TEKEVÄLLE SATTUU

Rannalla on aina parhaimmat "asiantuntijat" jos merellä tulee hätätilanne. Samoin on vaikkapa futismatsissa katsomo täynnään toinen toistaan parempaa "coutsia" antamaan ohjeita miten peli tulis ratkaista voitollisesti.  Niin merellä  kuin kentälläkin toimivalle saattaa sattua virheitä, mutta rannalla tai katsomossa olijahan välttyy virheiltä kun ei tee mitään.
 - Eilisiltana fiilistelin taas jo vähän kotiinlähtö tunnelmissa kuuntelemalla suomalaista viihdemusiikkia ja siinä huomasin antaneeni Matille ja Tepolle ylimääräistä lisäansiota Kake Randeliinin kustannuksella.Olin käyttänyt blogiotsakkeessa Kaken biisiä: "On pakko painaa pitkää päivää", ja laittanut biisin Matin ja Tepon piikkiin.- No heillähän on hieman samantapainen alotus biisissään "Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen...".
Palattuani Karatusasta lauantaina tänne Minusinskin kvarttiiralle olen joutunut poikien kanssa samaan odottamisen kouluun, josta edellisessä blogissa kirjoitin.  Odottelemme malttamattomina edelleen Karatusan kirkkoprojektia jatkamaan tulevaa kazanilaisfirman työryhmää.Aikataulut ovat muuttuneet jo kaksi kertaa. Aluksi kuudennesta yhdeksänteen ja nyt vielä kolmella päivällä kahdenteentoista kesäkuuta. Olemme soitelleet aiheesta Pietarissa Inkerin kirkon pääkonttorissa työskentelevän ja Karatusan kirkkoprojektista vastaavan arkkitehti Jorma Laineen kanssa.
Jorma soitti äskettäin ja varmisti, että firman johtaja Sergeiilä on nyt lentoliput ensi yön lennolle ja työporukan tulo Abakaniin on aikaisin huomisaamuna.
Tästä odottamisesta löytyy jotain hyvääkin, sen lisäksi, että me ehkä olisimme oppineet hitusen kärsivällisyyttä, nimittäin se,että kun koko kevät on ollut hyvin sateinen, niin nyt on jo viikon verran ollut kuivempaa ja myös nuo hirret kirkkotyömaalla ovat päässeet kuivumaan.
Toivottavasti pääsemme Karatusassa reippaasti alkuun ja pääsemme tsekkaamaan tilanteen alotushirsien osalta. Työmiehet joutuvat kuitenkin ensin  levittämään eristebitumin hirsiseinän alle.
Kun toissa kesänä purimme Joosen kanssa muutaman bulankalaismiehen avustuksella,  välillä nosturiautoakin käyttäen, tuon vanhan hirsikirkon; hirret siirrettiin Karatusaan tulevan kirkon tontille.  Siinä siirtovaiheessa mukana työssä oli myös silloinen Siperian lääninrovasti Omskissa viime kesään saakka asunut Juha Saari. Joose oli mukana vain ensimmäisenä hirsien siirtopäivänä, ja  joutui lähtemään perheen terveystilanteen vuoksi Suomeen.  Joose oli myös itse sairaana töissä  sen viimeisen päivän, joka nenyi vielä aamutunneille ja kotona Minusinskissa hän ehti poiketa vain hätäisesti ennen lentoa Suomeen.
 Joskus lähetyssaarnaaja joutuu venymään suorituskyvyn äärirajoille ettei työprojekti pysähdy paikoilleen, vaikka pitemmässä juoksussa  on  totta  myös sanonta "ettei sota yhtä miestä kaipaa".
Ennen siirtoprojektia olimme Joosen kanssa ostaneet Sajan Lies sahalta Abakanista pyöröhirsimökin tarpeet ja kuljettaneet ne Juhan telikärryllä Karatusan kirkkotyömaalle vartijakoppia varten. Haimme Vitalin kanssa vankat 6 metriset pohjahirret mökille, jonka rakentelin kesäkuun alkupuolella.Vitali palkkasi avukseni yhden miehen, joka kypsyi työtahtiin päivässä, onneksi ylimpiä hirsiä paikoilleen liki kolmeen metriin nostellessani tuli viereisestä talosta eräs puolituttu Aleksander niminen mies avukseni.Niinä päivinä ei tullut mieleenkään ylimääräisen punttitreenin vetäminen.
Hirsien siirto Karatusaan tapahtui kahdessa vaiheessa kesäkuun puoliväliin mennessä,jolloin minun piti lähteä ajelemaan reissun aikana melkolailla "siipeensä saaneella" pikku Skoda Felicia dieselilläni peräkärryn kanssa kohti Suomea. Siperiaan menomatkalla jossain Uralin seutuvilla vitosvaihde oli alkanut pitää ylimääräistä ääntä ja siitä lähtien sillä autolla onkin ajettu enintään nelosella. Joosen käytössä ollut Mitsubishi katumaasturi oli lähes koko tuon keväällisen reissun huoltokorjaamolla Novosibirskissa ja Juha toi sen vasta  tullessaan Karatusaan toukokuun lopulla.
Näin ollen tuo pikku Felicia oli ainut kulkuneuvomme. Slavalla oli kuitenkin Lada ja Vitalilla Lada Niva, niin että liikkeelle päästiin kyllä.
Ennen toista hirsien siirtorytistystä Juha rakensi täällä saarnakierroksella olleiden lestadilaismiesten kanssa kaunista aitaa kirkon tontille ja viritteli  aitaan myös vanhoista valokuvista teettämiään isoja muovikankaisia kuvia, joissa kerrotaan luterilaisen kirkon työstä Karatusan alueella 1800 luvun lopulla.Kun minusinskilaisfirma aloitti viime kesänä perustus/kellarivaiheen rakentamisen he purkivat tuon nätin aidan ja rakensivat tilalle jämerän venäläistyylisen umpeen vedetyn lauta-aidan.
Samana päivänä kun lähdin sillä kertaa,  siis kaksi vuotta sitten yksin ajamaan kotimaahan Juha siirsi talkoomiesten ja nosturiauton kanssa noin puolet hirsistä (kaikki lyhyemmät)  kilometrin päässä sijainneen vanhan leipätehtaan  varastoon. Seuraavana syksynä otimme Joosen kanssa vielä nosturiauton ja tapuloimme kaikki pitemmät hirret uudelleen siten että ne ovat hiukan erillään ja jokaisen kerroksen välissä on puut, jotta hirret ilmastoituvat.Rakensimme myös tapulille katoksen kevyt peitteistä ja uusimme sen kahteen kertaan,mutta nyt se ne kevytpeitteet ovat olleet jo pitkään riekaleina.
Perustus-,ja kellarivaihetta rakentanut Romanin minusinskilaisryhmä kuljetti leipätehtaan varastolta ne lyhyemmät hirret viime syksyn aikana  kirkkotyömaalle, sillä leipätehtaan varastointiaika päättyi. He laittoivat niillekin hirsille kevyt peitteen, joka on kuitenkin haihtunut taivaan tuuliin.

ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ ; MUTTA HYVÄÄ KANNATTAA AINA ODOTTAA

Arska kirjoitti facebook sivullaan eilen , että täällä Minusinskissa nyt vaan pyöritellään peukaloita ja odotellaan jo kovasti Suomeen lähtöä. Lukaisin tekstin kait  Vitalin luona Karatusassa ennen kuin lähdin ajelemaan takaisin Minusinskiin
 Jo Raamatun ajoilta yksi vaikeimpia oppimisen aiheita on ollut opetella odottamaan.  Psalmien kirjoittajilla on k.o.aiheesta toinen toistaan parempia ja eri elämän tilanteisiin sopivampia tekstejä. Pienille lapsille ei toinna sanoa että ollaan silloin ja silloin lähdössä mummolaan. Heille todellisuutta on lähinnä tämä päivä.  Hengellisessä mielessä olemme useimmiten lapsen asteella jos on kysymys odottamisesta. Haluaisimme saada kaiken tässä ja nyt.
 Nykyaikana tuo malttamattomuus on vain entisestään korostunut ja se on aiheuttamassa murheita monissa asioissa.  Vanhoina "hyvinä aikoina"esim. rakennusmiehillä ja puusepillä oli materiaalia varastossa kuivumassa vuosien ajan ja esimerkiksi vanhan ajan ikkunapokiahan ei voita mikään. Materiaali oli tarkoin valittu. Tiedettiin myös mihin vuodenaikaan ja mihin kuun vaiheeseen kannatti kaataa tiettyä tarkoitusta varten puutavaraa metsästä.
 Kun kuuskymmentäluvulla Suomessa alettiin siirtyä kaikenlaiseen elementtirakentamiseen niin kaiken piti tapahtua hyvin nopeasti.Tänään maksetaan kalliita oppirahoja noitten ja vielä  myöhäisempien vuosikymmenten aikana tehdyistä liian lyhyen odottamisen virheistä.
Ilmeisesti olemme nähneet vasta jäävuorten huippuja mitä tulee esim.homeongelmiin ym.vastaaviin juttuihin.
Täällä Venäjällä yleensäkin ja  viimeisten vuosien aikana Siperiassa on joutunut totuttelemaan siihen että aikataulut saattavat muuttua milloin mistäkin syystä ja kun itsellä on lisäksi hyvin puutteellinen kielitaito ja vielä huonompaa on  tuo kuullun ymmärtäminen, niin kärryiltä putoaa kovin helposti ja usein on täysin pihalla asioista kuten lumiukko kesähelteellä.
Olimme odottaneet kazanilaisfirman työporukan tuloa Karatusaan kuudes kesäkuuta eli viime perjantaina.Olin luvannut firman johtaja Sergeille viipyä täällä kunnes he saapuvat ja tsekata yhdessä Karatusan kirkkotyömaalla Ala-Bulankasta 2v sitten puretun hirsikirkon merkityt alahirret ja samalla antaa ohjeita muutenkin eri-ikäisen puutavaran (hirsien)  käyttäytymisestä.
 Vitali soitti minulle perjantaiaamuna ja pyysi tulemaan Karatusaan.Vitali toivoi meitä samalla lauantaiksi mukaansa Ala-Bulankan hautausmaatalkoisiin.
Pojat jäivät Minusinskiin ja minä ajelin  SEKLin Mitsubishillä Karatusaan perjantaina aamupäivällä.  Siellä selvisi, että Sergein ja kazanilaisten matkasuunnitelmat olivat muuttuneet tulevalle viikolle. He ovat tulossa 9. tai 10.kesäkuuta, joka tarkoittanee että he ovat täällä tiistaina 10. kesäkuuta,jos kaikki sujuu niinkuin on suunniteltu.
Soitin Arskalle Karatusasta olikohan se perjantai-iltana tai lauantai aamuna ja kerroin, että Vitali toivottelee heitäkin tervetulleiksi Ala-Bulankan hautausmaatalkoisiin. Arska arveli, että he jäävät kaupunkiin shoppailemaan tuliaisia.
Varmaankin Vitali oli kertonut minulle enemmänkin faktoja noista talkoista,mutta tieto ei ollut tarttunut. Itse arvelin,että mahtaako k.o.hautausmaalle tulla meidän lisäksi ketään muita.
Eka kertaa pistäytyessäni vain katsomassa tulevia työmaita neljä vuotta sitten,olimme Joosen, Slavan ja Vitalin kanssa käyneet katsomassa Ala-Bulankan N-L:n aikana klubina toiminutta jo melko huonoon kuntoon päässyttä hirsikirkkoa. Olimme ajaneet Minusinskista ns.Peltotietä Suetukiin ja lainanneet sieltä (luultavasti Kensupilta) kookkaan Stihl-moottorisahan, eli bensapilon.  Joose oli mainostanut minua metsäalan ja hirsityön spesialistina.
Ensimmäinen taidonnäyte oli kaataa hautausmaan portin vierestä mahottoman paksu osittain laho
koivunrumilus, ettei se satu kaatumaan joskus vainajaa saattamassa olevan saatoväen päälle.       Mukana ei ollut kaatorautaa eli vänkäriä.Tein pojille kolme-nelimetrisen työntökangen ja varoittelin heitä pysymään visusti sillä puolella, josta he työntäisivät rumilusta ja sahailin melkoisen kaatokolon sille puolelle, johon rumilus oli jo kallellaan. Taisin siinä hiljaisen rukouksenkin huokaista, että kaikki sujuisi turvallisesti ja niin myös kävi. Raivasimme silloin myös melkolailla hautojen ympäriltä ryteikköä.
Karatusasta lähtiessämme koko Vitalin perheen kanssa, otimme Vitalin pikku Stihlin ja muitakin työkaluja sekä tietenkin eväät ja pojille onget. Kylän laidalla tankkasimme Mitsubishin ja ostimme bensaa myös sahaa varten. Peräkontissa oli myös vajaa  parin kolmen litran Suomesta tuomani teräketjuöljy pöntto sekä teräketjuviila.  Sää oli hyvä. Jonkun verran pilvistä, mutta ei satanut, eikä myöskään ollut hellettä. Matka sujui hyvin, mutta lähes perillä, siis kylän jälkeen valitsin varsinaisen ajotien, joka osoittautui huonoimmaksi vaihtoehdoksi. Molemminpuolin tietä oli ajettu peltoja pitkin.
Hämmästykseni oli vähintäänkin melkoinen kun huomasin että henkilö/maastoautoja oli parkissa hujan hajan kymmenkunta ja lisäksi muutama pienehkö kuorma-autokin.
Noin kymmenen metrin pituiset ja kokotien levyiset melko syvät kuralätäköt vain kasvoivat loppumatkasta. Suurin oli viimeinen. Pysäytin jo autonkin ja kysyin Vitalilta mikä olisi viisainta.
Vitali työnsi katumaasturin maastovaihteen lukot päälle ja sanoi, että  anna mennä. Pistin vähän reilummin kierroksia ja niin sitä mennä porskutettiin läpi kuran melkeinpä näytösluontoisesti.
Kuorma-autoilla oli tuotu sahatavaraa, sementtiä, iso agregaatti ja hitsausmuuntaja sekä valmiita metallisia aidan ja portin aihioita.Miehillä oli työkaluna myös jääkairaa muistuttava, mutta paljon kookkaampi maakaira.
Portin ja aidan kimpussa oli pitkästi toistakymmentä miestä ja kauempana oli jo täysi tohina myös ryteikköjen raivaamisessa. Kaikkiaan meitä sahamiehiä taisi olla neljä. Yksi Husovarna ja kolme erikokoista Stihliä.Sitä mukaa kuin saimme ryteikköä nurin niin naisväki ja osa miehiä ja Luchagovien lapsetkin  kantoivat kaadettua puutavaraa alueen laidoille röykkiöihin.
Jonkun aikaa sahailtuani tein perusteellisen teräketjun huollon. Stihl ei nimittäin oikein kunnolla hyökännyt puuhun vaan sitä piti "painostaa".  Viilasin purupiikkiä reilusti ja samalla otin varsinaisista piikeistäkin ihan kunnolla ja sen jälkeen oli ilo tarjota tuota pientä  satakasikymppistä
vaikka minkäkokoiseen puuhun.Sitä sai suorastaan  pidätellä.
Viilaamisen ja tankkausten aikoina ehdin jututtaa  montaa talkoisiin melko kaukaakin tullutta ihmistä. Selvisi, että Vitali oli pyytänyt erästä toprakkaa talkoissa mukana ollutta Kuraginossa asuvaa ja työskentelevää rouvaa organisoimaan nuo talkoot. K.o.rouva, nimi taisi olla Anna, oli hälyttänyt Minusinskilaisen tuttavansa Sergein, joka oli hommannut tarvikkeet ja myös työmiehet jo mainittuun metallisen portin ja aidan tekoon.  Osa talkooväestä oli molemmista Bulankan kylistä,mutta suurin osa kauempaa, Karatusasta,Minusinskista, Abakanista ja Kuraginosta, joku ehkä Krasnojarskista saakka tulleita. Useimmilla oli vanhempien, isovanhempien ja muiden omaisten hautoja k.o.hautausmaalla.
Kun talkoot olivat jatkuneet jo 6-7 tuntia Vitali ja Anna kutsuivat kaikkia kerääntymään portilta hieman kauempana oleva suuren puisen ristin luokse.  Ristin etupuolella oli leveistä lankuista tehty,  ehkä 2,5 x  4 metrinen istumakehys, jonka päälle ja keskelle oli muutamien  pöytäliinojen päälle levitelty isot määrät evästä, joita naisväki oli tuonut mukanaan.
Kun Vitali kävi minua kutsumassa.lopetin sahaamisen ja kerroin kolmelle muulle sahurille asiasta.
Naisväki ja lapset olivat jo koolla suuren ristin juurella kun menin sinne Vitali ja Tonja olivat aloittaneet laulaa jotain virttä ja sitten Vitali puhui Bulankan ja Suetukin kirkkojen ja Bulankan hautausmaan historiasta ja tietenkin julisti myös samalla evankeliumia.Ryhdyin ottamaan valokuvia kun huomasin, että aita-ja porttitalkoissa ollut miesporukka tulivat myöskin paikalle. Kaikki olivat kokoontuneet ja saivat kuulla evankeliumia. Lopuksi luettiin yhteenääneen Isä  Meidän rukous venäjäksi ja varmaan myös latviaksi. Lopuksi Vitali siunasi joukon Herran siunauksella. Sitten puhuivat lyhyesti aikaisemmin  mainittu Anna (vai oliko Alla) ja myös pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt kylän opettaja. He kiittelivät kaikkia talkoisiin tulleita, mutta myös erikoisesti portti/aitatalkoot järjestellyttä Sergeitä.
Venäläiseen tapaan eväitten mukana oli myös vodkaa, jota tarjottiin myös meille  Vitalin kanssa,mutta kieltäydyimme kohteliaasti. Vetosin siihen, että olen urheilumies ja se tepsi.
Positiivinen yllätys minulle oli että niin nykyiset kuin entiset bulankalaiset puhuivat keskenään venäjän ohella latvian kieltä. -Sitä  oli opetettu myös kylän koulussa.
Hieman harmitti ettei Mikael ollut paikalla videokameransa kanssa.Kuvausaiheita olisi ollut runsaasti. No valokuvia on sekä minun, kännykässä, että Vitalin kamerassa melkolailla.
Paluumatkalla pysähdyimme ehkä reilun kilometrin päässä aivan tienvarressa  olevan tekojärven rantaan, sillä pojat olivat jo kovasti odottaneet kalastamaan pääsemistä.
Vein Vitalin perheen kotiinsa ja ajelin Minusinskiin. Matkan varrelta poimin kaksi  alle kaksikymppistä nuorta miestä,jotka  olivat Malaja Injan kylästä menossa toisen pojan siskon luokse vanhaan Minusinskiin kyläilemään.
Hyvin olivat Arska ja Mikael viihtyneet Minusinskissa ja tehneet ostoksia tavaratalo Festivaalissa.Nyt on molemmilla latinalaisilla sekä venäläisillä kirjaimilla varustetut kompjuuterin näppäimistöt.

..."ELÄMÄ ON KUOLEMISTA..."

Kuuntelin äsken Juicen Syksyn Säveltä.
 "Katu täyttyy askelista, Elämä on kuolemista, Pane käsi käteen, Ollaan hiljaa.."
Olin juuri lukenut netistä Hiihtoliiton/Finnjumpingin sivuilta Valkealan kunnan liikuntasihteerin aivan upeasti kirjoittaman muistokirjoituksen 50-60 luvuilla legendaksi jo eläessään nousseesta mäkihypyn maajoukkuevalmentajasta ja nykyisen aerodynaamisen tyylin kehittäjästä Lasse Johanssonista.Sain kunnian tuntea Lassen henkilökohtaisesti ja noin pari vuotta sitten vierailin viimeeksi hänen kodissaan Valkealan Kepsunvirralla. Mies luotsasi aikoinaan Suomen joukkuetta kolmissa O-kisoissa, mutta hänet tapasi myös tuomarina aivan pikkukisoissakin . Muunmuassa Somersdorfin K27 "lentomäessä" Lasse Johansson kävi useamman kerran. Kolmen-neljäntoista ikäisenä olin käynyt Martti-veljeni kanssa kisoissa Lassen kotimäessä Utin Kuivalan kylässä. Hänen muistonsa kunnioittamiseksi tekee mieli nostaa vanhaa sinivalkoista Suomipipoa korkealle ja olla syvästi kiitollisena  pitemmän aikaa aivan hiljaa.
Tämän kertaiselle Siperian reissulle ajellessamme kolmas kuskimme, suetukilaisten keskuudessa suurta lettu-, ja maalarimestarin mainetta nauttinut Mikael Bergman kertoi tehneensä lähtiessään pientä kuolemaa. Hän oli luovuttanut Joroisten asuntonsa pojalleen ja oli vähän kuin vanhan ajan savottajätkät, joilla omaisuus oli repussa, jonka suulta pistivät esille sahan pääpuut.
Mikaelin ikäisten (jo 63v)  savottajätkien alamäen päätepysäkki ennen Jylkkäs Jakin kiekeröä(hautausmaata) oli vaivastalo eli kunnalliskoti.- Mikael on kuitenkin edelleen "mies parhaassa iässä" ja on katsellut netistä as.vaunuja ja varmaan myös  as.autoja ja tietenkin tämän kolme vuotta sitten leskeksi jääneen viriilin miehen mielessä on että jossain saattaa odotella joku virkeä naispuolinen yksineläjä kunhan vaan kohilleen sattuu.
Tänään ja viime päivinä olemme tyhjentäneet Pitkästen perheen  asuntoa Minusinskissa. He olivat asuneet siinä viimeiset kaksi ja puoli  vuotta neljän ja puolen vuoden Siperian jaksostaan.  Johanna oli pakkaillut suurimman osan tavaroista jo kuukausi sitten ja nyt tänne kanssamme yksin jäänyt Joose on jatkanut niin pakkaamista kuin huonekalujen purkamistakin. Joosen kanssa purimme keittiön kaapistot ja porukalla roudasimme ne pappisdiakoni Olegin perheen keittiöön,jonne Joose asensi ne uudelleen. Olohuoneesta purimme pari kirjahyllyä, jotka eilen Arskan kanssa roudasimme,samoin kuin keinutuolinkin Karatusaan Lutsagovien kotiin,jossa Vitalin ja poikien kanssa kokosimme ne Arskan toimiessa sillä aikaa saunamajurina. Arska saunoikin sitten ihan viimeisen päälle, kun kerrankin sai saunoa aivan rauhassa.Ei ollut kiire minnekään.  Itse poikkesin ottamassa kuvia Karatusan kirkkotyömaalta, jossa ykkösvaiheen (perustus/kellari) miehistö oli tehnyt viimeisiä hommiaan. Kakkosvaihetta, jossa kirkkorakennus viedään vesikatto/ovet/ikkunat/väliseinät yms. vaiheeseen tulee viikon päästä aloittamaan kazanilaisfirman työprikaati.Lupasin firman toimitusjohtaja Sergeille viipyä Karatusassa sen verran, että voimme paikanpäällä tsekata läpi hirsikehikon aloitusvaiheen,kun olen  ollut kehikkoa purkamassa pari vuotta sitten Bulankassa Joosen kanssa. Joose joutuu lähtemään jo ylihuomenna Suomeen tapaamaan perhettään.Johannahan lensi lasten kanssa Suomeen jo toukokuun alussa.
Saunaan mennessäni tein vielä hätäisen punttitreenin. Arska oli vilvoittelemassa ja tuli kanssani toisiin löylyihin, joita varten haudoin jo kait pari kertaa käyttämäni vastan.  Arska jäi vielä jatkamaan kun itse siirryin jo tuvan puolelle.  Söimme yhdessä perheen kanssa ja yötä myöten ajelimme Minusinskiin. Poikkesimme kuitenkin ison mäen päällä saslikeilla. Minulle oli jäänyt vähän nälkä, eikäArska pannut hanttiin kun kuuli, että tarjoan.
Tänään oli Joosen lähtösaarna jumalanpalveluksessa.Juhlan kunniaksi hän käänsi sen myös suomeksi. Saimme nauttia myös yhdessä Herran Pyhän Ehtoollisen.   Iltapäivällä, vaikka olikin lepopäivä ( jos naapurin härkä oli pudonnut kaivoon sen sai käydä auttamassa ylös) kuljetimme ison jääkaappipakasteyhdistelmän yläkerran mummon tyttären asunnolle. Melkoinen voimain ponnistus oli kaapin roudaus ilman hissiä viidenteen kerrokseen. Sen jälkeen teimme peräkärryyn kuorman Pitkästen tavaroista ja veimme sen yläkerran mummon tyttären autotalliin oottamaan Suomeen lähtöä. Poikien lähdettyä syömään Sushi-baariin menin auttamaan Slavaa ja Eduardia kanoottien lastaamisessa Ladan kattotelineelle  Olgan kanssa olimme jo hyvästelleet aikaisemmin .Teimme tiukan paketin ja annoin vielä tiukemmat ajo-ohjeet: Ehdoton kattonopeus on 80 km/h hyvällä tiellä ja kuorman kiinnitystä on seurattava useamman kerran. Myöhemmin kuulin,että Slava ja Eduard olivat ehtineet syömään sushia poikien kanssa. Itse ajelin mäntymetsikön laitaan. Tein lyhyehkön lenkin ja 3x10 loikkatreenin ja kävin syömässä saslikit kafeessa.
Huomenna jatkamme Pitkästen asunnon tyhjentämistä. Onneksi Joose oli tehnyt kaupat vuokra-asunnon omistajan kanssa sähköhellasta ja isosta parisängystä. Se helpottaa meidän roudausurakkaa hieman. Tiistaiaamuna vien Joosen Abakanin lentokentälle.Hänellä on biletit Moskovaan ja sieltä Helsinkiin, jonne Johanna tulee lasten kanssa vastaan Transporterilla.
Siitä alkaakin Pitkästen kesä, johon mahtuu mm. puuhailua Särkikujalla ja Selkäsaaressa ja tietenkin myös purjehtimista Joosen ja Lambereitten yhteisellä pujeveneellä. Varmaan myöskin srk.vierailuja sekä KL-päivät Jyväskylässä.  -Kesä on lyhyt ja syyskuussa odottavat Suetukin jatkotalkoot.

"YÖLLÄ HÄNTÄ VAIVASI VILU JA PÄIVÄLLÄ HELLE"

Lainaus otsakkeeseen löytyy suoraan alkuperäistekstistä Raamatusta, mutta se löytyy myös kuten niin usein ns. "väärän puun kautta" fiktiivisenä koulun uskontotunnilta. Opettajan kysyessä Jaakobin vaimojen nimiä ehti Pikku-Kalle ekana viittaamaan ja vastaamaan otsikon mukaisesti,  joutuen sitten selittämään näkemystään, vaikka olikin lukenut juuri "niinkuin oli kirjoitettu".
Tässä jutussa ei  ole suoranaisesti  kuitenkaan kysymys Raamatun Jaakobista, joka petettyään  sekä kahdesti veljeään Eesauta, että myös isäänsä Iisakia, oli pakomatkalla enonsa Laabanin luona, vaikka meistä löytyykin juuri samoja piirteitä kuin tuosta kuvatusta perhe-, ja sukutragediasta. Jumalan työ täällä synnin maailmassa etenee  tavallisten armahdettujen syntisten kautta ja vain sikäli kuin olemme joutuneet elämään todeksi omaa turmeltuneisuuttamme saatamme kyetä tarjoamaan evankeliumia oikealta tasolta eli alhaalta päin toiselle syntiensä ja turmeltuneisuutensa sotkuissa painivalle.
Otsikko tuli mieleeni kun ajattelin tämänkertaista varsinaista talkooporukkaamme ja erikoisesti "kämppäkaveriani" Arskaa Suetukin kirkon ulkovuorausremonttihommissa. Pääosa ryhmästämme asettui asumaan tyhjänä jo useita vuosia olleeseen lämmittämättömään siperialaistaloon  kirkon vieressä.  Ensimmäinen ja muutkin alkuajan yöt olivat jopa hieman pakkasen puolella ja melkein lähentelivät niitä marras-, joulukuun vaihteen olosuhteita, joissa Lauri Häkkisen ja Joosen kanssa  remontoitiin aikoinaan Karatusan pappilaa.   Tosin  - "Silloin olivatkin miehet rautaa ja laivat puuta hii-o-hei.."  Pakkaslukematkin putosivat usein -10 ja jopa sen allekin, mutta meillä oli hyvät makuupussit  ja Joosehan ajoi lähes joka ilta lukemaan lapsiaan ja lämmittelemään Johannansa peiton alle  Minusinskiin. Remonttitalossa oli vain 2 kilowatin sähkö, joka riitti
pitämään pesuhuoneen betonivalun plussalla. Ei puhettakaan, että olisi voitu lämmittää silloista kulkupeliä ja majoitushotelliamme velimieheni rippikouluikäistä Ivecoa.  Transitissa meillä on nyt ollut Arskan kanssa lähes "kissanpäivät" . Kahden kilowatin lämmitin on ollut puolella teholla ja vain yhtenä yönä kylmänarka sukulaispoika (48v) valitteli ilman viileyttä, jolloin peittelin hänet varatäkillä makuupussin lisäksi.
Kun Joosen kanssa mietimme etukäteen  remonttityömaan ruokahuoltoa puhuttiin jopa Pitkästen jääkaapin viemisestä Suetukiin.
Päädyttiin kuitenkin pariin kylmälaukkuun ja jäädytettiin Minusinskissa
muutamia litroja maitoa "kylmäkalleiksi".   Kun ensimmäisen yön jälkeen kylmästä hytisevät "työmaahotellin" asukkaat kömpivät ruokasaliksi suunnitellulle varannalle huomattiin, että kaikki kylmälaukkujen ulkopuolelle jäänyt ruokatavara alkaen banaaneista oli jäässä. Alkuun päästiin kuitenkin ja Joose toi Karatusasta yhden 2kw puhaltimen poikien puolelle täysin tehottoman öljytäyttöisen lämmittimen lisäksi. Tytöillä oli ollut puhallin jo alusta lähtien omassa huoneessaan. Kun Mikael saapui Joosen matkassa myöhemmin Suetukiin "rakensimme" hänelle special sängyn irti lattiasta. Vanhaan hetekaan muutama lauta patjojen alle ja siinä kelpasi köllötellä kun kämpässä oli jo hyvä peruslämpö. Tyttöjen kämppään oli kuljetettu heti alkuun Pitkästen asunnolta kunnon sängyt ja bonnelpatjat. Pojatkin (Joose ja Hannu) vähitellen viisastuivat ja rakentelivat samanlaiset makuusijat kuin Mikaelilla.
Päivälämpötilat ja sääolot muutenkin ovat reistailleet ehkä vielä pahemmin kuin Koillis-Kairan Värriöjokivarressa aikoinaan.
Jopa hellekin on meitä "vaivannut", mutta enimmäkseen on lämpötila sahaillut läheltä nollaa aina hellelukemiin. Enimmäkseen on ollut poutaa, mutta niin vettä kuin räntää ja rakeitakin on tullut taivaalta.
Remontointi on sujunut muuten suunnitelmien mukaisesti,mutta sahatavaraa:lautaa ja lankkuja (kakkosnelosta ja -vitosta sekä nelosparruakin) on jouduttu tilailemaan lisää ja "hillosta" (hesalaista slangia, jota Lauri ymmärtäisi) on ollut pulaa.  Joosen SEKLiltä mukaansa saama summa ei ole riittänyt,  mutta tähän asti on jotenkin selvitty ja työn jälki on aivan upeaa. Kahtena viikonloppuna on ollut isot talkoot, joissa on ollut hyvä joukko kaikenikäisiä kyläläisiä mukana. Lisäksi Vitalin ja Slavan kyydissä on tullut nuoria ja lapsia
Karatusasta ja Minusinskista.  Lauantaisten talkoopäivien ruokahuolto on toiminut hyvin. Joose hankintapäällikkönä on onnistunut ja Mikael on lyönyt itsensä läpi muurinpohjalettuineen,kahveineen ja kalbassoineen niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin sydämiin suun ja vatsan kautta "povarina" eli kokkina.
Talkoot on aloitettu rukouksella kirkon pihalla ja päätetty yhteiseen hartauteen ja rukoukseen kirkon alttariosassa, jonne on koottu penkkejä. Kirkkosalissa on varastoitu uudet vankat panelit ja muu sahatavara ja keskikäytävää miehittää Hannun rakentama aivan upea katkaisusirkkelipöytä.
Sydäntä koskettavaa on ollut seurata isiä ja äitejä, jotka lastensa kanssa
ovat hiljentyneet kirkon alttariosastolla. Mukana tietenkin myös babuskoita ja dieduskoitakin.
Työmaan vakioporukan päivän lämminruoka on syöty n 200m kirkosta itään eestiläisperheen (tutun n27v Igorin koti) tilavalla lasitetulla verannalla.Ruoka on ollut hyvää ja maittavaa ja talon emännän isoille lautasille latomat annokset todella suuria. Nälkää ei tällä työmaallaole nähty.Aamu-, ja iltapalat on valmisteltu omin voimin ja lähes jokailta on saunottu. Kerran Igorin  kotona ja muulloin Karatusassa Vitalin saunassa tai Suetukissa Jan Kensuppin saunassa.
Viikko sitten tehtiin yhden yön "hupailureissu" Jergagin luonnonpuistoon Sajanin vuoristoon. Autoiltiin 1500 metriin merenpinnan tasosta. Saunottiin ja nukuttiin hyvin ja kiivettiin lasketteluvarustein hissirinteeseen, jonne Joose valmisti makkara-, ja kahvitulet. Nuoriso rämpi aivan hissilinjan huipulle.Itse tyydyin puolivälin nousuun. Alas tietenkin lasketeltiin. Harjoittelin jo vähän ennakkoon kahveja ootellessa ja toista kertaa nuotiopaikalle kiivetessä auringon porottaessa täysillä, oli  "pakko" riisua yläkroppa paljaaksi ja sitten vähän näytösluontoisesti lasketella ylempää nuotiopaikalle
kuvausryhmää varten. Pilvien työnnyttyäauringon eteen tuli kiire pukea paidat ja puserot takaisin päälle.

"ON PAKKO PAINAA PITKÄÄ PÄIVÄÄ..."

Otsikko on lainaus Matin ja Tepon biisistä.
 Suetukin kirkon ulkovuorausremonttityömaalla on nyt painettu pitkää päivää jo toista viikkoa. Remontti päästiin aloittamaan edellisviikolla kun länsirannikon ammattilaisryhmä Hannu,Mikaela ja Julia saapuivat tänne lentämällä tiistai aamuna.Jo keskiviikkona majoittauduttiin Suetukin kirkon viereiseen tyhjään rakennukseen, joka oli aikoinaan toiminut lasten päiväkotina, ruokalana ja myös koulun veistotiloina. Heti alkuun kannettiin ison kuorma-auton tuoma panelit sisälle kirkkoon ja pinkattiin muu sahatavara kirkon tontille ja päästiin aloittamaan työt. Viime viikonloppuna käytiin porukalla "paidanvaihetusreissulla" Minusinskissa ja Joosen mukana kävi osa porukkaa Minusinskissa ja vähän Abakanissa tälläkin viikolla. Puolentoista viikon rypistys huipentui tänään kylänväen kanssa pidettyyn talkoopäivään. Talkoot kyläläisten kanssa on tarkoitus uusia viikon päästä. Sitä ennen jatketaan hommia "omalla väellä",Jakson aikana sääolot ovat vaihdelleet melkoisesti. Alkuvaiheessa kävi lämpötila öisin pakkasen puolella. Räntääkin sateli ja parina päivänä tarvittiin jo sadetakkiakin.Pitkävartiset kumisaappaatkin olisivat olleet tarpeen. Jouduimme nimittäin tarpomaan lähes puolentoista vuosisadan aikana räystään alla sijainneeseen levennyskoteloon kertyneeseen ja sieltä purkuhomman aikana seinän viereen pudotetussa pulunpaskassa. Yritimme suojata jo paneloitua seinää pressulla,mutta melkoinen työmaa oli puhdistaa paneleita syntyneestä pölystä.
 Tänään saatiin talkoissa nauttia auringosta ja lämpötila kävi  jo Suomen hellelukemissa. Joosen mukana perjantaina saapui Suetukiin myös Mikael,joka oli joutunut lepuuttamaan kipeytynyttä päkiäänsä yksin Minusinskin kvarttiiralla.Mikael tarttui työmaalla  heti vasaraan ja puhdisti esimerkillisesti nauloja kirkon seinistä revityistä vanhoista paneleista ja myös pinkkaili   niitä vanhoja lautoja. Talkoissa ja jo sitä  ennenkin Mikaelille sälytettiin "povarin" eli kokin hommat.  Kahvia,sekä muutakin juomista ja syömistä sekä erinomaisia lettuja riitti talkooväelle,jota oli keräytynyt ilahduttavasti.Kyläläisten lisäksi tuli Karatusan khra Vitali kahden pikkupoikansa kanssa ja Minusinskin khra Slavan kyydissä tuli 19v Eduard ja vähän nuorempi Anja,sekä Joosen kyydistä Minusinskiin bisneksiään hoitamaan jäänyt pääpurkumestari Arska.
Ennen talkoita olimme päässeet tien puoleisen eli julkisivun osalta räystäälle asti. Vanhat vuorilaudat oli lähinnäArskan toimesta pudotettu ja Hannu oli mittaillut ja korjannut entisiä ja asentanut myös uusia koolauksia. Mikaela ja Juulia olivat hoidelleet panelointia ja me Joosen kanssa olimme toimineet telinetimpureina. Saatuamme  myös kellotapulin päädyssä tellingit ylös asti ja erittäin huonosti asennetut hätäapupystylaudoitukset purettua selvisi,että k.o.pääty on aika huonossa kunnossa. -70 luvun alkupuolella oli tienpuoleisessa nurkkahuoneessa sijainneesta katsigarkasta (lämmityslaitteesta) alkanut tulipalo, joka oli tuhonnut kokonaan päätyseinän vuorilaudat ja melkolailla hiillyttänyt hirsiä koko sillä laidalla. Huonosti suoraan hirsiin naulatut pystyyn asennetut suojalaudat olivat päästäneet sadevedet hirsiseinään ja samalla hidastaneet seinähirsien kuivumista. Varsinkin oven, sekä sen yläpuolella sijaitsevan ikkunan yläpuolella  oli hirsissä melkoisesti lahoa. Myös seinän sisäpuolella sijainnut yksi pystyhirsi oli osittain vaurioitunut.  Neuvosto-Liiton romahdettua 1991  vuosikymmenet  kylän klubina toiminut Suetukin kirkko oli palautettu alkuperäiseen käyttöönsä. Kellotapuli oli rakennettu uudelleen, samoin kattorakenteet oli uusittu ja asennettu  uusi peltikatto. Julkisivun puolella on räystäällä pellin reunassa hammatusta, mutta toinen lape on parempi.
Hannu ja Joose tunkkasivat painunutta räystään nurkkaa kattotuolien osalta  kymmenkunta senttiä. Se näyttää nyt huomattavasti paremmalta.Minä asentelin päätyyn kolme nelosparrua  vaaka-asentoon oven ja ikkuna-aukon yläpuolelle. Ensi viikolla asennamme muutaman nelosparrun myös pystyyn ns.salvoskoteloihin vahvistukseksi jo ennen varsinaista koolausta, että pääsemme asentamaan uudet seinää suojaavat panelit. Ensi syksyn talkoojaksolla  vahvistamme päätyseinää myös  sisäpuolelta. Minkäänlaista akuuttia vaaraa seinärakenteella ei ole,vaikka siinä onkin maiitun tulipalon jäljintä n.10 sentin painuminen tien puolella.
Paneloinnilla oikaisemme ns.kosmeettisen ilmeen.
Kylän naiset olivat keränneet viime talven aikana rahaa aidan maalausta varten ja  ehtivät nuorten avustukselltoimimaan tarvittaessa tulkkina. a maalatanoin puolet. Vitali muotoili aidan yläreunan erään kylän miehen kanssa .kuviosahalla . Slava oli ryhmänsä kanssa puhdistanut panelit pulunpaskapölystä ylimmän tellinkilinjan kohdalta ja eräs kylän miehistä hioi SEKlin Makitalla kengän jälkiä paneleista.Pari kylän miestä siveli valtticoloria muistuttavalla lahontorjunta-aineella puhdistetun osan seinää.
Viisi miestä auttoivat Hannua ja minua kun jatkoimme tellinkien pystyttämistä kirkon takaseinällä.
Välillä Hannu jatkoi koolaushommia, Arska "riehui" purkuraudan kanssa ja Joose yritti ehtiä joka paikkaan . Talkoitten aloitushartaus tuli Joosen ja Vitalin toimesta pidettyä kahteenkin kertaan aloituskahvien aikana (Vitaliolihieman myöhässä, jostain syystä). Lounastauolla myöhemmin iltapäivällä myös laulettiin ja rukoiltiin.
Talkoitten lopuksi Joose vei nuorison uimaan hautausmaan takaiseen upeaan uimapaikkaan.Me Vitalin ja Arskan kanssa siivoilimme kirkkoa huomista jumalanpalvelusta varten.
Mikael jäi"talkkariksi" Suetukiin.Me muut palasimme tänne  Minusinskiin hoitelemaan pyykkihommia. Huomenna lähdemme jumiksen jälkeen katselemaan maisemia Sajanin vuoristoon Jergakin kansallispuistoon Joosen Mitsubishillä. Arska jää kaupunkiin hoitelemaan bisneksiään ja tulee maanantai-illaksi Transitilla Suetukiin, jonne me palaamme suoraan vuoristosta.


 

LUPPOILU ON OHI TOISTAISEKSI MYÖS ETELÄ-SIPERIASSA

Jos oli uittotyömaan tuntikirjoihin päässeitten jätkien luppoilu aikoinaan historiaa, jäitten lähdettyä liikkeelle  rytinällä  ja tammivahdin saatua määräyksen ryhtyä vähentämään lankkuja, niin että lanssivaraston pöllit pääsevät aloittamaan matkansa kohti määränpäätä, niin päästiin täälläkin lopulta tosi toimiin. Joose oli Slavan kanssa hakenut Abakanista tiistaiaamuna Suomen länsirannikolta tänne junalla ja lentämällä matkustaneen kolmen hengen talkooryhmän. Noin kolmekymppinen kirvesmies Hannu Niemelä oli Kalajokilaaksosta Rautiolta ja parikymppiset saman alan ammattilaiset Mikaela ja Juulia olivat kotoisin Pietarsaaresta. Kaikki he lukeutuivat lestadiolaisen herätysliikkeen Rauhan Sanan  ryhmään.  Kun jokivarsien uittotyömaa oli päässyt lopultakin alkuun, niin uittoporukat olivat joutuneet puskemaan samoilla silmillä usein pari-,jopa kolmekin vuorokautta, niin kauan kuin uittokeli oli suosiollinen..Talkooryhmän  tytöt olivat matkanneet nukkumatta kunnolla sunnuntai aamusta. Hannu oli selvinnyt hieman vähemmällä ja oli nukkunut  pari tuntia myös lentokoneessa. Niinpä Mikaela ja Johanna "painuivat pehkuihin" Pitkästen asunnolla. Hannu kierteli Joosen ja minun kanssa tekemässä valmisteluja Suetukin kirkon ulkovuoriremontin aloittamista ajatellen. Nappasimme Arskankin mukaamme ja ajoimme Abakaniin, josta ostimme vielä naulapyssyä varten kompressorin ja muutamia vasaroita.
Keskiviikkoaamuna työprikaatimme suuntasi kahdella autolla ensin Karatusaan, jossa vieraat pääsivät tutustumaan Vitalin taloon ja perheeseen. Hannu joutui tulkkailemaan ruotsinkielisille tytöille tärkeimmät asiat. Kohta puolenpäivän jälkeen siirryttiin Suetukiin, jossa tsekattiin majoitusvaihtoehdot ja päätettiin majoittua kirkon viereiseen  autioon taloon. Mikael oli jäänyt vielä Minusinskiin parantelemaan jalkaansa.
Ensimmäinen urakka  odotti jo sillä Karatusan sahalta saapui ajallaan iso kuorma-auto, jonka lavalla oli n 300 neliötä komeaa kedripanelia  (25x250 mm) nelimetrisenä ja telinetarpeiksi sahatavaraa.
Lankut (kakkosneloset, ja -vitoset) sekä laudat pinkattiin kirkon pihalle aitauksen sisälle, mutta panelit (n 8 kuutiometriä) kannettiin sisälle kirkkoon. Urakka oli melkoinen ja otti aikaakin lähes kaksi tuntia.Hannu valmisti myöhemmin kirkkoon työskentelypöydän johon asennettiin juuri tätä remonttia varten ostettu katkaisusirkkeli.
Keskiviikkoillaksi palasimme Karatusaan Vitalin taloon saunomaan ja veimme myöhään illalla Karatusan kirkkotyömaalta sinne toissa kesänä jätetyt  lankuista ja laudoista raennetut telinetarvikkeet.
Ensimmäinen yö majoituspaikassa oli melko kylmä varsinkin Joosella ja Hannulla, joitten huoneessa oli vain öljyllä täytetty sähköpatteri. Tyttojen huoneessa oli pieni lämpöpuhallin joka oli tehokkaampi. Pakkanen lienee ollut yöllä lähellä kymmentäastetta.Päivänmittaan säälämpeni huomattavasti, jopa lähelle Suomen hellelukemia.  Meillä Arskan kanssa oli lokoisat oltavat Transitissa. Lämpöpuhallin toimi hyvin.Torstaina aloitettiin vanhojen panelien purkaminen aluksi maasta käsin ja Hannu aloitti samalla korjailla koolinkeja ja mittailla panelien aloituskorkoja tien puolelle.  Tehtävä ei ollut helppo, sillä kellotapulin pääty oli joskus aikoinaan vähän painunut, eivätkä suurten ja korkeitten ikkunoittenkaan asennus ole ollut aivan viimeisen päälle. Arska jatkoi purkuhommia ja me Joosen kanssa ryhdyimme
pystyttämään tellinkejä.
Perjantaina oli Venäjällä   suuren isänmaallisen sodan voitonpäivä (41-45 sota) ja mekin lähdimme Karatusaan seuraamaan juhlia. Meille Joosen kanssane juhlat olivat ennestään tuttuja, mutta muille uusi vaikuttava kokemus. Paraatin ja juhlapuheitten sekä asiaankuuluvien seppeleenlaskujen jälkeen oli upea konsertti, jossa Vitalin vaimo Antoninakin (Tonja) esiintyi laulaen hienosti. 10v Dima soitti torvisoittokunnassa. Juhlaväkeä oli paraatin aikana varmaan tuhansia, mutta pikkuhiljaa porukka väheni. Me seurasimme  juhlat konserteineen lähesloppuun.Kävimme tutustumassa keskustassa sijaitsevaan ortodoksikirkkoon ja sen vieressä sijaitsevaan pieneen Museoon.
Iltapäivällä teimme Vitalin perheen kanssa picnikreissun noin kymmenen kilometrin päähän Amiljoen lähistöllä sijainneelle lammelle.Mukana oli myös 12v Svetan kavereita.  Vitali ja Joose valmistivat meille saslikkia.
Eilen,eli perjantaina tehtiin oikein kunnon työpäivä ja näkyvää tulostakin syntyi.Vitali oli järjestänyt meille Igorin kotiin lounaan. Borshia ja toiseksi ruuaksi makaroonia lihan kanssa.Tänään jatkettiin töitä kello kahteen. Arska oli saanut uuden vakanssin työmaan ylimpänä purkumestarina, heitellen kellotapulin päädyssä jo ehkä neljän metrin korkeudesta irrottamiaan huonoa laudotusta alas pihalle. Tuo kellotapulin pääty on koko kirkkorakennuksen huonoimmin säilynyt kohta. Tien puoleinen nurkka on tulipalon jäljeltä hiiltynyt ja keskiosassa on paljon vesivahingon jäljiltä lahoa. Kunhan saadaan tapulin päädyn todella huonosti asennettu "suojalaudotus" kokonaan purettua, katsotaan millaisia tukitoimenpiteitä tarvitsee asentaa  ennen koolausten laittamista.
Korjattuamme työvälineet sisälle kirkon varastoon siivosimme hieman ja järjestelimme kirkon alttariosastoa sunnuntain jumalanpalvelusta varten.Siirsimme peräkärryn kirkon aitauksen sisälle ja jätin Transitin porttivahdiksi. Palasimme Minusinskiin Joosen Mitsubishillä. Kävimme poikien kanssa (ilman Joosea) vielä männikkömetsässä lenkilläja vapaa-aikakeskuksen kafeessa saslikilla.

LUPPOILUA MINUSINSKIN KVARTTIIRALLA

Vielä noin puolivuosisataa sitten varsinkin pohjoisemmassa Suomessa, mutta sitä aikaisemmin myös etelämpänä melkoinen joukko suomalaisia rasvanahkaisia työmiehiä, jotka tunnettiin myös nimellä savottajätkät luppoili jokien latvavesien rannoille ja osin jäillekin ajettujen tukki- ja pinotavaravarastojen lähistöllä, odotellen uittotyömaan alkamista. Aikaisemmin talvella he olivat rypeytyneet usein jopa metrisessä hangessa kaataessaan karsiessaan ja pätkiessään tuota vihreää kultaa. Savotassa olivat tietenkin myös ajomiehet alkujaan hevosten ja myöhemmin traktoriensa kanssa siirtäneet puutavaran uittoreitin varteen useimmin patoamalla eli tammeamalla nostetun lammen  rannalle tai jäälle. Kevätahavan aikoihin noilla rantalansseilla oli "riehuttu" vuolurautojen kanssa parkkaamassa puutavaraa. Usein pöllin parkkuu meni kilpailuksi varsinkin jos koko työmaa oli näköetäisyydellä. Parkkuulanssin "kuningas" nosti tietenkin parhaan tilin ja miehen maine kiiri aina maalikyliin saakka.Jos kyseessä oli poikamies niin "vientiä" oli taatusti myös naisväen keskuudessa sitten kun palattiin savotoilta ja uittotyömailta.
Usein tammetun lammen rannassa seistä tönötti pienempi tai suurempi savottakämppä, jonka pihamaan laidassa sijaitsivat myös hevostallit ja rannassa tietenkin myös sauna. Rakennukset olivat useimmin tehty parkkaamattomista  hirsistä ja nurkkasalvoksina oli koirankaula elikä ämmännurkka. Kevään luppoiluvaiheessa ei kuulunut enää hevosten hirnuntaa, sillä ne oli kotiutettu jo ajojen jälkeen.
Kämpän terävään päähän odoteltiin savotan ukkoherraa ja kymppejä sekä keittiöön kokkia.
Uittotyömaan ollessa käynnissä kokki  kankimiehineen liikkui veneen kanssa uiton hännillä ja pulleaa kuparista kahvipannua ja nisukoria kierrätettiin uittoporukan luona kantamalla.
Joskus  kevääntulosta ja vahvoja  lupauksia aikaisin alkavasta uitosta antanut lämmin jakso,joka oli romahuttanut paksut hanget ja nietokset jo lähes olemattomiin ja nostanut joissa, lammissa ja järvissä vedet jääkannen päälle  kääntyi lähes takatalveksi. Palanneet yöpakkaset hidastivat jäitten lähtöä ja hyvässä toivossa uittotyömaalle pöllin parkkuun jälkeen jääneet tai pikaisesti paidan vaihtoreissulta kotimökiltään palanneet savottajätkät joutuivat odottelemaan pitkäänkin uiton alkamista.
Repusta purastavien eväitten hupenemisen lisäksi oli varsinkin nuorimmilla ja jo ikämiehiksi kääntyvillä jätkillä huolenaiheena saavatko he nimensä uiton pomojen tuntikirjoihin vai joutuvatko nöyrtymään paluumatkalle "maitojunassa" ilman pulleaa tiliä lompsassa..
Oma harminsa aiheutui myös näitten työmaitten maisemissa usein liikkuvista korttihuijareista,jotka lepakonnahka kainalossa kiertelivät tyhjentämässä "korttipirun" kiusaamia jätkiä. Näissä luppoiluvaiheissa heitä ei kuitenkaan juuri näkynyt, mutta aina siellä missä oli maksettu tiliä päättyneestä
työmaasta he ilmestyivät kuin korpit petojen raateleman haaskan kimppuun.
Lähes koko täällä olon alkuaika alkuaika on meilläkin mennyt lähes luppoiluksi. No eväitten loppumisesta eikä tuntikirjoihin pääsemisestä meillä ei ole kuitenkaan ollut huolta. Korttihuijareitakaan ei ole meidän vaivoiksemme ilmaantunut, mutta omat kiusauksensahan meillä on jokaisella, kellä mitkäkin.
Elopaino ei kellään ole päässyt putoamaan, mutta alkuvaiheessa ruplista pullistellut lompuuki on syystä tai toisesta alkanut kummasti hoikkenemaan. Vaihtokurssi oli hyvä; 1 euro antoi noin 49,50 ruplaa.
Viime viikolla pääsimme Arskan kanssa jo hieman työn makuunkin  Karatusan reissullamme laitellessamme Tonjan melko suureen kasvihuoneeseen muovitusta. Osittain huonoista työkeleistä johtuen molempien päätyjen muovitus sekä oven ja tuuletusluukkujen asentaminen jäi kuitenkin tekemättä. Laitoimme ne vain hätäisesti umpeen,että kasvihuone pääsee lämpiämään ja Tonja aloittelemaan viljelyshommiaan.
Mikael on potenut turvonnutta ukkovarvastaan täällä Minusinskin srk:n kvarttiiralla. Muutaman päivän mies aivan makoili, mutta lauantaina hän kävi jo kanssamme mäntymetsikön laidassa sijaitsevassa vapaa-aikakeskuksessa saunomassa. Ennen saunaa me liikuntakuntoiset teimme jo tutut lenkkeilyt lokkimisineen,ja saunan jälkeen poikkesimme vapaa-aikakeskuksen kahvilassa varmistamassa niin nestetasapainon kuin myös elopainon säilymisen hyvässä balanssissa.
-Tietenkin olemme kaikki osallistuneet seurakunnan kokoontumisiin. Eilisessä messussa oli juhlantuntua, sillä Vitali ja Tonja tulivat pyhäkouluryhmänsä kanssa tänne Minusinskiin.Lapsia oli 11 ja aikuisia13, elikä yhteensä 24 henkeä. Suomessahan se ylittäisi reippaasti tavallisena arkipyhänä kirkonmenoihin osallistuneitten keskiarvon.   Tonja vastasi pyhäkoulusta ja ennen kirkkokahveja heillä oli lisäksiupea  "spektaakkeli", nuoresta jota riepoteltiin sinne ja tänne, mutta jonka Jeesus lopulta kohtasi ja ohjasi oikealle tielle. Vitali näytteli Jeesusta.Muissa osissa olivat Dima, Sveta ja hänen kolme hyvää ystäväänsä.
Slava hoiteli liturgin hommat, Vitali luki tekstejä ja Joose taisi saarnata. Tuttu kanttori (Lena) tuli vähän myöhässä,mutta hoiteli hommansa hyvin  Otin jonkun verran valokuvia alkuvaiheessa ja Mikael videoi messua, mutta pyhäkoulun alkaessa lykkäsi kameransa minulle pyhäkoulun kuvaamista varten.
Lopetettuani kuvaamisen vein kameran Mikaelille ja menin keittiöön valmistelemaan kirkkokahveja ja lasten tarjoilua.-Saarna jäi minulta taas kerran  kuuntelematta,mutta ehtoolliselle sentään ehdin Arskan kja Mikaelin kaveriksi viimeiseen ruotuun.
Huomisaamuna haemme Joosen kanssa pietarsaarelaisen talkooporukan Abakanin Aeroportilta ja keskiviikkoaamuna on tarkoitus lähteä koko "prikaatin" voimin Karatusan kautta Suetukiin aloittamaan kylän hirsikirkon ulkovuorausremonttia.Eiköhän siinä jo alulle päässeet makuuhaavatkin saa huutia.
Keskiviikkona alkaa samalla Pitkästen kvarttiiran tyhjentäminen huonekalujen osalta. Sähköhella ja astianpesukone viedään Suetrukin kirkolle ja jääkaappi luultavasti siihen remontin ajaksi vuokrattuun pikku taloon.  Melko arvokkaan pyykinpesukoneen Joose haluaa viedä kotiinsa Särkikujalle muitten muuttotavarpoitten kanssa. Huonekalut jäävät tänne, mutta ehkä kaikkinPitkästen tähän astiset vaiheet kokenut kiikkustuoli yritetään sitoa muuttokuorman päälle, että se voi jatkaa palveluksiaan myös tulevaisuudessa.
Odottelemme tänne myös Karatusan kirkkoprojektin kakkosvaihetta rakentamaan tulevaa kazanilaisryhmää Sergein johdolla ja samalla myöskin Inkerin kirkon rakentamisista vastaavaa arkkitehti Jorma Lainetta. Toivottavasti Karatusan kirkon hirsirungon pystytys pääsee hyvissä ajoin kunnolla alkuun. Sergein piti lentää tänne jo huomenna, mutta Kazanissa tulleen viivästyksen vuoksi aikataulu ilmeisesti muuttuu jonkun verran.