Työmaalla - rinteessä - joella

Katsoin viime viikolla "Vreme Tserkvi" (Kirkon Aika)ojelman Karatusan pappisperheestä  Vitalista,  Tonjasta ja heidän neljästä lapsestaan. Aikaisemmin olin jo katsonut Joosesta ja Johannasta ja lapsista tehdyt kaksi videota ja yhden yleisluontoisemman myös täältä luterilaisen kirkon työstä. Kuulemma näihin aikoihin pitäisi  ilmestyä vielä yksi video samoista aiheista.
.SEKLin nykyään Virossa työtä tekevä nuori pappi Kai Lappalainen oli tuottajana ja kuvaajana.
Haastattelija oli joku eestiläisneitonen. Pienellä budjetilla ja ehkä melko vaatimattomalla kalustollakin tehtyä, mutta sisällöltään ja tekotavaltaankin hyvää painoluokkaa olevaa ohjelmaa.
Kun koko  nykyisen Siperiassa oloaikani, siis viime syyskuusta lähtien olen jonkunverran kipuillut tämän lähetyskutsumukseni suhteen, ja välillä motivoituminen on ollut työn takana, kun ruostunut ja alkujaankin vähäinen kielitaito on se mitä on, niin erikoisesti nyt tuota Vitalin ja Tonjan haastattelua katsoessa koin, että sittenkin olen ja olemme yhdessä tekemässä hyvin arvokasta työtä remontoidessamme tuolle Lutzekovien perheelle kotia ja näin luodessamme kielen ja kulttuurin taitajille ja koko sydämestään täällä evankeliumin työtä tekeville olosuhteita työntekemiselle. Omalla tavallaan läsnäolomme täällä on merkittävä myös Joosea ja hänen perhettään ajatellen, vaikka välillä tuntuu, että meistä on enemmän huolta ja murhetta; ihmisiä kun ollaan. - No olihan niillä aikoinaan opetuslapsillakin turhia kädenvääntöjä aiheesta kuka heistä olisi suurin, vaikka heidän mestarinsa oli kulkemassa kohti kärsimyksiä ja Golgataa.
Edessäpäin on vielä huomattavasti mittavampi  srk:n toimitilahanke Karatusan kuntakeskuksessa ja samat isot kysymykset myös täällä Minusinskissa. Tämä Karatusan "pastorskidom" (pastorintalo) hanke on työn jatkumiselle iso ja välttämätön askel ,jotain samanlaista tai vastaavaa pitäisi löytää niin Minusinskin khra Slavan ja diakoni Olegin kuin myös Joosenkin perheitten asumista ajatellen. Kohtuuttomalta tuntuu, että perheet joutuvat käyttämään niin paljon energiaa alati toistuviin muuttoihin.
Rakennustyöt Karatusan "ulitsa Revolutsionnajalla" ovat edenneet  niin, että Lauri on jo päässyt hiomaan cyprokseinien tasoitteita ja aloitti jo kylpyhuoneen lattian kaakeloinninkin. Joose ampui uudella naulapyssyllä paneleita kamarin ja olohuoneen kattoon.  Itse toimin lautapoikana pätkien paneleita määrämittaisiksi. Keittiön ja olohuoneen välisestä piilossa ollesta hirsiseinästä on kaivettu esille "kurkihirsi" ja kulkuaukon molemmin puolin  pienet oijotut ja hiotut pätkät, joihin tänään ostettiin hieman tuhdimpaa parrua ja lankkua, samalla kun käytiin hakemassa kylpyhuoneeseen tarvittavaa kalustoa Abakanista.
Viime viikolla saatiin palkattua kaksi paikallista miestä isä ja poika pihahommiin . He aloittivat kaivamalla
harmaitten vesien imetysmonttua saunan taakse. Sovittuun urakkaan kuuluu myös saunan ali kaivettava putkikanava ja kaikkien jätekasojen poistaminen pihalta. Myöhemmin myös varmaankin talon jatkamiseen liittyvät perustusmonttujen kaivamiset. Keskusteluja on myös käyty korjataanko nykyistä vähän montussa olevaa ja liian matalaa saunaa korottamalla, vai annetaanko urakka samoille miehille nykyisen saunan purkamisesta ja uuden hirsikehikon rakentamisesta. Jos jälkimäiseen päädytään,  se tietää minulle jonkunverran iltatöitä piirustuksien parissa.
Viime aikoina on tapetilla ollut milloin Lauri jättää nämä työmaat lähtemällä kotimaahan, vai tuleeko vielä Kusti Materolta hänelle kutsu jokimissioon Irtysille. Laurin mukaan lähtö tänne maaliskuussa oli aikalailla "veitsenterällä" ja lopulta kääntyi myönteiseksi Karatusan työmaata ajatellen. Laurin lähtö oli myös sikäli tärkeä, että hän toimi toisena kuskina.  Koko tämä aika minkä Lauri on uhrannut ajastaan on ollut plussaa tälle hankkeelle.
Nuori mies on kasvanut aikamoisiin rakennusmiehen mittoihin. Toivottavsti hän jaksaa myös käydä rakennusmestarin opinnot loppuun saakka, sillä hänenlaiselle miehelle löytyy käyttöä vaikka missä, mutta mielestäni jatkossa varmaan myös näillä Inkerin kirkon Venäjän työmailla.
Laurin poislähtöpäiväksi oli kaavailtu 20.toukokuuta ja Joose oli ajatellut siihen työjakson loppuun kolmen päivän maastoreissua. Asiaa pohdittiin porukalla viime lauantaina Pitkästen keittiössä etsien ratkaisua kuinka saada mahdollisimman monta kolmen miehen työpäivää, sillä aika ennen Vitalin perheen muuttopäivää alkaa käydä vähiin. Lopulta Lauri ehdotti, että jos lähtisimme kahdestaan heti Jergakille ja käyttäisimme la.illan,su. ja ma. ja ti. päivät retkeilyyn, niin ei menetettäisi siihen niin montaa arkipäivää, kuin toisessa versiossa.
Siihen ratkaisuun päädyttiin. Menomatkalle Karatusaan, jossa oli Iveco löytyi Ladakyyti . Reitti Karatusasta
Motorskojen kautta oli loppuosaltaan meille tuntematon ja hiekkatietä. Tie oli aika mutkainen ja mäkinen sekä osittain jo kelirikossa. Matkanvarrelta löytyi hyvä harjusjoki ja tavattiin ystävällinen kylän kalamies, joka oli ollut Suomessa asti traktorihommissa. Hän antoi meille pari kevätkelin pikkuperhoa ja Lauri hänelle hienon taimenrapalan. Miehellä oli kontissa muutamia harjuksia, mutta kello taisi olla jo liian paljon, kala ei enää syönyt. Loppumatka tuttua tietä n:o 54 meni hyvin Jergakin laskettelukeskukselle. Pysäköimme lask.keskusta vastapäätä olleen työmaakeskuksen pihalle puoliltaöin. Jo loppumatkasta alkanut lumisade jatkui aamullakin.
Siihen saakka kaikki oli ok. mutta jatkossa tuli harmeja melkoisesti. Istuimme Ivecon "sviitissä" aamupalalla. Pihalla oli jo parin tunnin ajan pyörinyt auraus- ja hiekoituskalustoa ilman ongelmia, kun yks`kaks kymppipyörä miehistön kuljetusauto peruutti oikeaan etukulmaamme. Lampun ja vilkun valo ja pari pientä peltiruttua. Neuvoteltu sopimus 1000 ruplan korvauksesta oli allekirj. vaille valmis kun selvisi että paikalle oli
sittenkin pyydetty myös miliisi, koska se auto oli firman. Koska laskettelurinne avautui kymmeneltä patistin Laurin sinne ja jäin odottelemaan kuski Andrein kanssa poliisia, joka oli tulossa 100km päästä.
Ehdin jakaa kymppipyörän kyydissä olleille työmiehille Jeesuksen elämästä kertovia pieniä kuvakirjoja nimmarin kanssa, ennenkuin toinen auto vei heidät työmaalle.38v. kuski Andreille annoin lisäksi UT:n ja hellyin sen verran, että sanoin kokonaan luopuvani korvausvaatimuksesta (jo tuo 1000 ruplaa oli vain 1/4 osa alkuperäisestä summasta, jonka kerroin, että osat ja korjaus Suomessa maksaisi).
Poliisit tulivat ajallaan .Mittailimme yhdessä autojen sijainnit ja kerroin myös tapahtumien kulun.Asiaan liittyvneitten papereitten ja allekirjoitusten jälkeen kysyin (sanakirjaa apuna käyttäen) tulisiko Andreille sakko Ivecon ruttauksesta ja mahdollisesti minulle kun olimme pysäköineet firman pihalle. Ei kummallekaan vastasi toinen poliiseista. Olin mielessäni varautunut avustastamaan Andreita mahdollisen sakon maksamisessa.
Kysyin myös lopulta saisinko antaa hänelle rahallista apua, kun työajasta jäi pois noin kolme tuntia. Andrei
kiitteli ja sanoi, ettei tarvitse.
Lopulta selvisin itsekin laskettelurinteeseen. Lunta oli vielä runsaasti ja kovan pohjan päälle oli satanut pulveria 15-20 cm, joka kuitenkin muuttui märäksi. Lauri oli laskenut 3 tuntia laudalla ja valitti, että se ei luistanut jatkoimme lounaan jälkeen mölemmat laskettelusuksilla. Kolme mäkeä riitti. Suksetkaan eivät luistaneet ja märkä lumi vaikeutti laskemista.Lumisade jatkui koko ajan. Lähdimme koettamaan kalaonneamme. Ajomatka alas vuorilta osittain serpentiinitietä sujui hyvin. Aamulla oli aurattu ja kylvetty kait suolaa. Asfaltti oli myös pilviverhonkin läpi lämmennyt sen verran, että lumi suli pois.
Parkkeerasimme 15km ajomatkan jälkeen. Lauri lähti pikkutietä jokivarteen ja minä kävelin asfalttia pitkin
jonkun satametriä sillalle, josta traktoripolkua pitkin jokien yhtymäkohtaan jossa oli hyvännäköinen ottipaikka. Jatkoin myöhemmin sitä toista jokea sinnepäin mihin Lauri oli lähtenyt. Ei mitään merkkiä kalansyönnistä. Palasi autolle ja riisuin laskettelusta ( Jergakilla lumisade, tuuli ja ehkä +3-4 astetta) päälle jääneet parit pitkät kalsarit villapaidan ja lämpöhousut vaihtaen farkkuihin ja lenkkareihin.
Ehdin valmistaa hernekeiton kun Lauri palasi. Kala ei syönyt, mutta Lauri oli joutunut punkkihyökkäyksen uhriksi rantaryteiköissä liikuessaan. Kaikkiaan noin 30 kahden väristä punkkia löysimme Laurin vaatteista
selkää pitkin oli myös ryömimässä kolme. Keräsimme niistä osan talteen muovirasiaan, jonka Lauri teippasi vahvasti. Pahimmoillaan Lauri oli kelteisillään Aatamin asussa ja ehdotti, että lähtisimme välittömästi Minusinskiin, koska nyt lämmin suihku tekisi hyvää. Minäkin olin riisunut paitani ja kampailin tukkaani etsien punkkeja. Kalareissulla olleen takkini hupusta ja kauluksesta löytyikin pari kolme . Pikaisen hernekeiton syönnin jälkeen lähdimme kohti Minusinskiä. Jostain matkan varrelta otimme alkavan sateen alta kyytiin pyrkineen Jura-nimisen miehen isoine reppuineen ja säkkeineen, jotka laitoimme takaosastoon.
Kaveri oli ollut karhunpyynnissä, luultavastii syntymämaisemissaan. Meillä oli mielenkiintoiset jutut kalastuksesta ja metsästyksestä. Veimme hänet kotiinsa Abakaniin saakka ja pyysin häneltä puhelinnumeron
myöhempää yhteyden ottoa varten.
Kämpillä Minusinskissa Lauri puhdisteli vielä vaatteitaan löytäen 3-4 punkkia. Lauri oli melko huolissaan koska hänellä ei ollut punkkirokotetta, jonka itse olin Suomessa ottanut nimenomaan puutiasaivokuumetta vastaan. Vuosi sitten Lauri oli saanut punkista borreolisin.
Juuri ennen nukkumaan käymistä yllätyin kun huomasin, että minulla oli punainen punkki oikeassa reidessä lähellä nivustaivetta. Joose tuli punkkipihtien kanssa ja pyöräytti punkin irti. punkki tapettiin ja laitettiin tyhjän lasin pohjalle. Aamulla Joose laittoi sen teippiin ja yritimme löytää laboratoriota, mutta poliklinikka oli Voitonpäivän vuoksi kiinni.  Vitalilla ja Slavalla on ollut punkkeja, eivätkä he ole tehneet muuta kuin irroittaneet ne.
Lauri tutki illalla netistä kaiken tiedon mitä löytyi punkeista