.
Eilen olin lopultakin hakenut Transitista sinne jämähtäneen vanhan ja räjähtäneen mustan salkkuni, jonka olin vuosia sitten saanut lahjana kotonani eräänä talvena asuneelta saksalaisperheeltä. Salkussa oli mm.raamattuni ja aamupalan jälkeen luin melkeimpä urakoimalla uskonelämän kannalta elintärkeää uutta luovaa sanaa. Aino oli niin matkan aikana kuin täällä viettämämme ensimmäisen viikon aikanakin lukenut meille yhteiseksi rakennukseksi aamuin  ja illoin katkelman Lutherin "Mannaa Jumalan lapsille" kirjasta ja myös Uudesta Testamentista. Itesekseni olin lueskellut muutaman kirjan ohella myös Sleyn "Sanansaattajaa" ja SEKLin "UuttaTietä". Neljästään olimme myös veisailleet joitakin virsiä iltahartauksissamme, niin matkan aikana kuin täällä perillä ollessamme.
Arska nukkui tänä aamuna tavanomaista pitempään ja Aino lyhyempään. Kumpainenkin ehti kuitenkin laittamaan paikkoja kuntoon ja siivoilemaan kvarttiiraamme.
Jumalanpalvelus alkoi yhdeltätoista. Diakoni Oleg saapui ensimmäisenä ja pikku hiljaa alkoi väkeä kerääntyä. Pistäydyin vielä lähikauppaan ostamaan kahvimaitoa ja hieman keksejä ja rinkeleitä.
Jumalanpalveluksessa Diakoni Oleg toimi liturgina ja Joose saarnasi. Puuhailin keittiön puolella, mutta sen verran poikkesin kirkkosalissakin, että otin hieman valokuvia. Ehtoolliselle menin kuitenkin.
Meitä aikuisia  (luvussa srk.nuoret Eduard,Olga, Zenja ja hatunjakoon ehtinyt Sergei) papit ja "leviitat" mukaan lukien taisi olla peräti  neljätoista ja pyhäkoululaisia kuusi . Minusinskin kirkkoherra Slava oli reissussa Krasnojarskissa mukanaan kaksi vanhempaa lastaan.
Krasnojarskin reissulla oli myös Karatusan kirkkoherra Vitali perheineen juhlimassa hämeenlinnalaisen rovasti Yrjö Niemen 20v sitten aloittamaa Siperian vankilalähetystyötä.
Kohtapuolin lähdemme suomalaisporukalla ja kahdella autolla picnikille tuttuun paikkaan Jenisein rannalle. Vedet suurjoessa ovat tavanomaista korkeammalla ja virtaus on siis myös siinä paikassa entistäkin voimakkaampi, joten kun mukana on vilkkaita pieniä lapsia täytyy olla erityisen huolellinen, ettei mitään vahinkoa pääse tapahtumaan. -Toivottavasti enkelivartiot ovat erityisvahvistettuja.

ARKI ALKAA SIPERIASSAKIN

Heitimme Ainon kanssa Transitilla hänen isänsä aikaisin aamulla Abakanin lentoasemalle. Arskakin tuli pihalle tihkusateeseen vilkuttamaan teamimme videomestarille ja kolmoskuskille. Samasta lentoaseman ovesta  Mikaelin kanssa hävisi näkyvistämme muun muassa eräs arviolta noin viis-kuuskymppinen nainen, jota oli saattamassa hänen siskonsa. Tervehdin k.o. saattajaa ja vaihdoimme muutaman sanan. Selvisi, että sisko oli lähdössä kotiinsa Saksaan. Tarjosimme saattajalle kyydin lentoasemalta hänen kotikadulleen Abakaniin.
Naisella oli saksalaiset ja myöskin luterilaiset juuret. Hän oli muuttanut Abakaniin vanhempiensa mukana 41-45 sodan jälkeen. Ehdin kertoa hänelle lyhyesti Minusinskin ja Karatusan työstämme. Automatkan aikana Aino jutteli hänen kanssaan.
Seurakunnan kvarttiiralla Arska kuorsasi kuuluvasti ja liityimme samaan kuoroon muutamaksi tunniksi Ainon kanssa, sillä erotuksella, että Aino ei kuorsaa (havainto perustuu Transitissa tulomatkan aikana nukkumiseen). Huoneitten välissä on betoniseinä, joten meidän kuorsaamisemme ei Ainoa häiritse. Aikaisemmilla 3kk työjaksoillaan Ainolla on ollut oma kämppä, joka Pitkästen lasten (Hilja ja Saima) opetuksen kannalta on ollut hyvä ratkaisu. Nyt Aino odottelee Pitkästen ratkaisua mahdollisesta Karatusaan muuttamisesta, ennen kuin alkaa etsiä omaa vuokra-asuntoa.
Eilinen oli upea retkipäivä. Olimme jo toissailtana sopineet Joosen ja Satun kanssa,että lähdemme "aikaisin"
aamulla liikenteeseen Joosen työautolla, oikealta ohjattavalla Mitsubishi -Delika 9-h katumaasturilla.
Heräsin  hyvissä ajoin .Keitin tsajut ja söin oman "aamupöperöni" (kaurahiutaleita,leseitä ja murskattuja pellavansiemeniä, joitten päälle kiehuvaa vettä ja pienempi lautanen päälle hautumisen ajaksi).
Kävelin Pitkäsille (n 500m) ja  koputtelin melko kauan  ikkunoita, kun ovisummeri ei toiminut. Lopulta Joose tuli avaamaan ja melko sutjakkaasti päästiin lähtemäänkin. Johanna jäi lasten kanssa nukkumaan, kuten Ainokin
Ajoreittimme kulki aluksi muutaman kymmenen kilometriä etelään Tuvan ja lopulta Mongolian suuntaan vetävää tietä n:ro 54. Poikkesimme pitkän ja korkean mäen päällä oikealla sijaitsevalle näköalapaikalle,jossa on Leninin "pitkästä tiestä" Pietarista Zuzenzkojen kylään Tsaarien aikana karkoitetuksi kulkemisen muistomerkki. Matka oli noin 5800 virstaa ja kesti 88 päivää. Muistomerkin juurelta avautuvat aivan huikeat näkymät mm. Jeniseijoen laaksoon.  Kaukana taustalla näkyivät Sajanin vuoriston huiputkin.
 Retkipäivän päämäärä oli noin 130km päässä Minusinskista Sajanin vuoriston läpi virtaavaan Jeniseijokeen   1930 luvulta  alkaen  rakennettu  valtavan suuri Sajana Zuzenskojen voimalaitospato.
Toinen pysäytys tuli pian, sillä Vitali oli suositellut meille vast`ikään 54 tien varteen avattua burjatialaiskahvilaa.  Taukopaikka sijaitsi kohta Oja-joen jälkeen (Venäjän laajuutta esim Suomeen verrattuna kuvastaa se, että tästä "Ojasta" suurempia jokia Suomesta löytyy vain muutama).
 Hyljätyn vanhan tiepoliisiaseman rakennuksen runkoon  oli aivan upeasti rakennettu viihtyisä kahvila, jonka tienvarsimainos kertoi sen olevan burjatialainen. Vitali ja Tonjahan ovat kotoisin Baikal-järven takaa Burjatiasta. Rakennuksen ulkovuoraus oli tehty taidokkaasti tuppeen sahatuista mäntylaudoista. Heitinkin vitsin, että suomalaisen median pitäisi tulla paikalle, sillä täällähän ovat ne aikoinaan kovasti kohistut Vanhasen tuppilaudat.  Kahvilan erikoistarjous olivat aidot burjatialaiset booza-pelmeenit, jotka olivat maineensa arvoiset.  Seuraava pysähdys oli muutaman kilometrin jälkeen suuren Zuzenskojen taajaman keskellä sijainnut poikkeuksellinen viihtyisä ja kaunis Leninin ulkomuseo. Vallankumousmies oli viettänyt  kylässä
vuosisadan vaihteessa karkoitettuna yhteensä kolmevuotta. Ensin vuosi poikamiehenä pienemmässä talossa ja naimisiin mentyään kaksi vuotta isommassa talossa.  Meillä   oli  mukava tulkki, joka kertoili kaikesta. Lisäksi Joose kertoi,että Lenin olisi vihkinyt avioliittoon suomalainen luterilainen pappi.
Ennen vallankumousta Lenin oli piileskellyt Suomen Turussa ja matkustanut takaisin Venäjälle kuulemma pukeutuneena suomalaiseksi papiksi.  Olimme Joosen kanssa käyneet k.o.museossa aikaisemminkin, kaikki muut olivat ensimmäistä kertaa, mutta kyllä kannatti mennä uudelleenkin. -Erikoisesti kaikki kaunis vanha puurakentaminen miellytti.
Parkkipaikan vieressä oli mukavan näköinen kahvila, joka aikaisemmilla kerroilla oli ollut suljettu. Nyt se oli avoinna. Menimme ja tilasimme kaputsinot.Kohta pöytään istuttuamme viereisessä pöydässä kaverinsa kanssa istunut mies kääntyi puoleemme alkaen puhua suomea (no- hoonosuomi, mutta kuitenkin). Mies oli syntynyt Suetukissa, siis virolainen ja opiskellut Pietarissa Taideakatemiassa kuvataidetta. Hän oli käynyt myös Suomessa useita kertoja ja näytti "tabletistaan" omia maalauksiaan. Niissä oli myös kirkkotaidetta ja kerroimme, että niin Suetukin kuin myös Karatusan rakenteilla olevassa kirkossa tarvittaisiin myös kuvataiteilijaa. - Kuka ties tapaamisesta poikisi hyvää jatkoa jopa näitä kirkkojuttuja ajatellen.
Kaputsiinojen ja hyvän tarinointituokion jälkeen matka jatkui. Ajoreitin vasemmalla puolella lähenivät Sajanin laitimmaiset kukkulat ja lopulta ilmestyi oikealle puolellemme meitä vastaan vuolaasti virtaava Jenisei-joki.
Jyrkästi kohoavien vuorten ja joen välissä kulkevan tien varressa sijaitsi pieniä siperialaistyylisiä ok.taloja.
Tien alta sillan  pienehkön sillan alta laski Jeniseihin pienempi joki, jonka kohdalla kylä laajeni. Muutaman sadan metrin päässä hieman korkeammallapaikalla seisoi kaunis ortodoksikirkko.
Kylän jälkeen tie nousi pienemmän (varmaankin isoa voimalaitosta aikaisemmin rakennettu) voimalaitospadon päälle, jota pitkin ylitimme Jenisein ja siirryimme länsipuolelle.  Maisemat jokilaaksossa jyrkästi kohoavien vuorten välissä olivat upeat. Kaunis parhaimmillaan ollut ruska lisäsi maiseman kauneutta.
Heti kohta länsipuolelle siirryttyämme ohitimme Gladenkajan Hotellille ja laskettelurinteille vetävän tienristeyksen, josta oli matkaa suurpadolle vielä jotain 15-20 kilometriä.
Koska kulunut kesä on ollut täällä melkolailla sateinen olin  hieman aavistellut  sitä minkä nyt ensimmäistä kertaa saimme nähdä ja elää todeksi. Kolme vuotta aikaisemmin kun Johannan,Laurin ja Jyrin kanssa olimme käyneet padolla eräs paikalle sattunut insinööri oli tunnin verran kertonut meille silloin meneillään olleen mittavan ja upean ohivirtaus portaikon (n 100m leveät ja 40m korkeat "askelmat" 4kpl) rakentamisesta. Ohivirtaussysteemiä oli suunniteltu kai jo pitemmällä aikavälillä, mutta k.o.padolla noin 5-6v sitten tapahtunut suuronnettomuus (lähes sata työläistä oli kuollut, kun kesken vuoron vaihdon yksi generaattorihalleista oli yht`äkkiä täyttynyt vedellä) oli laittanut  hankkeeseen vauhtia.- Nyt saimme katsella ja kuvata kuinka vesimassat laskeutuivat "kalaportaikkoa" pitkin ja aiheuttivat alhaalla valtavia pyörteitä ja suuria aaltoja.
Kuvasimme tietenkin myös parkkipaikalta 1,5km päässä sijaitsevaa 245m korkeaa ja lähes kilometriä leveää valtavaa voimalaitospatoa ja upeaa pronssista rakentajista kertovaa muistomerkkiä.
Kotimatkan teimme Jenisein länsipuolelta Sajanogorskin kaupungin kautta Abakaniin vetävää reittiä.
Illan päätteeksi kokoonnuimme koko suomalaisporukalla kirkon kvarttiiralle juhlimaan Mikaelin
lähtökahveja.
.

...."ANTEEKSI, KUN EN EHTINYT VIELÄ VARSINAISEEN ASIAA"...

Palasimme eilisiltana Karatusasta tänne kotoiselle kämpälle Minusinskin srk:n  tiloihin. Aino oli aluksi aikonut asua aluksi Pitkästen kämpillä, mutta Suomesta tullut sukua koskettanut suruviesti ja myös Pitkästen asunnon lukuisat muurahaiset vaikuttivat sen, että Aino muutti kanssamme  tänne kirkon huoneistoon .
Alkujaan oli suunnitelmissamme myös Jergagilla käynti, mutta tyydyimme ihailemaan Sajanin vuoriston ensilumien peittämiä huippuja kun kävimme Nishnaja-Bulankan kylässä näyttämässä pojille reiluvuosi sitten sieltä puretun hirsikirkon perustuksia ja sinne rakennettua  muistomerkkialttaria risteineen. Transitissa on kesärenkaat alla ja vuoristossa olisi jo saattanut olla lumikelejä ja liukkautta.

Jenisein yläjuoksulla sijaitsevalle voimalaitospadolle menoakin siirrettiin ja huilattiin tämä päivä täällä kämpällä oikein perusteellisesti.Huomisaamuna haen Pitkästen perheen ja heidän kanssaan matkustaneen lähettisihteerini Satu Erosen Abakanin juna-asemalta. Tuumaillaan sitten yhdessä voimalaitospadollaja samalla suunnalla sijaitsevalla Lenin-museolla käyntiä ennen Mikaelin perjantaista lentomatkaa.
Arska on yritellyt tohtoroida päälle pyrkivää flunssaa. Tänään täällä kävi myös pari kaveria laittamassa  nettiyhteyksiä ojennukseen ja niinpä kannettavat ovat olleet ahkerassa käytössä kun itsekukin on hoidellut bisneksiään, Arskan sanontaa lainatakseni. Jo eilisiltana uppouduin itse lukutouhuihin. Olin juuri ennen lähtöä poikennut Varkauden portin kirjanmyynnissä, ja poistunut sieltä täyden muovikassin kanssa.
Vajaassa vuorokaudessa kahlasin (nautiskellen) läpi Antero Raevuoren "Järviset". Todella upean urheilukirjan antiikinajan kiekonheiton olympiavoittajasta isä Verneristä ja neljästä huippu-urheilijapojasta, joista nuorin keihäänheiton olympiavoittaja ja kymmenen kertaa maailman ennätystä jo melko  lähelle  kahdeksaakymmentä metriä aikoinaan parantanut Matti oli kuuluisin . Kun olin vauhtiin päässyt jatkoin lukemista amerikkalaisesta  ns.ultrapitkien ja todella rankkojen extremejuoksumatkojen harrastajasta Dean Karnazesista. Sekin kirja alkaa olla loppupuolella. Porukat ovat poikenneet läheisellä torilla sekä vanhan kaupungin puolella ortodoksikirkossa, josta Mikael oli ostanut jollekin tuliaisiksi kauniin ikonin.
Ennen auringonlaskua kävimmeAinon kanssa aloittamassa lenkkeilyä tutussa männikkömaisemassa. Yritin hölkätä Ainon tahdissa , mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen tyydyin kävelemään rauhallisesti noin puolen tunnin verran . Aino teki laajemman lenkin minun oikaistessa lähtöpaikalle.
Kun seitkyt luvulla asuimme perheeni kanssa Sallassa, jossa toimin kirkon nuorisotyönohjaajana tutustuin "Kertojien Kuninkaaseen" asutustilalliseen Asseri Turpeiseen. -Assari, joka oli ehtinyt repiä ison perheensä elantoa mm.rajamiehenä, ammattimetsästäjänä ja rypeytymällä milloin milläkin savotalla pöllinteossa tai uittohommissa, oli aivan verraton tarinankertoja. Noin viiskymppisenä mies  oli kokenut syvän herätyksen ja tullut uskoon toimien sen jälkeen usein srk:n pappien ja vierailevien saarnamiesten oppaina näitten vieraillessa savottakämpillä. -Kun meillä oli  Naruskan kylän takana Suoltijoen pirtillä rippikoulu-, ja muitakin nuortenleirejä haimme usein Asserin puhumaan nuorisolle. Kun Asseri pääsi vauhtiin kuulijat seurasivat henkeä pidätellen montakin tuntia kunnes leirin emäntä keskeytti komentaen porukan ruokailuun.
Näitten vierailujen jälkeen saattoi Assari kirjoittaa nuorisotyöstä vastanneelle pastori Lasse Marjokorvelle tai minulle pitkän kirjeen, jossa hän pahoitteli sitä, ettei ollut päässyt itse asiaan.
Niin nuorisolle kuin meille leirin vetäjillekin Assari oli puhunut asiaa heti alusta alkaen.
Aikoinaan nuorisonohjaajaksi opiskellessani opinahjomme Helsingin Raamattukoulun rehtori Kerttu Vainikaisella oli sanonta siitä,kuinka "kylmiin vaatteisiinkin tarttuu jotain opetuksesta, kunhan istutaan ahkerasti oppitunnilla".  Luulen, että omalla kohdallani on jossain määrin käynyt mainitulla tavalla, niin Kertun kuin Assarinkin opetuksia kuunnellessani.  Ja joskus tekisi mieli laittaa jälkikäteen kirjepostia kun ei ole saanut sanottua sitä tärkeintä mitä olisi halunnut sanoa tai kirjoittaa.

JA JUMALA LOI NAISEN

Olikohan se joku ranskalainen elokuvaohjaaja Vadim ........, joka teki otsakkeen nimellä elokuvan aikoinaan,- olisko ollut seitkyt tai kuuskyt luvulla. Yritimme juuri Arskan kanssa muistella hänen vaimonsa, kuuluisan seksipommin nimeä, mutta kummankin kovalevyllä oli sen verran paljon tavaraa ettei nimi tullut heti ulos. Lähes yht`aikaa muistimme noin viidessä minuutissa Brigit Bardoon, joka nykyisin on keskittynyt eläinten suojeluun.
 Niin jutun otsake, kuin alkulausekin juontuvat meitä Arskan kanssa yhdistävästä aiheesta. Oikeastaan reissuporukkamme kolmaskin mies kuuluu samaan "kategoriaan" kanssamme. Arska on rehellinen poikamies. Minusta entinen emäntäni otti lopultakin pesäeron joskus -90 luvun loppupuoliskolla. Mikael on taas melko tuore leskimies. Ainon äidin kuolemasta on jotain pari vuotta.
Tämä seitsemäs (minulle, Arskalle ja Mikaelille ensimmäinen) Siperian matkani poikkeaa tulomatkan osalta melkoisesti aikaisemmista matkoista, joilla useimmilla on ollut apukuskeina tai kartanlukijoina eri ikäisiä miehenköriläitä. Olin kylläkin aikaisemminkin "kosiskellut" mukaani "laastienkeleitä", mutta tähän asti heikolla menestyksellä.
 -Tämän reissun tulomatkan on kruunannut Pitkästen lasten Suomi-open Aino Vuorimiehen mukaan tulo. Aikaisemmat reissunsa Aino on tehnyt junalla tai lentäen  Vähällä oli ettemme saaneet mukaamme kahtakin autoemäntää. Nimittäin toinen lähettisihteerini, kolmenkympin kriisiä uhkaavasti lähestyvä valtiotiedettä opiskeleva Satu Eronen oli myös lähdössä automatkalle kanssamme, mutta loma/viisumijuttujensa vuoksi tyytyi kuitenkin matkustamaan Pitkästen perheen kanssa junalla.
Nyt Satu ja Pitkäset ovat Aitamäkien vieraina Omskissa ja lähtevät jatkamaan matkaansa  huomenna
Heidän junansa saapuu  Abakaniin aikaisin keskiviikko aamuna.
Siirryimme eilen Ford Transitilla Minusinskista Karatusaan. Ennen lähtöä kävimme katsomassa kuuluisaa Minusinskin museota. Sieltä saimme melko tuhdin ja laajan  paketin seutukunnan historiasta.  - Matkasää

Karatusaan oli pilvinen ja taisi jonkun verran sataakin, mutta silti pääsimme nauttimaan upeista ruskamaisemista. Vasta parikymmentä kilometriä ajettuamme poikkesimme Euraasian parhaaseen Saslik-paikkaan yhdellä reitin korkeimmista ja upeimmista paikoista ennen parin kilometrin alamäkeä. Nautimme karbonaattiannokset sipulin ja leivän kera kolmeen mieheen (normaali saslikkia parempi vaihtoehto). Kurkun kostukkeeksi otimme Fantapullot. Vegetaarilinjalla oleva Aino tyytyi varaamiinsa eväisiin Transitissa.
Karatusassa ajoimme suoraan kirkonrakennustyömaalle, joka on reilut puoli kilometriä kirkonkylän keskustasta kaakkoon Verhni-Kysebarin tien varressa. Kirkon laajan tontin länsipuolella sijaitsee toinen Karatusan isoista kouluista Nishnaja-Bulankaan vetävän tien varressa.
Olin nähnyt Vitalin facebooksivuilta valokuvia rakennustyömaasta, mutta oli mukava nähdä tulevan kirkon fundament eli perustus/kellarivaihe ihan livenä. Paikkaa esitteli meille Minusinskista kotoisin oleva  arviolta kolmekymppinen työmaan vartija Ruslan. Mikael otti työmaasta melkoisesti videokuvaa. Illalla saunoimme, josta taisin jo kertoakin eilisiltaisessa tekstissäni.
Tänään oli ohjelmassa klo 11.00 jumalanpalvelus Karatusan kirjastossa(lapset mukaan laskien meitä lienee ollut noin tusinan verran)  ja kahdelta lähdimme koko porukalla ja kahdella autolla Suetukiin, jossa Vitali toimitti ehtoollisjumalanpalveluksen, kuten oli ollut Karatusassakin. Seinän toisella puolella Tonja piti pyhäkoulua . Koska syksy oli jo pitkällä olimme kylän kulttuuritalolla. Niin jumalanpalvelukseen, kuin pyhäkouluunkin oli, sääolot ( oli sateista) ja vielä kesken olleet syystyöt huomioon ottaen ihan mukavasti porukkaa. Pyhäkoulupuolella oli opettaja ja eräs pikkulapsen äiti mukaan laskien noin tusina ja seinän takana pappi ja suntio=Mikael mukaanlukien noin kymmenen henkeä. Suetukin kylässä asuu 180 henkeä. Jos kirkossakävijämäärää vertaa tavalliseen arkipyhään Suomen kirkoissa, niin Suetuk ei ainankaan jää prosenttuaalisesti häviölle. Uskon että tilanne Karatusan keskustaajamassakin muuttuu perusteellisesti, kun seurakunta saa oman kirkkorakennuksen. - Omissa haaveissani, joista olen jutellut jo parin vuoden ajan muillekin, on että yrittäisimme saada jo lähiaikoina, eli ehkä ensi keväänä, ellei jo tämän syksyn työjakson aikana jonkunlaisen Missio/konserttitapahtuman Karatusan rajonin  alueella ja miksei myös Minusinskissa ja jopa Abakanissakin. Vierailevia musikantteja olisi mukava saada niin Virosta, Latviasta, Saksasta ja Suomesta
Vitalin teksti liittyi Mikkelinpäivään, jossa sivuttiin enkeleitäkin, mutta keskityttiin kuitenkin enemmän lapsenkaltaiseen luottavaiseen uskoon. Seinän toisella puolen Tonjalla oli Flanellotyyppinen kertomus viisaista ja tyhnistä neitsyistä.
"Kyläpäällikkö" virolainen Jan Kensupp esitteli taas kerran vierailleen Suetukin 1800 luvun lopulla rakennettua hirsikirkkoa. Ensimmäiset "kirkonmiehet" ja naiset eli diakonissat olivat aloittaneet hengellisen ja maallisenkin opetus- ja auttamistyön jo 1860-luvulla. Suetukissakin videomateriaalia melkoisesti ottanut Suomessa joskus suntionkin hommia tehnyt Mikael pääsi kokeilemaan myös Karatusan kirkonkellojen sointia.

JALLEEN PERILLA

Asken istuimme Arskan ja Mikaelin kanssa Vitalin pappilan saunanlauteilla ja sita ennen pappilan perheen kanssa ruokapoydassa. Nyt istuskelen olohuoneen nurkassa lattialla nojaten seinaan yrittaen keskittya taman jutun kirjoittamiseen Talon lapset (Sveta Dima,Aljosha ja Misha) ovat jo nukkumassa. Tonja-aiti viela tiskailee tupakeittion toisessa nurkassa ja reissukaverit yrittavat yhdessa Ainon johdolla saada konpjuuteriohjelmia aisoihin. Vitalikin tuli ihmettelemaan asiaa. Kohta siirrymme nukkumaan Transitiimme. Huomenna on ohjelmassa Karatusan jumalanpalvelus kirjastossa yhdeltatoista ja matka Suetukin kylalle, jonka kulttuuritalolla on Tonjan pitamana pyhakoulu. Ainon isan Mikaelin lento Suomeen on jo ensi perjantaina, joten meilla on enaan vajaa viikko tutustua hanen kanssaan taman alueen lahetystyon kohteisiin.
Pitkasten perhe on nyt Omskissa, josta he lahtevat junalla maanantaina ja saapuvat Minusinskiin keskiviikkoaamuna. Suunnitelmissamme oli pistaytyminen Jergagin luonnonpuistossa Sajanin vuoristossa ja myos kaynti Jeniseijoen ylajuoksulla n 120km Minusinskista joskus 1930 aikoihin rakennettuun 245m voimalaitospatoon.
Viivyimme Omskissa suunniteltua pitempaan, koska sinne saapui Virossa nykyaan tyoskenteleva SEKLin lahetti Kai Lappalainen TV-ryhmansa  (Kaitsu+kamera ja Jaana+mikrofoni) kanssa. Kaitsu tekee taas ohjelmaa Siperian lahetystyosta ja halusi  haastatella ja kuvata meita Omskissa.

Kyytiimme tuli Omskista viime kevaana sinne kylatyohon Suomesta kv,linjalaisena tullut jyvaskylalainen Tarja Vekkeli, jonka veimme tyopaikalleen Orlovnkan kylaan n 120 km Omskista itaan.
Matka Krasnojarskiin sujui hyvin ja tapasimme Melasten perheen (Siperian laaninrovasti Villen, Susannan ja
tyttaret Helmin ja Viljan) ja jatimme sinne tilatut virsikirjat. Matka jatkui jo samana paivana, silla halusimme lopultakin paasta perille. Yovyimme vuoristossa eraan tienvarsikahvilan lahistolla ja lahdimme viimeiselle pikataipaleelle hyvissa ajoin ja saimme nauttia aivan upeista ruskamaisemista vuoristossa ja myohemmin Hakasian autonomisen tasavallan huikean kauniista kumpuilevista ja avarista maisemista ennen Abakaniin saapumista. Ajoimme  taman kauniin ja viihtyisan kaupungin lapi ja sitten olikin jaljella tuttuakin tutumpi reilun kahdenkymmenen kilometrin matka Minusinskiin.
Samana perjantai-iltana juhlimme Minusinskin khra Slava Shadrinin synttareita hanen perheensa (Olga ja lapset Fedja, Jaana ja Jasha) kanssa upouudessa pizzeriassa. Sita ennen oli siirretty virsikirjat ja matkalaisten tavarat seurakunnan tiloihin Abakanskaja 41:een. -Koska matka Omskista perille oli ollut osittain sateinen olimme olleet huolissamme virsikirjoista perakarryssa. Mieli oli kiitollinen kun virsikirjat olivat sailyneet aivan kuivina.