perjantai 30. syyskuuta 2011

Viimeinkin kuvakavalkaadia

Luulin jo ettei löydy apuja kuvien siirtämiseen minun kännykkäkameraltani tänne tietokoneelle. Kaikki aikaisemmat "opettajat" eli vävy Kari. vunukka Eero ja valokuvaamisen ammattilainen Jyri olivat tehneet homman kukin omalla tyylillään ja Jyri, joka vuosi sitten noita silloisia kuvia siirteli pähkäili pitkään joka kerta,että mitenkäs tämä homma nyt tapahtuikaan.Itsekin olin muutaman kerran jo laittanut välijohdon paikoilleen, mutta "en päässyt puusta pitkään".
Toisinaan tälläkin reissulla haikailin, että kuinka saisin kuvia siirtymään kännykästäni tähän koneelle kunnes lopultakin Joose äsken opasti taas omalla tyylillään kuinka homma sujuu ja siirtyiväthän ne kuvat.
Eihän sitä tiedä jos vaikka itsekin homman lopulta oppisin.

Tässä kokeillaan vatupassilla viime keväänä onko keittiön ja olohuoneen aukon viereinen hirsipinnalle jäävä seinänpätkä lähellekään passissa.
Takanani on juuri koolattu tiskikaappien taustaseinä,
jolle laitettiin vanerit ennen kaappien asennusta.
Ala- ja yläkaappien välinen kaakelointi odottaa vieläkin tekijäänsä vaikka Lutzegovien perhe jo asuukin talossa.
Puuttuuhan sieltä vielä yhtä ja toista listaakin ja
muuta pientä.
Tuossa kuvanottovaiheessa Esko Kaukonen, joka teki suurimman osan ulkoseinien ja väliseinienkin koolauksesta oli ja palannut Suomeen ja jatkoimme hommia Laurin ja Joosen kanssa.

Keittiön ja olohuoneen välisessä aukossa on vielä väliaikainen kakkosnelosista tehty kannatustolppa.
Se että kumpiko työkavereistani esittelee ahteripuoltaan kuvassa jää katsojien arvioitavaksi.
Mies on kuitenkin rientämässä seuraavaan tehtäväänsä ja askel on vetävä.
Kattoa ei ole vielä paneloitu ja tuossa vaiheessa aloimme tajuta että meille tulee vielä kiire.

Sanonta "Late painaa" on suoraan Linnan "Täällä Pohjantähden alla" trilogiasta, mutta piti paikkansa
hyvin myös kahdella aikaisemmalla talkooreissullamme. Tässä tehokkaimman kaverimme Lauri Häkkisen työnäytettä ja työnalla on näkyviin jäävän vankan hirren hiominen nauhakoneella. Joskus porukan "pitkät pojat" Lauri ja Joose suorastaan innostuivat kisaamaan kun nauhakoneita oli kaksi. Minulla olisi jo pitänyt olla jotain koroketta jalkojeni alla tuota työtä tehdessä.

Sallalaista ystävääni Topi Raatikkaa lainatakseni pitää sanoa, että työmaan "johtopuoli" oli vankoissa käsissä.  Aikoinaan kun Topin ja muutaman muun talkoomiehen kanssa olimme aloittelemassa nykyisin Kemijärven kirkkoherran pestiä hoitavan silloisen Sallan srk:n apulaispastorin ja kirjailijan Lasse  Marjokorven kelohirsisen saunamökin rakentamista Sallan Tenniöjokivarressa, Topi huomautti kelomökin tulevalle omistajalle, joka myös pyrki laittamaan hommaan omaa Eskon puumerkkiään, että " Sie  Lasse älä puutu johtopuoleen".
Tässä Joose Pitkänen tarkastelee onko koolaukset oikealla korkeudella keittiön kalustojen asennusta ajatellen.
Keväällä ehdittiin sentään välillä pitämään Minusinskin nuorteniltaakin. Jalkapallopeli on pelattu ja saunottu. Tässä paistettaan saslikkia   siperialaisella tyylillä.

Ekareissullamme Laurilla oli "neitsytmatka" muuraamisen merelle ja hyvin hän siitä selvisi. Jo kohta hän oli reilusti edellä opettajaansa eli minua.
Tässä hän on aloittamassa hikoilua kaaleloinnin parissa ja joutui aloittamaan heti vaikeimmasta päästä. Pesuhuoneen kaakelien alle asennettiin lattialämmitys hieman karkeahkon betonin ja laattojen väliin. Tässä ei voinut "kammalla vetää tasaista kerrosta alle kuten seinän kaakeloinnissa, joka tehtiin lattian jälkeen. Minun siviilirohkeuteni ei olisi riittänyt k.o. hommaan. Onneksi näillä reilusti yli pulta nuoremmilla miehillä riitti itseluottamusta työhön kuin toiseenkin.

Joose ampuu paneleita kattoon. Minun työni tässä vaiheessa oli lautapojan hommaa. Sahailin lattialla sirkkelillä paneleita sopivaan mittaansa.

Suomessa on ollut sanonta että "Mennään saunan taakse" . Tässä on menossa toinen Joosen suunnittelemista elintasomontuista. Kuva on hieman lavastettu. Vitali hyppäsi prässihousuissaan palkkaamiensa lapiomiesten seuraksi. Kaverit isä ja poika saatuaan riittävästi förskottia olivat siirtyneet hieman viihteelle ja Vitali palkkasi lähinaapurinsa jatkamaan k.o. harmaitten vesien imetysmontun kaivamista.

Profiililtaan mies vaikuttaa allekirjoittaneelta ja menossa lienee sähkömoottorisahan viilaaminen

Aika oli jo kovasti "kortilla", Suomeenlähtö lähestyi uhkaavasti ja Vitalin oli jo pitänyt anoa jatkoaikaa asumiselle edellisessä vuokra-asunnossa. Tässä aletaan olla kuitenkin melkein voiton puolella ja Joose jo suorittaa koeistuntoa pytyllä (tosin näkyy olevan lavastettu kuva kun housutkin ovat jalassa)


Muutto uuteen taitaa tämän kuvan aikaan olla vielä edessäpäin, mutta tässä Karatusan khran rouva muokkaa juurikasvimaataan ja muuttokin tapahtui
siinä kesäkuun alkupäivinä.
Muuttotouhuissa olivat apuna Vitalin äiti Ulan-Udesta krasnojarskilaisen siskonsa kanssa.
Myös Tampereelta saapunut n 10h nuorten aikuisten missioryhmä oli apuna muuttotalkoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti