MALLIA HOTAKAN PAAVOSTA

Lopultakin selvisin lahtemaan Minusinskista tanne Karatusaan. Kirjoittelen Tonjan koneella pappilan olohuoneen sohvalla. Sivusilmalla ihailen kaminan lasiluukun takana leikkivaa elavaa tulta. Sanoinkin Tonjalle, etta teilla on erittain hyva Televiisori, jonka kuvan katseluun ei kyllasty (silloin kun kaminassa on tulet).
Arskan jatin Minusinskiin pitelemaan flunssaansa. Ainolla oli menossa Hiljan ja Saiman koulunkaynti pyhakoululuokassa. Minulle tytot (vaiko Aino) ovat antaneet rehtorin arvon ja Arska linee sitten tarkastaja.  Aikaisin aamulla (klo  05.15) heitin Joosen ja Vitalin Abakanin lentoasemalle Mitsulla ja palasin kvarttiiralle ja panin maate. Herasin vasta kymmenelta. Palautin Mitsubishin Timrjasevalle ja tein tuloksettoman pankkikierroksen . Sitten lainasin Ainolta satasen ja vaihdoin sen rupliksi (4344,00). Pyorittelin Transitin kesarenkaat Arskan avustuksella sisalle ja laitoin ne verannan alle varastoon ja lahdin Karatusaan
Soitin viela Minusinskin alueelta Nordealle ja kyselin missa voisi olla vika kun visakortti ei toimi, vaikka tililla on rahaa. Kortti oli kunnossa, mutta kredit oli nollilla, vaikka kayttotililla oli ihan reilusti (minun tilanteessa) katetta. Jotenkin meni minun hilseeni yli se selitys.Jo pikkupoikina naapurin poikien kanssa korttiringissa (salaa kotivaelta, selkaanhan siita olisi tullut) huomasin etten ole mikaan ruudin keksija noissa finanssijutuissa.
Kaikki mika on laulaen tullut on myos viheltaen mennyt.
Mutta vaikka finanssipuoli kangerteleekin, niin naihin Etela-Siperian tienvarsi maisemiin se ei vaikuta.
Ruska on jo kaukana takanapain, mutta nyt saa ihailla myohaissyksyn murrettuja vareja niin tienvarren sankipelloilla ja kynnoksilla kuin aivan villina arolla kasvaneessa ja nyt kuivaneessa heinikossa, tai kauempana metsikoissa ja jopa kymmeniin kilometreihin ulottuvissa sinisen eri vivahteissa nakyvissa kukkuloissa ja lopulta Karatusaa lahestyttaessa yli sadan kilometrin paassa siintavissa  Sajanin jopa lahelle kolmea kilometria tavoittavissa lumisissa vuorenhuipuissa. Luntahan siella nayttaa tanasyksyna olevan jo puolestatoitatuhannesta metrista lahtien. -Kunhan sinne vaan ehtisi metsasuksilla hiihtelemaan jossain valissa.
Karatusaan ehdittyani ajoin suoraan kirkkotyomaalle ja tavoitin taydessa tyon touhussa jo nimeltakin tutun Gennadin ( ehka n 40v rakennusmies ja samalla tyonjohtaja) seka puolen tusinaa nuoria osin jo naolta tuttuja rakennusmiehia.  Hitsauspuikot, porakoneet ja vasarat olivat kaytossa ja kellarin seinien vankkatekoiset valumuotit ovat nyt noin puolivaliin saakka valmiina kellotapulilta katsottuna. Kellotapulin osalta kellarin seinat ovat jo valettukin.  Minusinskista lahtiessani ilma oli suorastaan lauhkea. Mittari naytti 12-13 plusastetta.
Matkalla alkoi vahitellen vihmoa vetta ja Karatusassa tuuli melko navakasti pohjoisesta. Gennadi totesi, etta normaalia kelia nain lokakuun puolivalissa. Yolla voi tulla jo luntakin.
Illempana siirsin Transitin portin sisapuolelle ja laitoin jo sahkopuhaltajan toimimaan, jotta on mukavampi kayda nukkumaan. Kolme vuotta sitten nukuimme Laurin kanssa velimiehen Ivecossa marraskuun lopulle saakka ilman mitaan lammitysta, kun tassa pappilatyomaalla oli vain kahden kilowatin sahkot. Kaikki kapasiteetti tarvittiin pitamaan kylpyhuoneen lattiavalu lampiman puolella ja ulkona saattoi olla oisin jopa
10-15 astetta miinuksella. No me olimme silloin nuorempia ja olihan meilla myos hyvat makuupussit.
En siis ehtinyt tanaan edes aloittaa tyontekoa, vaan olen kaymassa nukkumaan tyomaan viereen.
Tassa tilanteessa tuli mieleeni Sallan ajoilta (72-81) hyva ystavani  maanviljelija Topi Raatikka. Meihin poikosiin nahden jo paljon enemman elamaa nahnyt lupsakka ja jo hieman pitempaan vyohonkin siirtynyt kaverimme.
Topi oli aivan ilmiselvasti ottanut oppia eraassa venalaisessa klassikkokirjassa esiintyvasta Oblomovitsista, joka ei turhia hataillyt. -Kerran meilla oli melkoiset talkoot Suoltijoen pirtilla. Etelasta Lpr:n Imatran ja Joutsenon suunnalta oli tulossa paasiaislomaporukka ja noin kymmenisen metria pihan tasosta alempana virtaavasta joesta saunalle tuleva vesijohto oli paassyt jaatymaan melko perusteellisesti. Vesipumppua pyoritti isolla dieselagregaatilla jauhettu sahkovirta.
Sulatimme ja kuumensimme vetta suurkampan keittion hellan paalla. Me kirjailijapastori Lasse Marjokorven kanssa haalasimme hellaa varten polttopuut ja lumet isoihin kattiloihin, joista kannoimme vedet saunaan, jossa suntio Ville Rannikko ajoi kiehuvan kuumaa vetta kasinpumpattavalla paloruiskulla ja ohuemmalla muoviputkella sen jaatyneen putken sisalle. Topin tehtavana oli lisailla puita hellaan ja sen han tekikin, mutta paneutui nayttavasti hellan viereen asettamalleen pirtin penkille maate ja siita kasin hoiteli virkaansa ja antoi valilla meille poikosille asiantuntevia neuvoja.
Muutamaa vuotta myohemmin Lasse kirjoitti novellityyppisen tositarinoihin perustuvan kirjan Viimeiset suomalaiset. Kirjan julkaisija on Arvi A Kariston kustantamo.
Monien muiden merkittavien henkilohahmojen joukossa esiintyy myos ystavamme Topi Raatikka. Hanelle kirjailija oli onnistuniut sorvaamaan oivallisen ja hyvin kuvaavan nimen :Paavo Hotakka.
Pohjoisessahan miehelle yleensa annettiin hanta milloin mitenkin onnistuneesti kuvaava korkonimi. Eras tunnetuimpia pohjoissuomalaisia korkonimia lienee Natti-Jussi, mutta se on taas jo toinen tarina se.