Lauri kävi tänään Joosen kanssa ostamassa itselleen junalipun Suomeen. Jäljellä on enää reilu viikko yhdessäoloa ja varmasti nyt tiukkaa työskentelyä, jotta saataisiin "pastorski dom" mahdollisimman hyvään vaiheeseen kolmistaan. Laurin lähtöpäivä on ensi viikon lauantai, ja nyt on jo alkanut "surutyö" kun joudutaan luopumaan rakkaasta veljestä ja tehokkaasta talkoomiehestä. Laurin kanssa ehdittiin tehdä muutama lomailureissukin. Voi olla, että edessä on nyt kuin konsanaan kotoisessa Suomessa joulunajan juhlimisen jälkeen arkiset "härkäviikot".
Tänään oli tavaran hankintapäivä Abakanissa. Meidän piti saada muunmuassa kylpyhuoneen seinäkaakelit mukaamme, mutta ne joudutaan hakemaan huomisaamuna. - No lattiamaalit ja sisätilojen hirsipinnan himmeä lakka löytyi ynnä muuta pienempää tarviketta ja myös kolmenlaista listaa.
Iltapäivällä oltiin Minusinskin srk;n tavaroitten muuttotalkoissa. Vuokra-aika Autokoulussa Timrjaseva 15:ssa päättyi ja tavarat siirrettiin aivan vieressä sijaitsevaan Timrjaseva seitsemääntoista, eli siihen entiseen paikkaan. Uutta parempaa paikkaa yritetään löytää syksyllä.
Tänään torstaina oli nuortenilta samassa leirikeskuksessa kuin viikko sitten. ehkä 5 km Abakanin suuntaan
vasemmalla isosta tiestä männikkökankaan laidassa kaupunkia kiertävän Jenisein sivuhaaran korkealla jokipenkalla. Vuorossa oli ns.rantalentistä aluksi 3 miehen joukkuein. Asuntolan pojat ehdottivat maaottelua
koska kaipasivat revanssia Venäjän hävittyä Voitonpäivänä Suomelle jääkiekon MM-turnauksessa Slovakiassa. Ensimmäinen erä menikin pojille, mutta sitten alkoi meidän pelimme kulkea ja kuinka ollakaan
Venäjä jäi tälläkin kertaa toiseksi. Slava toi Ladallaan kaksikin kertaa lisäjoukkoa ja jälkimmäisessä lastissa oli kaksi tyttöäkin, jotka kuitenkin kyllästyivät ja lähtivät omia aikojaan takaisin. Pelattiin vielä toinen matsi, jossa suomalaisia oli molemmilla puolilla. Sitten oli vuorossa saunominen ja sen jälkeen paistettiin makkaraa, jonka kanssa oli vaaleaa leipää ja juustoa. Ohjelmassa ruuan siunauslaulu ja ruokarukous pari kolme yhteislaulua Slavan kitarasäestyksellä ja Joosen iltahartaus, joka päätettiin "Otze nas" eli Isä meidän rukoukseen. Pojilla oli aikarajana 21.00 ja samaan aikaan piti myös Joosen mennä katsomaan uutta vuokra-asuntoa heidän perheelleen. Tiedossa on siis muuttotalkoita, ensin Vitalin perheen muutto kuun vaihteessa ja heti perään Pitkästen muutto. Jos Pitkäset pääsevät ja päätyvät k.o. asuntoon, niin silloin Hiljan koulumatka
lyhenee. Myöskin Saiman ns. Pikkukoulu on lähempänä.
Aamulla haetaan siis ne seinälaatat ja sitten körötellään "Sorvin ääreen" Karatusaan. Ehkä yövymme siellä
ja teemme kaksi työpäivää putkeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti