Eilen päästiin taas normaaliin työtahtiin pappilaremontissa ja tultiin työpäivän jälkeen koko troikka illaksi Minusinskiin. Karatusan majapaikan pitäjän poika oli tullut perheineen vierailulle, enkä halunnut häiritä heidän lomailuaan. Maanantain ja tiistain välinen yöuni oli jäänyt minulla lyhyeksi, kun Lauri onnistui siirtämään kuvia minun kännykkäkamerastani tähän koneelle ja sen jälkeen kirjoittelin ja sommittelin (melko heikolla menestyksellä) kuvia tekstin lomaan. Työmaalla minulla pinna oli hieman kireällä. En oikein jaksanut sulattaa Joosen huumoria ja alituista oikeassa olemista.
Tänäänkin olimme kolmistaan lähdössä Karatusan työmaalle, mutta Joose joutui jäämään Minusinskiin Slavan tueksi. Slavalta oli jäänyt joskus aikoinaan tekemättä (ajoissa) Joosen tätä työkautta koskeva ilmoitus.
Se oli viety kait kymmenen päivää myöhässä ja nyt Slava oli saanut haasteen käräjille. Käräjät olivat 2-3 maissa iltapäivällä ja lounaalla käydessämme rukoilimme, että kaikki kääntyisi parhain päin.
Menimme Karatusaan lähellä puoltapäivää ja palasimme noin iltayhdeksältä. Paluumatkalla käytiin poikien kantapaikassa (noin 15km kaupungista) saslikilla.
Huomisesta tulee "rokulipäivä" rakennushommista. Pojat tosin menevät tarvikeostoksille Abakaniin. Joose etsiskelee naulauspyssyä kattopanelien laittamista varten.
Joose soitti minulle heti kun olivat selvinneet käräjiltä. Vakavaksi oli vetänyt varsinkin Slavan kun tuomari oli
kertonut, että kyseisestä laiminlyönnistä minimi sakkorangaistus olisi ollut 400 tuhatta ruplaa joka on noin 10 tuhatta euroa. Kun oli kysymys seurakunnasta eikä oltu toimittu tarkoituksellisesti väärin tuomari oli antanut armon käydä oikeudesta. Kuitenkin "putiikki" joutuu olemaan suljettuna 3 päivää. Joose oli pelännyt, että kolme kuukautta. Kerrotusta myöhästymisestä johtuen Joosen perhe saattaa joutua turvautumaan yhden vuoden ajan kolmen kuukauden viisumikäytäntöön.
Kävimme tänä aamuna Minusinskin rak.tarvikekaupassa ja tarkoitus oli, että Lauri olisi jo pohjamaalannut
Cyproklevyseinät, mutta kun olimme ostaneet myös riittävän karkeita (60 millisiä) hiontanauhoja koneeseen
niin Lauri alkoikin hioa keittiön ja olohuoneen välisen hirsiseinän pätkiä noin 2,5m leveän aukon molemmin puolin ja aukon yli menevää "kurkihirttä". Viilasin parriin kertaan sähkösahan ja tein hieman lisää oikomishommia k.o. hirsiseinän osalla.
Varsinainen työni oli jatkaa keittiön tiskipöydän ja kaapistojen takasenien koolausta vanerien laittoa varten.
Ennen poislähtöä pääsimmekin kiinnittämään ylimmät (2 kpl) vanerit.
Otin muutaman kuvankin (en saanut siirrettyä itse niitä koneelle) . Sisätyöt ovat edistyneet, vaikka tää onkin välillä ollut melkoista "tyhjäkäyntiä". Eskon lähtemisen jälkeen.
Huomenna yritän Johanna avulla saada hoidettua muutaman asian Suomen päässä. Keskimmäinen tyttäreni Riikka, jonka kotiin Vääksyn Myllytielle tulee postini oli laittanut facebookin kautta terveisiä. Oli visalaskun hoitamista ( Olin tankannut tulomatkalla jonkun kerran visalla ja se oli mennyt lainapuolelta) ja pitää ottaa yhteyttä myös verotoimistoon. Minulle on tullut kait noin 15 vuoden ajan veroilmoituksen esitäytetty lomake ja homma on hoitunut jollei ole ollut mitään lisättävää tai muutettavaa. Ilmeisesti sitä esitäytettyä lomaketta ei nyt olekaan tullut ja joudun tekemään veroilmoituksen kun menen Suomeen, mutta nyt pitää anoa lykkäystä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Hyviä ja vieläkin parempia yöunia papalle täältä toivotellaan, niin sitten rakentelutkin sujuvat sovussa:) Mummi tuli meille kylään. Inkivääri ei osaa sanoa kuin pappa:) Kiva oli, kun sait niin Inkkuun tutustua. Yhdessä kirjassa on pappa ja aina Inkku sitä osoittelee ja sanoo pappa!
VastaaPoistaKiitos kommentista Tiina. Terveisiä kaikille, myös mummille eli ilmeisesti äidillesi!
VastaaPoistaTänään on rakennushommista rokulia. Yritän hoidella yhteyksiä Suomen valtion verovirastoon. Sieltä oli tullut Myllytielle postia. Joose ja Lauri ovat Abakanissa etsimässä naulapyssyä kattopanelien laittoa varten. Remontti etenee hissukseen ja Lauri harkitsee milloin lähtee Suomeen takaisin vai tarviiko Kusti jokimissioonsa kantoapua.
Kovin tutuilta kuulustavat nuo ongelmat viranomiten kanssa. Tarkkana olis oltava, vaan emme kai osaa ottaa tosissamme kaikkia byrokratian kiemuroita??? - Eilen katsoin auton ikkunasta Helsinki City Runin menoa, puolimaraton, yli 13000 ilmottautunutta. Joku kuoli vähän ennen maalia! Ei ole koskaan ennen kuulemma tapahtunut. Itse en vielä ole NIIN kovassa juoksukunnossa, kun hiihtokausi venähtipääsiäiseen saakka. Uusilahti juoksuun ilmottauduin kyllä puolimaratonille, 22.5. on. Jätän kesken, ellei suju. Täällä ihmeellinen varhaiskesä! Leena
VastaaPoista